UUSIMMAT

Windows 10 julkaistaan puhelimille syyskuussa?

10.06.2015 21:52 | Petrus Laine | 12

Windows 10:n puhelinversion eli Windows 10 Mobilen julkaisun on tiedetty jo hyvän aikaa tapahtuvan tietokoneveljeään myöhemmin. Mobile ei ole ainut Windows 10 -variantti, joka julkaistaan tietokoneversiota myöhemmin, sillä myös Xbox- ja HoloLens-versiot käyttöjärjestelmästä saapuvat toistaiseksi tuntemattomana ajankohtana kuluvan vuoden loppupuolella.

Windows 10 Mobilen aikataulusta saatiin kuitenkin nyt uutta tietoa. Yhtiön edustaja on esitellyt Microsoftin kumppaneille diaa, jonka mukaan mobiiliversiot Windows 10:stä julkaistaisiin vuoden kolmannen neljänneksen lopulla, eli syyskuussa. Hänen kerrotaan kuitenkin sanoneen samalla, että todennäköisemmin käyttöjärjestelmä julkaistaisiin vasta lokakuussa, vaikka myös syyskuulle sijoittuva julkaisu on mahdollinen.

Neowin, Windows 10 Mobile launch scheduled for late September

Keskustelu

Josko osaisi puhelin pysyä päällä ihan itsestään niin hyvä olisi uudistus siihen käyttikseen. Tai tarkemmin sen jaettu netti. Ostin ja pari viikkoa käytin lumiaa koskapa nerokkaasti katkoo nettiä sillon kun sen jakaa.

Pelottaa päivittää pöytäkonettakaan Windows 10:iin kun tuo mobiiliversio on niin hirveä (ei ne sitä parissa kuukaudessa enää paremmaksi saa).

Eli tuosta päätellen tulee vähän ennen joulua lumia puhelimiin muokatut versiot.

apinakapina

Pelottaa päivittää pöytäkonettakaan Windows 10:iin kun tuo mobiiliversio on niin hirveä (ei ne sitä parissa kuukaudessa enää paremmaksi saa).

Windows 10 mobiiliversio on kyllä aivan susi, pitäisi tehdä vielä paljon ennen kuin tuota voi käyttää päivittäin…

:eek:

MrGrim

Windows 10 mobiiliversio on kyllä aivan susi, pitäisi tehdä vielä paljon ennen kuin tuota voi käyttää päivittäin…

Oletko lopullista versiota jo käyttänyt, linkki mistä saa ladattua kiitos

Rekisteröitymällä Windows Insideriin pääset kokeilemaan uusinta buildia ->

https://insider.windows.com/

Olen käyttänyt tuota mobiiliversiota ensinmäisestä buildista lähtien ja voin sanoa, että tuo ei ole läheskään valmis.

Niin järkyttävän buginen, että en suosittele tota pahimmalle vihamiehellekkään :)

Tietenkin se on buginen, se on keskeneräinen käyttöjärjestelmä ja olet ottanut sen käyttöön tietäen sen.
fixaaja kysyi lopullista versiota, kun tuomitsit Win10:n mobiiliversion suoraan sudeksi (vaikka siitä on vain keskeneräisiä buildeja olemassa)

Haltia

Josko osaisi puhelin pysyä päällä ihan itsestään niin hyvä olisi uudistus siihen käyttikseen. Tai tarkemmin sen jaettu netti. Ostin ja pari viikkoa käytin lumiaa koskapa nerokkaasti katkoo nettiä sillon kun sen jakaa.

Eipä ole kyllä käytössä pätkinyt, jos nyt ei lasketa sitä että heikon kentän takia pätkii.

Sen se toki tekee, että jos mikään laite ei jaettua verkkoa käytä, niin menee automaattisesti pois päältä, mutta tämä on minusta vain fiksu asia.

Juzt

Sen se toki tekee, että jos mikään laite ei jaettua verkkoa käytä, niin menee automaattisesti pois päältä, mutta tämä on minusta vain fiksu asia.

Ja nerokasta toimintoa ei saa mistään valikosta pois.
Eikä myöskään osaa yhteyttä avata toisesta laitteesta käsin. Eli pitäisi etsiä ensin se puhelimen peijake, sitten siitä se valikko jne.
Eli matkoilla kun saattaa olla puhelin taskussa, laukussa tms. Ja isompinäyttöinen vehjeke sitten kätösissä.
Sijoitin 3g-tablettiin sitten, en tosin oikein siihenkään ole tyytyväinen.

Kaotika

Tietenkin se on buginen, se on keskeneräinen käyttöjärjestelmä ja olet ottanut sen käyttöön tietäen sen.
fixaaja kysyi lopullista versiota, kun tuomitsit Win10:n mobiiliversion suoraan sudeksi (vaikka siitä on vain keskeneräisiä buildeja olemassa)

Näyttää olevan joku tämän päivän trendi, että asennetaan laitteisiin alfa/beta-tason käyttiksiä ja sitten yleisesti valitetaan kuinka keskeneräisiä ne ovat. Samalla voidaan näppärästi tuomita se lopullinen tuotekin ihan paskaksi :rolleyes:

Itsekin testailen välillä beta-softaa, mutta en tule nettiin valittamaan tuntemattomille kuinka bugista se on vaan ilmoitan bugeista kehittäjille feedback-ohjelman kautta. Enkä etenkään tuomitse lopullista softaa betan perusteella.

Olis kans kiva että vois ladata sammuneena. Nykyään kun sammurttaa yöksi ja laittaa laturiin, niin se käynnistyy!! Idioottimaista!

Kopsa

Olis kans kiva että vois ladata sammuneena. Nykyään kun sammurttaa yöksi ja laittaa laturiin, niin se käynnistyy!! Idioottimaista!

Tuo ominaisuus ärsyttää muakin ja sehän on ollut WP:ssä alusta lähtien. Toivottavasti korjaavat jossain vaiheessa.

Muropaketin uusimmat