1080 Avalanche (GC)
eDomen arvostelussa Gamecuben 1080 Avalanche
Nintendo 64:lle viisi vuotta sitten julkaistu 1080 Snowboarding nousi välittömästi ilmestyttyään lajityyppinsä kärkinimeksi. Sittemmin extreme-lajeista on tullut yksi urheilupelien suosikkiaiheista ja SSX-sarja on nostanut lumilautaviihteen laatuvaatimuksia huomattavasti. Nyt Nintendo pyrkii vastaamaan EA Bigin heittämään haasteeseen juuri Gamecubelle julkaistulla 1080 Avalanchella, jonka piti alun perin ilmestyä jo kuluvan vuoden alussa.
Helppoutta joka lähtöön
Pelin perusideassa ei ole paljon ihmettelemistä. Pelaajan tehtävänä on laskea lumilaudalla alas talvisia vuorenrinteitä ja täyttää samalla pelimoodista riippuvia tavoitteita. Onnistumiset palkitaan uusilla radoilla ja muilla vastaavilla bonuksilla. Harjoittelemisen ja kenttiin tutustumisen lisäksi mahdollisuuksiaan voi parantaa valitsemalla parhaiten omaan pelityyliinsä sopivan laudan ja laskijan. Nämä eroavat toisistaan kiihtyvyyden, nopeuden, kääntyvyyden, tasapainon ja hyppykorkeuden suhteen, joten valintojaan muuttamalla voi vaikuttaa pelikokemukseensa varsin paljon.
Kokonaisuutena tulokas on erittäin helposti lähestyttävä. Simppelin perusidean ja -rakenteen lisäksi tähän vaikuttavat kiitettävän intuitiiviset kontrollit. Lautailijoiden ohjaaminen on yksinkertaista, hyppyjen tekeminen ei vaadi pitkiä valmisteluja, ja tavallista jyrkemmät käännökset onnistuvat takaviistoon vääntämällä. Pelin mielenkiintoisin oivallus on mahdollisuus pyrkiä takaisin tasapainoon törmäyksen tai huonon laskeutumisen jälkeen tattia pyörittämällä. Myös erilaisten lumityyppien vaikutus laskuominaisuuksiin on toteutettu hyvin.
Systeemiin pääsee sisälle heti ensimmäisen koelaskun aikana eikä pelituntuma katoa myöhemminkään missään olosuhteissa. Hetkittäin peli tosin tuntuu liiankin helpolta ja virheitä sallivalta. Esimerkiksi grind-liikkeet voi aloittaa, vaikka laskija olisi laudanmitan verran kaiteen sivussa. Tällöin peli yksinkertaisesti siirtää hahmon teleportaalimaisesti oikeaan paikkaan.
Kenttäarkkitehtuurin suhteen kehitystiimi olisi saanut ottaa hieman oppia kilpailijoiltaan. Pelin radat ovat hyvin suoraviivaisia, pääasiassa laskemista varten suunniteltuja rinteitä, joissa temppupaikat, persoonalliset yksityiskohdat ja erilaiset yllätykset ovat ikävän harvassa. Satunnaisten hyppyreiden ja kaiteiden lisäksi haastetta tarjoaa vain puiden, kauriiden ja muiden laskijoiden väisteleminen. Vauhtia on onneksi riittänyt jokaiseen kenttään, mutta useimmat radat tuntuvat siitäkin huolimatta varsin tylsiltä ja mielikuvituksettomilta. Paketin ainoa todella piristävä uutuus ovat muutamat erikoisrinteet, joissa tasapaksun laskemisen katkaisevat massiiviset kivi- ja lumivyöryt. Niiden pakeneminen on varsinkin ensimmäisillä pelikerroilla todella intensiivinen kokemus. Myöhemmin kokemuksen antoisuutta himmentää luonnonvoimien ennalta-arvattavuus.
Ideoiden puutetta
Lautailuviihdettä on tarjolla usean erilaisen pelimoodin muodossa. Race-kisoissa lasketaan yhtä tietokoneen ohjaamaa lautailijaa vastaan ja yritetään ehtiä maaliin ennen tätä. Tämä ei ole erityisen vaikeaa, sillä vaikeimmissa kisoissakin voittoon riittää suoraviivainen, suhteellisen virheetön suoritus. Sama pätee myös Time attack -moodiin, jonka haastavin osuus on kaikkien radoille ripoteltujen kolikonkappaleiden löytäminen.
Suurpujottelusta tuttujen porttien kiertämiseen perustuvissa Gate-kisoissa rimaa on nostettu hieman korkeammalle, sillä huippusuorituksiin yltäminen vaatii radan selvittämisen lisäksi hyvän ajan tekemistä. Vaikka yksinkertaisten ratojen laskeminen on sinänsä suhteellisen puuduttavaa touhua, sopivan tiukka vaikeustaso innostaa hiomaan saavutuksiaan yllättävänkin tehokkaasti. Yksinpelitarjonnan täydentävät lumilautailun kannalta lähes pakolliset temppukisat. Niissä ei kuitenkaan ole hurraamista, sillä pelin kontrollit on suunniteltu ennen kaikkea laskemista silmällä pitäen. Suhteellisen niukkaan temppuvalikoimaan ei ole käytetty lainkaan luovuutta ja niiden yhdisteleminen pitkiksi sarjoiksi on melkoista sähläystä.
Paketti tukee myös moninpeliä, joka onnistuu sekä yhdellä konsolilla että lähiverkon kautta. Se on pelin ehdottomasti parasta antia, sillä muiden pelaajien kanssa vauhdikkaista kisoista saa irti paljon enemmän kuin yksin. Muuten tulokas on sisältönsä puolesta jonkinmoinen pettymys. Sen yksinpelimoodit ovat sen verran mielikuvituksettomia, että kerran voitetun kisan pariin ei juuri jaksa palata. Niinpä paketti onkin käyty lävitse melko nopeasti, minkä jälkeen se otetaan esiin vain satunnaisia moninpelikarkeloita varten.
Lumivyöryt tökkivät
Grafiikkapuolella pelin parasta antia ovat lautailijat, jotka on mallinnettu ja animoitu tyylikkäästi vaatteisiin kertyviä lumipaakkuja myöten. Kentissä olisi sen sijaan monin paikoin hieman parantamisen varaa. Kaikki mukana olevat lumityypit eivät näytä erityisen uskottavilta ja erilaisia yksityiskohtia radoilla on niukasti. Toisaalta pelimoottorin piirtoetäisyys on kiitettävän hyvä eikä tavallisten kenttien ruudunpäivitysnopeudessakaan ole mitään valittamista. Lumivyörykohtauksissa grafiikka alkaa kuitenkin tökkiä ikävästi, mikä vähentää spektaakkelien näyttävyyttä huomattavasti. Audiopuolella erilaisia erikoisefektejä on käytetty säästeliäästi ja tarjonta painottuu extreme-peleille tyypilliseen lisensoituun musiikkiin.
Pelin kehitysprosessin viivästyminen lähes vuodella on usein huono enne, sillä se kielii yleensä projektiin liittyvistä ongelmista. Valitettavasti tämä tuntuu pitäneen paikkaansa myös 1080 Avalanchen kohdalla. Sen pelimoottori ei kaiken viilaamisen jälkeenkään pysty pyörittämään pelin tärkeimmäksi koukuksi tarkoitettuja lumivyöryjä ongelmitta. Lisäksi tulokasta vaivaa paha persoonallisuuden puute, joka näkyy niin ratasuunnittelussa, temppuvalikoimassa kuin pelimoodeissakin. 1080 Avalanchen on kyllä tarkoitus lähestyä aihettaan realistisemmin kuin esimerkiksi SSX-sarjan, mutta tällaisenaan se ei ole läheskään yhtä antoisaa pelattavaa kuin kilpailijansa.
