Uusimmat

Sly Cooper: Thieves in Time (PS3, PSV)

20.03.2013 14:25 Miikka Lehtonen

Tekijä: Sanzaru Games
Julkaisija: Sony Computer Entertainment Europe
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: PlayStation 3, PlayStation Vita (29.3.2013)
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://slycooper.playstation.com
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Sonyn Sly Cooper –pelisarja nauttii monen domelaisenkin keskuudessa suurta suosiota, ja miksipä ei? Onhan kyseessä sarja viimeisteltyjä, oivaltavia ja hauskoja tasohyppelypelejä. Niinpä paperilla onkin erinomaisen hienoa, kun sarja saa jatkoa! Ainakin, jos ei huomaa katsoa, kuka peliä on kehittänyt.

Niin. Uusi Sly-peli, uusi kehittäjä. Poissa on monta muutakin hyvää peliä kehittänyt Sucker Punch, tilalla on tuntemattomampi Sanzaru Games, joka on aiemmin keskittynyt lähinnä tekemään uusintaversioita vanhoista Sony-peleistä. Ja jos en paremmin tietäisi, voisin kuvitella myös Thieves in Timeä sellaiseksi.

Kun huomioidaan, miten hyviä aiemmat Sly Cooper –pelit olivat, Thieves in Time on aikamoinen pettymys. Ei sen takia, että peli olisi huono, koska sitä se ei pääasiassa ole. Mutta se ei myöskään ole yhtä oivaltava, uskaltava ja omaperäinen kuin sarjan aiemmat pelit. Ehei, jos en paremmin tietäisi, kuvittelisin tosiaan, että vetovastuun ottanut Sanzaru Games olisi tehnyt taas HD-uusintaversion jostain vanhasta ja vähemmän tunnetusta Sly Cooper –sivupelistä. Sellaisesta, joka on alunperin tehty joskus vuonna 2002.

Erinäisten yllättävien käänteiden jälkeen Sly päätyy rikollisjenginsä kanssa matkustamaan aikakaudesta toiseen jahdatessaan Bentley-kilpikonnan kehittämän aikakoneen pöllinyttä toista rikollisjengiä. Halluista? Sly on. Sujahtipa konnakolmikko muinaiseen Japaniin, villiin länteen tai Robin Hoodin Englantiin, joka aikakaudesta löytyy jotain tekemistä ja myös joku Slyn esi-isä, joka tietenkin liittyy kööriin mukaan palauttaakseen oman aikansa ennalleen.

Miten erinomainen lähtökohta! Jokainen voi varmasti nähdä mielessään ne moninaiset mahdollisuudet, joita erilaiset aikakaudet tarjoavat! Miettikää niitä hetken ja huokaiskaa sitten syvään, sillä ”jokainen” ei selvästikään sisältänyt pelin kehitystiimiä.

Aika vaihtuu, peli ei

 Pinnallisesti Sly Cooperissa ei taaskaan ole suurta vikaa. Tarina heittää pääosaan vuoron perään yhden porukan – Sly, Bentley-kilpikonna, Murray-virtahepo tai Slyn esi-isä – omaan kenttäänsä, joista jokaisessa on hahmosta riippuen hieman erilainen pelattavuus. Bentley hiippailee ja vakoilee, Murray muksii ja rymistelee, Sly tekee molempia pelaajan mieltymysten mukaan ja esi-isä on kuin Sly yhdellä erikoiskyvyllä maustettuna. Mukana on vielä viideskin hahmo, mutta en pilaa yllätystä.

Sly Cooper –pelistä kun on kyse, mukaan on myös heitelty rohkeasti erilaisia minipelejä. Bentley hakkeroi välillä tietokoneita pelaamalla sivuttain vierivää räiskintäpeliä, Murray joutuu keskelle tanssipeliä Geisha-asuun pukeutuneena ja niin edelleen. Vaikka paperilla ideat kuulostavatkin hyviltä, monet niistä on toteutettu niin vasurilla, että minipeleistä ei lopulta ole läheskään aina iloa. Milloin kontrollit tökkivät, milloin vaikeustaso on taas hilattu niin alas että yli pääsee vaikka silmät kiinni, milloin taas molempia.

Tämäkin vaiva olisi kannattanut keskittää siihen itse pelattavuuteen ja sen hiomiseen, sillä sitä peli todella olisi kaivannut. Ensimmäinen aikakausi, feodaaliajan Japani, menee vielä hauskoissa merkeissä. Erilaisia vastustajia on vähän, mutta ainakin jokainen vihollistyyppi tuntuu uniikilta. Keräiltävien esineiden jahtaaminen kenttien välissä olevassa suuremmassa ulkomaailmassa on kivaa ja muutenkin tuntuu siltä kuin melkein pelaisi jotain wanhoista hyvistä Sly-peleistä.

Sitten parin, kolmen tunnin pelailun jälkeen on aika hypätä eteenpäin ja hymy hyytyy pari pykälää. Seuraava alue kun tuntuu grafiikkavaihdosta lukuun ottamatta kovin samanlaiselta. Viholliset ovat ulkoasuaan lukuun ottamatta ihan samanlaisia kuin ennenkin ja viimeistään tässä vaiheessa huomaa, että niitä vastaan taisteleminenkaan ei ole kovin hauskaa.

Myös ne ennakkoon mainostetut, Slylle lisäkykyjä antavat puvut ovat pienoinen pettymys, sillä niillä kaikilla on omat päivänselvät käyttötarkoituksensa, joiden ulkopuolella ne ovat sangen turhia. Ja niinpä niitä käytetään vain sitten tietynlaisten ja väkisin mukaan tungettujen puzzlejen ratkomiseen. Tuntuukin vahvasti siltä kuin Sanzarolla olisi riittänyt hyviä ideoita yhteen alueeseen, mutta sitten niitä pirulaisia tarvittiin peliin viisi kappaletta.

Eiväthän ne kaikki toki tasapaksua huttua ole. Varsinkin myöhemmin vastaan tuleva Robin Hood –kenttä on sangen hurmaava ja hauska, mutta sitä ennen pitää kyntää aika monta tuntia väsymyksen pellossa. Ongelmaa pahentaa se, että kaikki alueet tuntuvat pari tehtävää liian pitkiltä. Ne kyllä tuntuvat poikkeuksetta huipentuvan todella hauskoihin, monimutkaisiin ja oivaltaviin tehtäviin, mutta näihin kliimakseihin päästäkseen täytyy aina viettää vähän turhan paljon aikaa tehden jotain vähemmän hauskaa.

On pelaajasta itsestään kiinni, haluaako laskea bonukseksi vai miinukseksi sen, että tarinatilassa pelataan vuoron perään kaikilla hahmoilla. Itse olen vähän kahden vaiheilla, sillä en missään vaiheessa innostunut Bentleyn kömpelöistä stealth-tehtävistä tai Murrayn kankeista tappelukentistä kovin paljon. Jos suurempi prosentti pelistä olisi vietetty Slyn saappaissa, pisteetkin olisivat ehkä korkeammat ja hymyni leveämpi.

Uutta vanhan vastapainona

Siitä Sanzarulle pitää nostaa hattua, että puitteet ovat kunnossa. Sly näyttää hyvältä ja sarjakuvamaisen pehmeä tyyli toimii edelleen kympillä. Miinuspisteitä rapisee taas kamerasta, jonka täytyisi olla tällaisessa vapaassa tasohyppelypelissä viimeisen päälle kohdallaan. Nyt ei ole, vaan vähän väliä se jumittelee seiniin tai kääntyy itsepäisesti osoittamaan pelin mielestä tärkeitä asioita, jotka eivät kiinnosta pelaajaa sillä hetkellä tippaakaan.

Sly 4 on myös ensimmäisiä Sonyn uuden synergia-kokeilun jäseniä. Ostamalla PlayStation 3 –version saa samalla levyllä myös Vitalla toimivan digikopion, jonka voi sitten siirtää kannettavalle koneelleen. Nettitietojen perusteella versiot ovat identtiset , mitä tukee myös se, että talletuksia voi siirrellä niiden välillä vapaasti. Ehkä Vitalla pelattuna peli olisikin oikeuksissaan, sillä kenties sitä toistoa ei niin huomaisi, jos pelaisi bussissa ja muuten tien päällä.

Thieves in Time on myös mainio demopeli 3D-näyttöjen ostajille, sillä sen 3D toimii sangen mainiosti. Ei ihme, sillä aina käyttöliittymästä ja siirtymäanimaatioista lähtien huomaa, että 3D on ollut Sanzarun mielessä koko kehitysjakson ajan. Jos kotoa siis löytyy 3D-näyttö, Sly 4:n hankkimisesta tuli heti ainakin puoli pistettä kannattavampaa.

Mutta muuten… Kuten sanoin, tyly pettymys. Ei sen takia, että peli on huono, vaan sen takia, että se on kaikkea sitä, mitä Sly Cooperit eivät ole koskaan olleet: kaavamainen, liikaa vanhaan nojaava ja liian vähän yrittävä. Toki virkamiesmäinen Sly Cooperkin on parempi kuin ei Sly Cooperia, mutta olisin silti toivonut enemmän. Toivottavasti ensi kerralla – jos sellaista tulee – puikkoihin saadaan taas Sucker Punch.

 

Lisää aiheesta

Sly 3: Honor Among Thieves (PS2)

Sly Trilogy (PS3)

Lue myös

Assassin’s Creed III DLC: The Tyranny of King Washington Episode 1: The Infamy (PC, PS3, Wii U, Xbox 360)

Borderlands 2: Captain Scarlett and Her Pirate’s Booty DLC (PC, PS3, Xbox 360)

Fester Mudd: Curse of the Gold Episode 1 (Android, iOS, Linux, Mac, PC)

Gears of War: Judgment OverRun –ennakko (Xbox 360)

Metal Gear Rising: Revengeance (PS3, Xbox 360)

Tomb Raider (PC, PS3, Xbox 360)

 

Muropaketin uusimmat