Uusimmat

Defiance-kehittäjä irtisanoo

18.05.2013 16:00 Juho Anttila

Räiskintämorppi Defiance ilmestyi hiljattain ja osoittautui monen mielissä pettymykseksi. Potentiaalista ehti julkaisun aikaan realisoitua vain osa, mutta lupauksia tulevien päivitysten mukanaan tuomasta hyvästä jäi roikkumaan ilmaan runsain mitoin. Vaan noinkohan nämä lupaukset tulevat toteutumaan, sillä peliä kehittävä Trion irtisanoo työntekijöitään.

Trion vastaa Defiancen lisäksi myös pian ilmaispelattavaksi muuttuvasta Riftistä, jonka parissa työskennelleistä kehittäjistä 40 sai monoa jo viime joulukuussa. Nyt potkuja on ilmeisesti jaettu Defiance-tiimin sisällä.

Ensimmäisten huhujen mukaan jopa 80% kehittäjistä olisi saanut kenkää ja esimerkiksi tiiminvetäjät olisivat jääneet ilman irtisanomiskorvausta. Yritystä lähellä oleva taho on puolestaan kertonut, että irtisanomiset vaikuttaisivat jopa puoleen Trionin työntekijöistä.

Trion ehti jo kieltämään kyseisen tiedon ja toteamaan, että arvio 80%:sta on huimasti yliampuva. Trionin näkemyksen mukaan kyse on normaalista työvoiman vähentämisestä pelin valmistuessa ja siirtyessä ylläpitovaiheeseen. Se, kuinka dramaattisista vähennyksistä todellisuudessa oli kyse ja kuinka tapahtunut vaikuttaa Defiancen jatkokehitykseen nähtäneen tulevien kuukausien aikana.

Lähde: Gamasutra

Lisää aiheesta

Rift muuttuu ilmaispelattavaksi ensi kuussa

Defiance saa roimasti lisäsisältöä

Defiance ei vielä syki koko sydämellään – lue massiivinen tupla-arvostelu

Muropaketin uusimmat