Arvostelu Assassin’s Creed: Valhalla on massiivinen viikinkiseikkailu, jonka parissa viettää mielellään 60 tuntia, vähintään
Assassin’s Creed: Valhalla on peli, joka vetoaa varmasti sekä viikinkien että avoimen pelimaailman ystäviin. Mukana on aitoa Assassin’s Creed -tunnelmaa, mutta viikinkiseikkailusta voi myös nauttia vaikka pelisarja ei olisikaan entuudestaan tuttu.
Julkaisupäivä: 10.11.2020
Studio: Ubisoft Montreal
Julkaisija: Ubisoft
Saatavilla: PC, Xbox One, PlayStation 4 (testattu), Stadia, PS5 ja Xbox Series X/S
Pelaajia: 1
Ikäraja: 18
Peliä pelattu arvostelua varten: noin 25 tuntia
Assassin’s Creed: Valhalla sijoittuu 800-luvun viikinkivalloitusten aikaan. Pelaaja ohjastaa kotoaan pakenemaan joutunutta viikinkisoturi Eivoria tämän klaanin asettuessa Britteinsaarille. Pelaaja saa heti alkumetreillä valita, onko Eivor mies- vai naispuolinen, mutta tarinan kannalta valinnalla ei ole juuri merkitystä. Tukenaan Eivorilla on hänen veljensä Sigurd, ja yhdessä parivaljakko lähtee keräämään itselleen kultaa ja kunniaa.
Assassin’s Creed: Valhallan kartta on massiivinen ja seikkailun aikana pelaaja pääsee matkustamaan eri puolilla Britteinsaaria sekä muun muassa Norjassa. Tukikohtana toimii Ravensthorpe, josta pelaaja matkustaa maa- tai meriteitse milloin minnekkin. Eri alueet ovat keskenään selkeästi erilaisia. Yksi Assassin’s Creed: Valhallan parhaista puolista onkin pelimaailmassa seikkailu ja uusien paikkojen löytäminen. Peli näyttää myös graafisesti hienolta, mikä tekee maailmassa liikkumisesta visuaalisesti antoisaa.
Viikinkiseikkailun tarinassa uudet alueet muistuttavat tavallaan televisiosarjan eri tuotantokausia. Usein tietylle alueelle sijoittuvat saagat tuntuvat hieman irrallisilta, mutta pelin edetessä voi huomata, että ne linkittyvätkin toisiinsa suuremmassa mittakaavassa. Tärkeä osa tarinaa ovat pelaajan muodostamat poliittiset suhteet eri heimojen ja niiden johtajien kanssa. Pelaajalle tarjotaan myös mahdollisuuksia tehdä merkittäviä päätöksiä, jotka vaikuttavat tarinan etenemiseen.
Tarinassa on paljon käänteitä, joista osa on kohtuullisen ennalta-arvattavia, mutta mukaan mahtuu myös yllätyksiä.
Itse halusin nauttia Assassin’s Creed: Valhallan maailmasta rauhassa enkä vielä ehtinyt kahlata koko tarinaa loppuun saakka. Muiden pelaajien kokemuksien perusteella tarina pysyy kuitenkin kiitettävän värikkäänä ja mielenkiintoisena loppuun saakka ja pelattavaa riittää helposti ainakin 60 tunniksi. Jos innostuu suorittamaan Assassin’s Creed: Valhallan lukuisia sivutehtäviä, voi peliin todennäköisesti upottaa vielä huomattavasti enemmänkin tunteja.
Pieni osa Assassin’s Creed: Valhallan tarinasta sijoittuu pelisarjan aiempien osien tavoin myös nykypäivään. Jos sarjan aiempia osia ei ole pelannut, voivat nämä kohtaukset mennä hieman yli hilseen, eikä uusi pelaaja saa assassiinien aikoja halkovasta tarinasta välttämättä muutenkaan kaikkea irti. Siitä huolimatta Assassin’s Creed: Valhalla sopii hyvin myös uusille tulokkaille, kunhan sietää pieniä hämmennyksen hetkiä.
Pelaajan mieltymyksistä riippuen Assassin’s Creed: Valhallan kamppailua voi lähestyä joko salamurhaten ja varjoissa liikkuen tai suoraviivaisemmalla lähestymistavalla kirveet ja nuijat heiluen. Kumpikin tapa tuntuu hauskalta ja mukana on useita eri asetyyppejä, jotka tuntuvat myös pelatessa mukavan erilaisilta. Pelihahmoa voi kehittää haluamaansa suuntaan, jolloin Eivorista kehkeytyy pelituntien karttuessa juuri omaan pelityyliin soveltuva taistelija. Kamppailu onkin yksi Assassin’s Creed: Valhallan selvästi parhaista puolista.
Ubisoft on ollut varovainen siinä, kuinka hirmuisina valloittajina viikinkejä halutaan kuvata. Samalla viikinkihistorian synkkyydet on lakaistu enimmäkseen maton alle.
Eivorin ja kumppaneiden täytyy tarinan aikana suorittaa useita ryöstöretkiä eri kohteisiin. Ryöstöretkien aikana kannattaa kuitenkin olla varovainen, sillä siviilien turhasta tappamisesta rangaistaan herkästi. Syntyy ristiriitainen tunne, kun sivullisten kotien polttaminen maan tasalle on kehuttavaa urheutta, mutta jos ryöstöretken ohessa lentää vähän ylimääräistä verta, onkin pelaaja yhtäkkiä suuri paha murhaaja. Pelin tarina voisi esimerkiksi esittää jonkin sankarillisen syyn, miksi Eivor haluaa pitää siviilit elossa, mutta nyt peli vain heristää pelaajalle sormea ilman sen suurempia selittelyitä.
Kritiikkiä voi antaa myös joidenkin tehtävien rakenteesta. Tehtävät seuraavat liian usein samaa kaavaa, jossa ensin puhutaan jollekin NPC:lle paikassa A, sitten noudetaan asia paikasta B, taistellaan muutamaa vihollista vastaan ja viedään noudettu asia lähtöpisteeseen. Pelissä ei muutenkaan ole mitään suuria uusia innovaatioita, vaan se on hyvin tyypillinen avoimen maailman roolipeli.
Kokonaisuudessaan Assassin’s Creed: Valhalla on kuitenkin onnistunut seikkailu. Se ei ehkä keksi mitään uutta ja mullistavaa, mutta hioo vanhaa tuttua kaavaa entistäkin paremmaksi. Varsinkin Assassin’s Creed: Originsin ja Odysseyn faneille Valhalla maistuu varmasti hyvältä. Sen lisäksi peliä uskaltaa suositella myös muille viikinkitarinoiden tai avoimen maailman pelien ystäville.
ASSASSIN’S CREED: VALHALLA
”Assassin’s Creed: Valhalla on pätevä ja massiivinen avoimen pelimaailman viikinkiseikkailu.”
