Advance Wars 2: Black Hole Rising (GBA)

eDomen arvostelussa Game Boy Advancen Advance Wars 2: Black Hole Rising

Vuoden 2002 alussa ilmestynyt Advance Wars kuuluu ehdottomasti GBA:n laadukkaimpien pelien joukkoon. Samalla sillä on kunnia olla yksi parhaista ja viihdyttävimmistä strategiajulkaisuista vuosiin. Pelin vuoropohjainen lähestymistapa sopi Game Boy Advancelle erinomaisesti ja teki sotimisesta helppoa mutta kiitettävän moniulotteista. Lokakuun alussa Advance Warsin ystäviä hemmotellaan uudella julkaisulla, kun kauppoihin ennättää pitkään odotettu jatko-osa Black Hole Rising.

Sotivien pikkumiesten paluu

Sarjan ensimmäisen osan tapaan tulokas on rakennettu pitkän yksinpelikampanjan ympärille. Sen tapahtumat saavat alkunsa, kun pahamaineinen Black Hole -armeija aloittaa uudenlaisilla aseilla varustautuneena yllätyshyökkäyksen neljää naapurivaltiotaan vastaan. Sotatoimet lopettaakseen pelaajan on käytävä lävitse yli 30 tehtävää, jotka jakautuvat melko tasaisesti Orange Starin, Blue Moonin, Yellow Cometin ja Green Earthin alueille. Omalla puolella olevat komentajat vaihtuvat siis säännöllisin väliajoin, mutta vastustajien naamat käyvät pelin kuluessa erittäin tutuiksi. Kaikki hahmot pääsevät kuitenkin esittelemään persoonallisuuttaan tehtäviin liittyvien vuoropuheluiden aikana.

Pelillisiä uudistuksia jatko-osasta löytyy niukasti. Pelaamaan pääsee tällä kertaa kaikilla viidellä armeijakunnalla, joista kuhunkin kuuluu kolme erilaisilla heikkouksilla, vahvuuksilla ja erikoiskyvyillä varustettua komentajaa. Tuttua maa-, meri- ja ilmavoimiin jaettua yksikkövalikoimaa on vahvistettu ainoastaan erittäin kalliilla ja tehokkailla Neo Tankeilla. Lisäksi joihinkin kenttiin on ilmestynyt kertakäyttöisiä siiloja, joista jalkaväki voi käydä ampumassa heikkotehoisia, mutta laajalle alueelle vaikuttavia ohjuksia. Muuten kehitystiimi on keskittynyt yksinpelikampanjan ja uusien karttojen tekemiseen sekä tekoälyn hiomiseen. Monien pelien kohdalla tämä olisi jonkinmoinen pettymys, mutta alkuperäinen Advance Wars oli niin onnistunut ja tasapainoinen kokonaisuus, että toinen samalla kaavalla toteutettu peli tuntuu vain tervetulleelta.

Vahvuuksia koko rahalla

Käyttöliittymä on tuttua tavaraa alkuperäistä peliä pelanneille. Pelaajan tärkein työkalu on ristiohjaimella liikuteltava kursori, jonka avulla käydään lävitse kartalla näkyviä kohteita. A-napilla komennetaan omia joukkoja, minkä lisäksi sitä painamalla pääsee käsiksi mm. erikoiskykyjen käyttämisen mahdollistavaan valikkoon. B-napilla seurataan yksiköiden ulottuvuutta ja oikeanpuoleisella liipaisimella saa tarkempaa tietoa kaikesta ruudulla näkyvästä. Systeemi tekee sotatapahtumien hallitsemisesta helppoa ja pitää tehokkaasti huolen siitä, että kaiken tarpeellisen informaation saa näkyviin yhdellä tai kahdella napin painalluksella.

Monipuolisen pelisysteemin ja näppärän käyttöliittymän ohella tulokkaan tärkein valttikortti on sen nerokas kenttäsuunnittelu. Ensimmäisiä harjoitustehtäviä lukuun ottamatta jokaisessa konfliktissa lähestytään tilannetta hieman eri tavalla. Taisteluiden kulkuun vaikutetaan mm. karttojen koolla, kaupunkien ja maastoelementtien sijoittelulla, alkuvaiheessa kentältä löytyvien joukkojen määrällä ja komentajien erikoiskyvyillä. Joustavan ja kekseliään pelimekaniikan ansiosta pienilläkin muutoksilla saadaan aikaan hyvin erilaisia tilanteita. Esimerkiksi tavanomaiselta vaikuttava kartta saattaa osoittautua erittäin haastavaksi sen vuoksi, että vastassa olevan komentajan tykistö ampuu tavallista kauemmas ja kriittisiin kohtiin on sijoitettu pari metsäaluetta hidastamaan pelaajan etenemistä.

Pelintekijät eivät kuitenkaan ole sortuneet epäreiluihin ratkaisuihin, vaan kaikki vaikeudet ovat voitettavissa pienellä kekseliäisyydellä. Monipuolisen kenttäsuunnittelun ansiosta pelaaja ei voi kerta toisensa jälkeen turvautua samoihin, hyväksi havaittuihin rutiineihin, vaan omaa lähestymistapaa on muutettava tilanteen mukaan. Ilmavoimiin erikoistuneen vastustajan käsitteleminen vaatii täysin erilaista suhtautumista kuin suoraviivaista tankkitoimintaa harrastavan. Ilman joustavaa pelityyliä tiettyjen konfliktien voittaminen voi osoittautua jopa mahdottomaksi, sillä joissakin tapauksissa vastustajan joukkojen kurittaminen on tuhoon tuomittu ratkaisu.

Pelin vetovoimaa lisää entisestään se, että onnistumisista saa palkkioksi muutakin kuin hyvän mielen. Jokaisesta voitetusta kentästä saa tietyn määrän pisteitä nopeuden, vastustajille aiheutettujen vahinkojen ja omien tappioiden minimoimisen mukaan. Koitosten välillä potin voi kiikuttaa virtuaalikauppaan, josta löytyy mm. valtava määrä
uusia karttoja eri pelimoodeja varten. Kaiken paketista löytyvän materiaalin avaaminen vaatiikin pelaajalta epätavallisen paljon omistautumista.

Sarjan edelliseen osaan verrattuna tulokkaan tekoälyä on hienosäädetty entistä haastavampaan suuntaan. Tietokoneen ohjaamat joukot eivät enää ole sairaalloisen kiinnostuneita pelaajan kuljetuskalustosta, vaan kiinnittävät huomiota oikeasti vaarallisiin yksiköihin. Lisäksi komentajat osaavat hyödyntää tykistöä ja omia erikoiskykyjään erittäin tehokkaasti. Tekoälyn toimissa on havaittavissa muutamia melko selkeitä rutiineja eivätkä tietokonekomentajat puolusta taloudellista etulyöntiasemaana niin tarmokkaasti kuin olisi tarpeen, mutta muita ilmeisiä heikkouksia systeemistä ei löydy. Black Hole Rising onkin harvinaisen antoisaa pelattavaa myös yksinpelinä.

Pelattavaa loppuvuoden tarpeiksi

Pelaajien ei kuitenkaan tarvitse tyytyä kukistamaan pelkästään tekoälyvastustajia, sillä paketti sisältää runsaat moninpeliominaisuudet. Kavereiden kanssa sotiminen onnistuu sekä linkkikaapelin välityksellä että yhdellä ainoalla pelikoneella, jota kierrätetään vuorojärjestyksen mukaan pelaajalta toiselle. Molemmat vaihtoehdot toimivat erittäin hyvin, vaikka odotusajat saattavatkin vuoropohjaisessa pelissä olla välillä melkoisen pitkiä. Pelaamisen lisäksi linkkikaapeliyhteys mahdollistaa myös näppärän karttaeditorin avulla luotujen kenttien siirtämisen pelikasetilta toiselle.

Pitkä tarinavetoinen osuus ja moninpeliominaisuudet eivät ole tarjonneet pelintekijöiden mielestä riittävästi tekemistä. Pakettiin on ahdettu myös toinen, entistä haastavampi kampanja sekä War Roomiksi nimetty pelimoodi. Jälkimmäinen sisältää mittavan määrän karttoja, joissa pelaaja pääsee mittelemään taitojaan yhtä tai useampaa tekoäly-komentajaa vastaan. Suoritukset pisteytetään ja tulokset tallennetaan kenttäkohtaisille listoille, joiden avulla voi seurata omien taitojensa kehittymistä tai verrata saavutuksiaan kavereiden vastaaviin. War Roomin kartat ovat keskimäärin selvästi laajempia kuin yksinpelikampanjassa ja useimmat niistä kuuluvat paketin haastavimpiin, joten ne ovat varteenotettava lisä pelin muuhun tarjontaan.

Pelin visuaalista antia hallitsee sarjakuvamainen tyyli, jota on käytetty kaikessa grafiikassa yksiköitä, komentajia, erikoisefektejä ja animaatioita myöten. Ensi silmäyksellä se tuntuu olevan hieman ristiriidassa strategista ajattelua vaativan sisällön kanssa. Tyyliin kuitenkin tottuu hetkessä, sillä yksityiskohtaisuutensa ja havainnollisuutensa ansiosta grafiikka hoitaa tehtävänsä erinomaisesti. Sama pätee myös reippaisiin taustamusiikkeihin, jotka vaihtuvat osapuolten ja tilanteen mukaan.

Harvoja pelejä tulee tahkottua yhtä pitkään ja intensiivisesti kuin Advance Wars 2:sta. Tästä on kiittäminen niin monipuolista pelisysteemiä, joustavaa käyttöliittymää kuin älykästä karttasuunnitteluakin. Lisäksi paketista löytyy enemmän pelattavaa kuin yhdestäkään toisesta GBA-pelistä. Kokonaisuuden ainoa miinuspuoli on sen samankaltaisuus sarjan ensimmäisen osan kanssa, mutta pelin laadun ja vetovoiman huomioon ottaen tämäkin valituksen aihe tuntuu mitättömältä. Advance Wars 2: Black Hole Rising on yksinkertaisesti yksi tämän vuoden onnistuneimmista julkaisuista.