Air Command 3.0 (PC)

Arvostelussa lennonjohtosimulaattori Air Command 3.0.

Lennonjohtosimulaattorit ovat ehdottomasti yksi pelialan harvinaisimmista ilmestyksistä. Kaikkien näiden vuosien aikana mitä tietokoneilla vain on pelattu on niitä nähty maailmalla vain yhden käden sormilla laskettava määrä.

Näistä tunnetuin on itsensä Sid Meierin ja Andy Hollisin 1988 MicroProselle tekemä Kennedy Approach, joka taisi olla aikoinaan jopa ainakin pikkuhitti – erikoinen aihe, kuuluisat tekijät ja hyvä toteutus olivat pätevä yhdistelmä. Sittemmin ei lennonjohtopeleillä ole juuri otsikoissa leveilty, joten onkin aika että guerillajulkaisija Shrapnel Games tarttuu aiheeseen.

Pelisuunnittelija Joe Jaworskin simulaatiossa pelaaja astuu eri puolilla maailmaa sijaitsevien kiireisten lentokenttien lennonjohtotorniin, napauttaa tutkaruutunsa päälle ja tarttuu mikrofoniin alkaessaan ohjaamaan lentoliikennettä turvallisesti päämäärästä toiseen. Kullakin pelialueella on joukko lentokenttiä, pienkoneiden käyttämistä pikkukentistä aina vilkkaisiin kansainvälistä liikennettä pursuaviin jättikenttiin. Näiltä nousee ja laskee lentokoneita jatkuvana virtana ja taivasta halkovat myös lukuisat ohikulkevat koneet. Pelaajan on pystyttävä hallitsemaan liikennettä kolmiulotteisessa tilassa, pitämään koneiden reitit ja lentokorkeudet erillään ja ohjastamaan kaikki matkalaiset turvallisesti päämääriinsä.

Peli ei kuitenkaan yritä olla pikkutarkka ja raskas simulaatio, vaan tarttuu aiheeseen kevyellä mutta kuitenkin yritystä vaativalla otteella. Lennonjohtajien ammattia ei tässä opita, mutta ainakin homman periaate tulee tutuksi hauskalla tavalla.

Pelaajan vastuulla on 10 kihisevää ilmailun metropolia:

Amsterdam
Atlanta
Boston
Chicago
Los Angeles
Lontoo
New York
Pariisi
Rooma
San Francisco

Mistä lennonjohtaja näkee painajaisia?

Peli on toteutettu siinä mielessä käytännöllisesti että sen pariin voi heittäytyä huoletta 15 minuutista tuntiin kestävään pelisessioon, eikä opaskirjaakaan tarvitse juuri pikanäppäinten opettelua kauempaa selailla. Peli myös etenee joutuisasti reaaliaikaisesti ja yksi sekunti peliaikaa vastaa noin viittä minuuttia pelissä. Aikaa voi myös juoksuttaa eteenpäin nopeammin mikäli tilanne on rauhallinen.

Kun liikennettä alkaa olla enemmän ja etenkin risteävillä reiteillä alkaa kolmiulotteisen, ennakoivan ajattelun kyky olla arvossaan. Koneet on pidettävä riittävän etäällä toisistaan, niin sivu kuin pystysuunnassakin. Koneiden silloiset ja tulevat reitit on hahmotettava, ja laskuun tulevat koneet täytyy tuoda lähestymiseen kauniisti erossa nousevasta ja ohikulkevasta liikenteestä.

Lisäksi koneiden laskeutuminen onnistuu kullakin kentällä vain tietystä suunnasta ja koneiden on oltava kenttäalueelle saapuessaan minimikorkeudella. Toisaalle poistuvat koneet puolestaan on ohjattava pois tasan 10 000 jalan korkeudella.

Tekemistä riittääkin useimmiten ylenmäärin kun alueella liikennöi toistakymmentä lentokonetta. Reittilentojen ohella liuta koneita odottaa lähtölupaa kiitoradalla, majakkaa kiertää eri korkeuksille porrastettuja matkustajakoneita kinuamassa vapaata reittiä kohti odottavaa kiitorataa ja lennonjohtoalueelta on poistumassa joukko koneita kohti samaa poistumisväylää – ja ne näyttäisivät saapuvat alueelle yhtaikaa. Liekö tämä mistä lennonjohtajat näkevät painajaisia?

Matkustajat perille, ehjänä ja aikataulussa

Peli on kokonaisuutena pieni ja vähän vaativa paketti, joka asentuu useimpien nykypelien vaatimaan tilaan nähden olemattoman pieneksi, vieden vain 22 megaa. Tähän sisältyy itse peliohjelma sekä lentokenttäeditori. Mukana tulee 31 sivuinen ohjekirja, joka selostaa pelin toiminnot ja kontrollit erinomaisella tavalla, mutta itse peli on tehty niin selkeästi ja loogisesti ettei manuaalin suuremmalle plaraamiselle ole todellakaan suurta tarvetta.

Pelaamisen alkaessa näyttö jakaantuu kolmeen alueeseen: tutkanäyttö, konelista ja ohjauspaneeli. Tutkanäyttö näyttää karkeasti alueen maaston muodostuksen, lentokentät ja näiden lähestymissuunnat, suunnistusmajakat sekä tietenkin taivaalla liitävät lentokoneet. Lentokoneiden tunnukseen on liitetty lentosuunta, korkeus ja onko se parhaillaan vaihtamassa korkeutta. Konelistalla esitetään kaikki ilmatilassa, maassa ja saapumassa olevat lentokoneet, niiden määränpäät ja määrätty lentokorkeus. Listan voi selata koneita tarkistaen ja säätäen kunkin määräyksiä.

Lentokoneiden kontrollointi on tehty helpoksi ja pelaajalla on valinnan vapaus ohjausmenetelmiensä suhteen. Kukin lentokone luonnollisesti lentää itse, pelaaja vain johdattaa niitä paikasta toiseen. Jos annettavana on vain yksi käsky voi sen antaa klikkaamalla lentokonetta kartalla ja valitsemalla käskyn menusta. Ohjauspaneelissa komentoja voi sen sijaan yhdistääkin – lennonjohtaja voi antaa kerrallaan yhden tai useamman käskyn liittyen koneen nopeuteen, lentokorkeuteen sekä lentosuuntaan / käytettävään suunnistusmajakkaan. Halutut määräykset napsutellaan paneeliin ja klikataan ”Execute”, jolloin ne lähetetään vastaanottajalle. Saman voi tehdä myös pelkästään näppäimistöllä pikanäppäinten kautta, mikä on fiksujen näppäinvalintojen ansiosta vaivattomin pelaamistapa. Suurten konemäärien hallinta on järjestelmällä kuitenkin välistä kömpelöä, sillä aivan kaikkea ei suunnittelija ole tullut ajatelleeksi.

Koneita voi lennättää joko ”käsin” antamalla lentosuunnat käsin, taikka käskemällä niiden lentää suunnistusmajakkaa kohden. Jälkimmäisestä on etuna se että lentoreitti piirtyy tutkanäytölle, jolloin koneita on helpompi hallita. Kaikilla kentillä ei kuitenkaan ole lähestymismajakoita joten hallitusti taivaalla kiitävien reittikoneiden seassa on aina myös jokunen sekavammin ohjautuva piipertäjä. Pelaajalla riittääkin urakkaa kun reiteillä liikkuvien koneiden ohella on muistettava ohjastaa myös näistä erillään lentäviä koneita, ja koetettava siepata ne takaisin kontrolliin ennen kuin mokomat ovat karanneet parisataa kilometriä kohteensa ohi tai liuenneet tutkalta.

Tavoitteenahan on yksinkertaisesti saada kaikki ilmassa matkaajat turvallisesti päämääriinsä, olivat ne missä tahansa. Tänä aikana lentokoneet eivät saa joutua liian lähelle toisiaan potentiaalisissa vaaratilanteissa. Läheltä piti-tilanteet maksavat pelaajalle pisteitä, mutta samalle alueelle joutuneet koneet ovat myös törmäysvaarassa – mihin peli sitten samantien loppuukin. Menestyksekkään pelin päätteeksi pelaajalle lasketaan pisteet, joihin vaikuttavat muun muassa vaaratilanteiden määrä, tehdyt virheet ja koneiden aikataulussa pysyminen.

Vaikeustasoja on valittavissa neljä, ja niitä voi halutessaan myös kustomoida. Tasot eroavat pelin keston ja alueen kautta liikennöivien koneiden kokonaismäärissä, mitkä summattuna vaikuttavat myös liikenteen tiheyteen. Peliä voi vaikeuttaa myös lisäämällä tutkaan doppler-häiriöt, jolloin alueella liikkuvat myrskypilvet voivat häiritä tutkan toimintaa. Lisäksi puheviestintään voidaan aktivoida inhimilliset väärinkäsitykset, jolloin lentäjät saattavat käsittää väärin lennonjohdon ohjeet ja tehdä virheitä.

Ei kaunis mutta ainakin käytännöllinen

Ulkoasultaan ja olemukseltaan Air Command 3.0 ei ole mikään tajuntaa räjäyttävä kokemus. Peli keskittyy itse asiaan ja käytännöllisyyteen, eikä näin ollen efektejäkään ole juuri muuta kuin iso hulabaloo koneiden törmätessä. Muutoin peli koostuu vain tavallista tutkanäyttöä hieman värikkäämmästä taulusta jolla vain liikkuu joukko merkkejä. Pelaajan onkin muistettava käyttää hieman mielikuvitustaan jotta muistaisi niiden tarkoittavan kenttiä ja lentokoneita.

Äänipuoli on hieman laajempi mutta koostuu pääasiassa vain erilaisista radioviesteistä lennonjohdon ja koneiden välillä. Jokainen pelaajan lähettämä käsky kuullaan puhuttuna radioviestinä, samaten koneiden kommunikaatio kun nämä vahvistavat viestit, pyytävät nousulupaa tai ilmoittavat alueelta poistumisestaan. Äänet antavat touhuamiselle hyvää lisämaustetta, etenkin koska niissä on käytetty kohtuullisen montaa erilaista puheääntä. Jenkkiläisen lentoyhtiön koneesta saattaa kantautua paksua Teksasin murretta, kun muunmaalaiset koneet saattavat kommunikoida mukavilla korostuksilla. Viestit ovat myös arvokas lisäkeino tärkeän informaation jakamiseksi pelaajalle, joka saattaa olla hyvinkin keskittynyt tutkanäyttönsä tapahtumiin eikä huomaa tarkkailla esimerkiksi nousulupaa odottavia koneita.

Yhteenveto:

Air Command 3.0 on mielenkiintoinen ja erikoislaatuinen tuote, josta voi kuitenkin arvata ettei se miellytä kuin pienehköä osaa pelaajien skaalasta. Peli ei tarjoa efektien tykitystä vaan tasaista pelaajan pääkopan sisällä tapahtuvaa tajunnanvirtaa, joten se vetoaa ennen kaikkea ilmailijoihin, puzzlepelaajiin ja strategisteihin.

Tosin täytyy myöntää ettei peli ole erityisen realistinen monellakaan tapaa. Pienten Cessnan pörriäisten vakiolentonopeus on sama kuin jumbojeteilläkin, ja yleensäkin koneiden kontrollointi on sekä yksinkertaistettua että jopa pikkuisen tyhmää. Pistää näet oikeasti välillä vihaksi kun heinäfarmarijunttilentäjä ei meinaa suostua millään lähestymään lentokenttää oikeasta suunnasta, vaan koettaa aina tunkea kiitoradalle vinoittain – ja sitten vielä kehtaa valittaa radiossa ”mitä hittoa siellä maassa oikein töpeksitään?” Lisäksi pelialueella ei ole lainkaan korkeuseroja, mikä hieman häiritsee ainakin alueilla joilla on todellisuudessa vuoristoja. Olisipahan pelissä samalla myös vielä enemmän haastavuutta.

Kokonaisuutena peli on hauskaa kevyttä viihdettä hyvin erilaisesta aiheesta. Ainoaksi ongelmaksi vain muodostuu hintavuus, sillä pelin voi ostaa ainoastaan tilaamalla suoraan julkaisijalta. 35 dollaria ja päälle postikulut tekee lennonjohdosta tyyriinpuoleista hupia.

Peli: Air Command 3.0
Kehittäjä: Joe’s Games
Julkaisija: Shrapnel Games
Versio: 3.0

Laitevaatimukset:

Minimivaatimukset:
Windows 95 / 98 / NT, Pentium 133 MHz, 16 Mt, DirectX.

Testikokoonpano:
Windows 98, P3 800, 256 Mt.

Muita samantyyppisiä pelejä vuosien varrelta:

Flight Path 737, 1987
Kennedy Approach, 1988
Tower FRA, 1991
A320 Approach Trainer, 1994