UUSIMMAT

Arvostelu: Ancestors: The Humankind Odyssey on peli, joka kattaa kahdeksan miljoonaa vuotta ihmiskunnan historiasta

28.08.2019 20:58 | Joonas Pikkarainen

Patrice Désiletsin uutukainen vie pelaajat ihmiskunnan historian varhaisiin vaiheisiin selviytymään kuin näiden muinaiset esi-isät – muutamin vapauksin.


Julkaisupäivä: 27.8.2019
Studio: Panache Digital Games
Julkaisija: Private Division
Saatavilla: PC (Windows, testattu), PlayStation 4 & Xbox One tulossa
Pelaajia: 1
Ikäraja: 16
Peliä pelattu arvostelua varten: 36 tuntia


Ihmiskunnan historiasta löytyy lukemattomia mielenkiintoisia tarinoita ammennettavaksi. Assassin’s Creed -pelisarjan yhtenä luojana parhaiten tunnetulle Patrice Désiletsille ne eivät ole kuitenkaan riittäneet, sillä mies kääntää uutuuspelillään Ancestors: The Humankind Odyssey kelloa taaksepäin peräti 10 miljoonaa vuotta. Mutta älä huoli, pelin päätteeksi eletään jo kahta miljoonaa vuotta ennen ajanlaskumme alkua.

Luotsaamansa Panache Digital Gamesin kanssa viimeiset viitisen vuotta kyhäilemä selviytymispeli on Désiletsin ensimmäinen peli lähes kymmeneen vuoteen ja ensimmäinen ikävissä merkeissä päättyneen Ubisoft-uran jälkeen. Nimensä mukaisesti se sukeltaa ihmiskunnan alkuhämäriin neogeenikauteen, jolloin Telluksemme nisäkkäät ja linnut kehittyivät jokseenkin nykyiseen muotoon. Samoihin aikoihin – plusmiinus muutama vuosi – Afrikassa isot ihmisapinat, meidän esi-isät, ilmaantuivat huudeille ja aloittivat progression jälkeisen regression näyttöpäätteiden ääreen.

(Paitsi tietenkin jos kreationisteilta kysytään.)

Kaukaisista lähtökohdista huolimatta itse Ancestors: The Humankind Odyssey noudattaa hyvin tyypillisen selviytymispelin oppeja.

Pelaaja ohjaa apinalaumaa yksi karvakäsi kerrallaan tarkoituksenaan olla kuolematta sukupuuttoon ennen kuin tämä arvostelu on saatu rustattua. Siksi vaaroja täynnä olevaan tiheikköön olisi uskaltauduttava etsimään mitä tahansa syötäväksi ja juotavaksi kelpaavaa, sekä samalla kasvattaa ymmärrystä sen verran, että jälkipolvikin siitä hyötyisi taas asteen viisaampana.

Mutta toisin kuin lukuisat muut genresisarukset, Ancestors: The Humankind Odyssey rajaa selviytymismekaniikat hyvin suppeaksi. Repullisen edestä löytötavaraa kantavan hahmon sijaan apinat pystyvät kantamaan vain kahta esinettä kerrallaan – ja senkin vasta kun oppii käyttämään myös vasuria. Tämä rajoittaa hyvin paljon potentiaalisten kyhättävien määrää, mutta toisaalta se eliminoi samalla täydellisesti selviytymispelien usein jo ahdistavan massiivisiksi pursuavat keräyslistat.

Niukkuus ei silti poista keksimisen iloa.

Ancestors on opastuksen osalta hyvin harvasanainen, eikä se käytännössä kerro pelaajalle kuin mekaniikat. Kaikki muu täytyy opetella kantapään kautta, mikä koskee myös ikonien merkitystä ja muun muassa evoluution hienompia piirteitä. Lievä lisäapu ei olisi ollut tosin pahitteeksi, sillä en ole vieläkään aivan täysin satavarma tietyistä peliteknisistä rajoitteista, kuten esimerkiksi oman lauman tai apinavauvojen maksimimäärästä. Oletin kuitenkin saavuttaneen katon, kun en enää viimeiseen kolmeenkymmeneen tuntiin löytänyt maailmasta yhtään uutta apinaa houkuteltavaksi haarem… laumaani.

Itse pelimaailman lainalaisuuksien setviminen on sen sijaan jätetty oikeaoppisesti täysin pelaajan harteille. Uudet asiat täytyy ensin aina tunnistaa, jolloin pelaajalle selviää kyseisen objektin nimi ja sen laajempi käyttötarkoitus, kuten onko se vaikkapa syötävää tai työkalu. Onko jokin esine sitten oikeasti syötävää selviää tietenkin vain syömällä sekä siitä mahdollisesti seuraavalla ruokamyrkytyksellä, johon mennessä pelaaja on toivottavasti oppinut oikean lääkkeen kyseiseen vaivaan. Jos ei, niin laumassa on toki aina muitakin kädellisiä jatkamaan evoluutiota eteenpäin.

Varsinainen kehitys tapahtuu siis pelaajan oman peliälyn kasvattamisella sekä itse apinoiden aivonystyröitä stimuloimalla.

Kun riittävän monta kertaa kuuntelee ympäröiviä ääniä, avautuu kuuloaistia parantava säie hermostossa. Käsiä käyttämällä taas motoriikka paranee, jolloin esineitä oppii vaihtamaan kädestä toiseen ja lyömään yhteen. Sama koskee kommunikaatiota, kestävyyttä, älykkyyttä, rohkeutta ja itsepuolustusta. Nämä kaikki täytyy tosin ensin avata kokemuspisteillä, joita kertyy juurikin kyseisiä aktiviteetteja tekemällä. Kun kainaloon nappaa vielä pari apinavauvaa mukaan, pisteitä ropisee entistä nopeammin. Tällöin on toki aina vaarana, että petoeläimen tullessa parempiin suihin katoaa myös koko seuraava sukupolvi. Pelaajalle annetaan onneksi aina mahdollisuus piilottaa pienokaiset turvaan ja hakea nämä myöhemmin takaisin laumaan.

Evoluutio etenee puolestaan juuri sukupolvi kerrallaan.

Pelaaja voi tahtoessaan vaihtaa sukupolvea milloin vain, jolloin vuosia mennään eteenpäin viisitoista. Lapset kasvavat aikuisiksi, aikuiset vanhuksiksi ja vanhukset maatuneeksi. Polvenvaihdosten myötä aiemmin kerätyt hermosolut menettävät tehonsa, jolloin niihin täytyy upottaa kokemuspisteet uusiksi. Etenkin loppua kohti samojen kykyjen jatkuva uudelleenaktivointi alkaa ärsyttää, sillä pelkän yksinkertaisen painalluksen sijaan pelaaja joutuu joka kerta odottamaan, että tuskallisen hitaasti etenevät säikeet tavoittavat halutun aivosolun. Eikä peli anna minkäänlaista ilmoitusta siitä, riittääkö kokemus edes matkan taittamiseksi, joten pahimmassa tapauksessa aktivointi jää juuri millistä vajaaksi.

Menetyksen vastapainoksi pelaaja pystyy onneksi lukitsemaan haluamansa neuronit pysyvästi kaikille tuleville jälkeläisille, joten niihin ei tarvitse uhrata enää aikaa ja pisteitä. Tämän lisäksi uusissa apinoissa nähdään aina toisinaan elintärkeitä geneettisiä mutaatioita. Nämä voivat olla irrallisia, kuten vaikkapa parempi kunto, tai vaadittuja oikkuja, jotka johtavat ennen pitkään esimerkiksi kahdella raajalla kävelyyn.

Mutaatiot eivät tosin aktivoidu ennen kuin pelaaja astuu evoluutiossa kunnolla eteenpäin. Tämä tapahtuu erillisen ikkunan kautta, jolloin peli ryhtyy laskemaan suoritettuja saavutuksia. Yksinkertaisimmillaan urotyöt ovat uusien alueiden löytämistä, ja kaikki muu onkin sitten parempi keksiä itse. Nämä määrittävät puolestaan ajassa eteenpäin kuljettavaa matkaa, mikä puolestaan avaa tiettyjen etappien välein aina seuraavan evoluution vaiheen.

Lopputekstit rullaavat, kun Homot astuvat viimein maailmaan. Jaksaako pelaaja johdattaa apinansa sinne saakka on sitten asia erikseen.

Vaikka henkilökohtaisesti pidin Ancestorsin karsittua selviytymismekaniikkaa virkistävänä poikkeuksena genreen, sen anti on aikalailla puristettu kuiviin ensimmäisen kymmenen tunnin aikana – ellei peräti jo huomattavasti aiemmin. Vaikka uutta kehitettävää ja löydettävää riittää aina lopputeksteihin vaadittuun reiluun 30 tuntiin asti, ne ovat käytännössä vain maltillisia variaatioita tai pieniä bonuksia jo avattuihin kykyihin ja esineisiin. Sama simppeliys kohdistuu myös niihin lukuisiin vaaroihin, jotka ensimmäisten tuntien aikana tuntuvat vielä oikeasti pelottavilta. Mutta kun puolustuskeinoja löytyy pakoon pötkimisen lisäksi vain yksi toinen, ei monipuolisuutta voi oikein edes odottaa.

Pienen pientä vaihtelua peliin tuodaan uusilla alueilla. Pelimaailma on ylipäätään varsin komeaa katsottavaa, ja etenkin valtavien puiden oksilta toiseen hyppiminen on todella hauskaa puuhaa vielä kymmenien tuntien jälkeen. Valitettavasti puut harvenevat eteenpäin mentäessä, sillä ideana on tarjota pelaajalle entistä haastavampia ympäristöjä selviytyä. Villipetojen lisäksi loppuvaiheessa joutuu taistelemaan myös sääoloja vastaan, mikä tuo mukavan lisämekaniikan selviytymiseen.

Mikään ei toki estä sitäkään, että oman apinalauman jättää vehreään viidakkoon lopun iäksi.

Läpäisyn jälkeen maailmaan on mahdollisuus palata uusintakierrokselle joko juuri haluamaansa paikkaan, tai aloittaa rutistus kokonaan uusiksi täysin satunnaisesta paikasta ja vain yhdellä apinalla. Peli ei ole tosin täysin suunniteltu jälkimmäistä ajatellen, sillä siinä on yksi toistuva – ja ärsyttävä – keinotekoinen ratkaisu, joka ei oikein toimi vähän myöhemmästä vaiheesta peliä aloittaessa.

Toisekseen arvostelussa jo monesti nostetun yksinkertaisuuden vuoksi ne pelikerrat eivät poikkea toisistaan nyt niin paljoa, että kakkoskierrokselle olisi suurta hinkua lähteä.

Siinä mielessä historia tuntuukin toistavan itseään, sillä ensimmäisen Assassin’s Creedin lailla Ancestors: The Humankind Odysseyssa kytee jonkun hiotumman pelin siemen. Valittu ajanjakso asettaa peliin sen isoimmat rajoitteet, ja jäin suorastaan odottamaan mahdollisuutta oppia puhaltamaan ensimmäiset kipinät kuivuneiden lehtien sekaan – kunnes tajusin sen tapahtuvan historiallisesti vasta noin miljoona vuotta myöhemmin.

Vaan jos jotain Ancestorsin ehdottomaksi eduksi on laskettava, se todella onnistuu siirtämään pelaajan kuvailemaansa aikakauteen ja apinoiden nahkoihin. Ja juuri se on yksi pelien hienoimmista piirteistä.

ANCESTORS: THE HUMANKIND ODYSSEY

”Ihmiskunnan ensiaskeleet simuloiva selviytymispeli on hieno, mutta lopulta itseään toistava kokemus. Ei kreationisteille”