Uusimmat

Nintendo Switch saattaa loppua kaupoista koronaviruksen takia

18.02.2020 07:48 Muropaketin toimitus

Switch-pulasta kärsitään jo Japanissa, ja sama saattaa olla edessä myös Yhdysvalloissa ja Euroopassa.

Viikonloppuna raportoimme, että Kiinan laajalla koronavirusepidemialla ei pitäisi olla vaikutusta PlayStation 5:n tuotantoon. VG24/7:n mukaan Nintendon konsolivarastot saattavat kuitenkin kärsiä.

Yhtiö on jo kertonut, että Japanin Switch-varastot ovat vähissä, ja nyt tuoreet raportit väittävät, että Switch-pula saattaa pian ulottua myös Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan. Nintendon päätuotantolinja siirrettiin hiljattain Vietnamiin, mutta raportin mukaan osa Switchin komponenteista valmistetaan yhä Kiinassa.

Kiinasta kerrotaan, että tulee viemään ”ainakin muutaman viikon” ennen kuin tuotanto palaa entiselle tasolle. Nintendo ei kommentoi mahdollista tulevaa Switch-pulaa, mutta yhtiö kertoo ”pysyvänsä valppaana ja ryhtyvänsä tarvittaessa toimenpiteisiin”.

Jää nähtäväksi, loppuvatko Switchit hyllyistä ja nähdäänkö vaikutuksia myös Suomessa.

Muropaketin uusimmat