Uusimmat

E3: Microsoft uskoo VR:n mahdollisuuksiin, mutta johdoista on päästävä eroon

16.06.2017 13:24 Muropaketin toimitus

Xbox-johtaja Phil Spencerin mukaan kotikonsolien VR-laitteisiin kannattaa panostaa vasta, kun laitteet voivat toimia langattomasti.

Microsoft julkisti eilen päättyneillä E3-messuilla uuden Xbox One X -konsolin, jonka mainostetaan olevan maailman tehokkain pelikonsoli. Konsoli ei kuitenkaan tue VR-teknologiaa, vaikka Xbox-johtaja Phil Spencerin mukaan laitteen tehot riittäisivät siihen hyvin.

Spencer kertoo silti uskovansa VR:n mahdollisuuksiin pitkällä tähtäimellä.

”Mielestäni se on todella immersiivistä”, Spencer toteaa tuoreessa haastattelussa Polygonin mukaan.

”Olohuoneympäristössä olemme mielestäni muutaman vuoden päässä siitä, että se todella toimisi. Johdot ovat ongelma.”

Spencer tähdentää, että yhtiö uskoo VR:ään ja MR:ään (mixed reality). Hänen mielestään teknologian kannattaa kuitenkin pysytellä PC:llä vielä jonkin aikaa.

”Sen jälkeen se voi edetä muualle”, Spencer kommentoi. ”Ja uskon todella, että meidän tulee päästä johdoista eroon jossain vaiheessa.”

Näyttää siis siltä, että Xbox-konsoleille ei vielä vähään aikaan tulla julkaisemaan vastinetta PlayStation 4:n PlayStation VR:lle.

Xbox One X saapuu markkinoille 7. marraskuuta.

Muropaketin uusimmat