Assassin’s Creed Odysseyn tunnuskappale ilmestyi kuunneltavaksi

30.06.2018 14:10 | Muropaketin kesätoimitus

Assassin’s Creed Odysseyn julkaisu siintää vielä parin kuukauden päässä. Odotusta voi kuitenkin nyt lieventää pelin tunnusmusiikilla.

Ubisoft on julkaissut esimaistiaisia Assassin’s Creed Odysseyn tiimoilta. Pelin tunnuskappaleeksi valittu Legend of the Eagle Bearer on kuunneltavissa pelitalon julkaisemalta Youtube-videolta, joka on nähtävissä uutisen lopusta. Kappale on saatavilla nyt myös ainakin iTunesista sekä Apple Musicista.

Legend of the Eagle Bearerin sävellyksestä vastaa Joe Hensonin ja Alexis Smithin luotsaama yhtye The Flight, joka on ennättänyt työskentelemään myös esimerkiksi Alien: Isolationin sekä Horizon Zero Dawnin parissa.

Assassin’s Creed Odyssey julkaistaan 5. lokakuuta PlayStation 4:lle, Xbox Onelle sekä PC:lle.