Arvostelu Call of Duty: Modern Warfare 2:n pihvi on erinomainen moninpeli
Vuoden 2022 Call of Duty ei edes yritä keksiä pyörää uudestaan. Hieman valjuksi jäävän yksinpelin puutteita paikataan varsin vakuuttavalla moninpelillä.
Julkaisupäivä: 28.10.2022
Studio: Infinity Ward
Julkaisija: Activision
Saatavilla: PlayStation 4 & 5, PC (Windows, testattu) & Xbox One & Series X/S
Pelaajia: 1-
Ikäraja: K18
Peliä pelattu arviota varten: 20 tuntia
Call of Duty: Modern Warfare 2:n yksinpeli nytkähtää liikkeelle, kun paljastuu että terroristit ovat saaneet haltuunsa amerikkalaisia risteilyohjuksia. Kyseessä ei ole mikään ihan pieni ”hupsista, saatana” -tilanne, sillä tiedossa ei ole, kuinka monta ohjusta terroristeilla on hallussaan ja missä niitä aiotaan käyttää.
Ohjus- ja terroristijahdin puitteissa liipaisinsormen herkkyyttä koetellaan eri maisemissa monenlaisissa puitteissa. Juoni on itsessään parempi kuin vuoden 2019 Call of Dutyssa, mutta ongelmaksi muodostuvat pelattavat osuudet. Yksikään tehtävä ei nimittäin ole mitenkään ikimuistoinen tai erityinen.
Call of Duty: Modern Warfare 2 lainaa varsin paljon alkuperäisestä Modern Warfare -pelistä tuttuja elementtejä. Kampanjan aikana päästään esimerkiksi AC-130 -lentokoneeseen tarjoamaan tulitukea maankamaralla eteneville joukoille ja harrastamaan tarkkuusammuntaa röllipuvussa samalla kun puolisokeat erikoisjoukot meinaavat kävellä päälle useampaan otteeseen.
Ei siis mitään erityisen uutta.
Edellisen Modern Warfaren kampajan ehdottomasti parasta antia oli Clean House -tehtävä, jossa iskettiin terroristisolun kimppuun hyödyntäen pimeyttä. Ennakkoon odotin, että tuota menestysreseptiä hyödynnettäisiin myös uudessa osassa, mutta väärässä olin. Sen sijaan saatiinkin pimeydessä piilottelua ja värjöttelyä.
Alone-tehtävässä pelaajasta tehdään altavastaaja. Hänellä ei ole lainkaan aseistusta, jolla normaalisti pelastaisi itsensä kiperästä tilanteesta. Tehtävässä esitellään uusi craftaus-mekaniikka, jossa pelaaja pystyy käsityönä rakentelemaan pommeja ja ansoja arkisista esineistä. Näillä artesaaniaseilla pelaaja pyrkii sitten harhauttamaan tai vahingoittamaan ympärillä parveilevia vihollisia. Villi veikkaukseni on, että nyt nähtyä craftaus-mekaniikkaa tullaan hyödyntämään DMZ-pelimuodossa, joka on määrä julkaista Warzone 2.0:n yhteydessä marraskuussa.
Mekaniikka itsessään ei harmittanut, mutta tehtävän piileskely ja pakoilu kävivät rasittavaksi varsin nopeasti. Rasittavuutta lisäsi se, että vihollisten hiljainen eliminointi (takedown) ei toiminut luotettavasti. Epäonnistunut yritys tiesi hälytystä ja yleensä varmaa kuolemaa. Varsinainen antikliimaksi piili siinä, että tehtävän lopussa vastaan marssitettiin panssaroituja vihollisia, jotka eivät hätkähdä luodista tai parista.
Miten päihittää siis viholliset, joiden suolaamiseen ei ole panoksia? Helppoa se ei ainakaan ollut.
Panssaroituja mörssäreitä tuli vastaan muissakin tehtävissä, mutta silloin tuleen saattoi vastata tulella eikä komeron perukoilta kaivetulla perseensudilla.
Toinen pelielämystä nakertava tehtävä oli rasittavan pitkäksi venytetty takaa-ajo. Hommasta meni maku viimeistään siinä vaiheessa, kun yritit hypätä liikkeellä olevasta ajoneuvosta toiseen ja mekaniikka ei toiminut kunnolla. Loikka ei rekisteröitynyt asianmukaisesti ja pelihahmo päätyi joko asfalttiin tai jäi epämääräisesti roikkumaan toisen auton kylkeen ja siitä kuolemaan.
Hieman positiivisempia elämyksiä tarjosi mm. tehtävä, jossa jahdattiin terroristia Yhdysvaltain ja Meksikon rajalla. Panokset olivat suuret ja samalla liipaisinsormen kanssa piti olla varovainen, sillä jahti tapahtui siviiliasutuksen keskellä. Toinen parempaa kastia oleva tehtävä oli trailerillakin nähty hyökkäys öljynporauslautalle. Tiivistä ja taktista toimintaa sisältävä tehtävä oli loppuhuipennuksensa kanssa lähimpänä sitä, mitä kampanjalta odotin.
Parhaiten yksinpelikampajasta mieleen jäi kuitenkin Meksikon erikoisjoukkoihin kuuluva hahmo, Alejandro Vargas. Möreä ääni yhdistettynä sekunnissa nollasta sataan kiihtyvään temperamenttiin teki lähtemättömän vaikutuksen. Alejandron kasvomallina ja ääninäyttelijänä toiminut Alain Mesa tekee ilmiömäisen loistavaa jälkeä.
Onneksi monipeli tasoittaa Call of Duty: Modern Warfare 2:n rosoiseksi jäänyttä yksinpelikokemusta.
Special Ops tarjoaa tällä kertaa varsin viihdyttäviä pelihetkiä. Co-op -pelitilassa tekoälyvihollisia vastaan lähdetään taisteluparina aiemman kolmen pelaajan sijaan. Julkaisussa tarjolla on kolme Special Ops -tehtävää, jotka ovat keskenään miellyttävän erilaisia. Low Profile -tehtävässä tunkeudutaan vihollisen hallinnoimalle alueelle pimeyden turvin haalimaan tiedustelutietoa. Denied Area -tehtävässä räjäytellään vihollisen ilmatorjuntaohjuksia. Tehtävän luonteesta johtuen puuha ei säily salaisuutena vaan mekkala ja rähinöinti vetää puoleensa vihollisen täydennysjoukkoja. Kolmas, Defender: MT Zaya on perinteisempää puolustustaistelua vaikeutuvia vihollisaaltoja vastaan.
Oikeastaan suurin harmi on, ettei Special Ops -tehtäviä ole tarjolla enempää. Ne kun ovat varsin mukavaa vastapainoa nopeatempoisemmalle moninpeliräiskyttelylle. Special Ops -tehtävissä yhdistyy varsin viihdyttävällä tavalla yksinpelin ja moninpelin vahvuudet, vaikkakin yhteistyö tapahtuukin vain yhden tiimikaverin kanssa. Tiettävästi lisää Special Ops -pelattavaa on luvassa marraskuussa, kun pelin ensimmäinen kausi käynnistyy. Joulukuussa vuorossa on ensimmäinen raid-tehtävä, jossa tekoälyvihollisia lähdetään piinaamaan kolmen hengen tiimissä.
Pelin suurin ja kannattelevin pihvi piilee moninpelissä. Erinomainen ase- ja ampumatuntuma yhdistettynä sujuvaan liikkeeseen on taatusti toimiva yhdistelmä, ja siitä Modern Warfare 2 ei tingi.
Pelimuotoja on tarjolla tuttuun tapaan varsin laaja kattaus, jota täydentävät vielä uudet Knockout ja Prisoner Rescue. Uudet pelimuodot toimivat yllättävän hyvin, varsinkin Prisoner Rescue. (Toivotan lämpimästi tervetulleeksi pelimuodot, joissa painopistettä siirretään pois pelkästä vihollistiimin lahtaamisesta.)
3rd Person Moshpit täydentää yllä mainittua kattausta hieman eri kuvakulmalla. Julkaisussa kolmannen persoonan kuvakulmasta pelattavissa oli Team Death Match-, Domination- ja Hardpoint -pelimuodot. Tämä ”uusi” kuvakulma löi itsensä läpi omalla kohdallani jo betassa. Vaikka kokonaisuus ei paljoa muutu, niin toinen kuvakulma tekee pelikokemuksesta varsin erilaisen. Poiketen betasta, julkaisuversiossa tähdätytkin laukaukset onnistuvat kolmannesta persoonasta. Pelaaja voi siis valita mieleisensä tähtäystavan, paitsi tietenkin kiikaritähtäimillä varustetuilla rihlakoilla.
Suuremman mittakaavan sotimista tarjoava Ground War saa Call of Duty: Modern Warfare 2:ssa rinnalleen virtaviivaistetun Invasion-pelimuodon. Käytännössä Invasion on Ground War -sotimista ilman vallattavia lippuja. Siinä yksinkertaisena tavoitteena on vihollisjoukkojen eliminointi. Pelimuoto tarjoaa lähinnä hallitsematonta kaaosta ja hyvän tilaisuuden aseen päivitysosien avaamiselle. Jälkimmäinen siinä tapauksessa, jos satut olemaan voittavalla puolella.
Taraq-kartta osoittautui pahemman luokan lihamyllyksi, sillä siinä on varsin runsaasti avaraa, suojatonta maastoa, mikä toimii tarkkuuskiväärin kanssa operoiville herkullisen tilaisuuden. Tähän kun ynnää vielä tappoputkista saatavan tuhovoiman, niin tulos on selvä. Vastaanottavalla osapuolella se aiheutti hieman hampaiden kiristystä, kun noihin erikoisiskuihin kuolee puolenkymmentä kertaa putkeen.
Muutoin karttakattaus on oikein mukiinmenevä. Pienemmän skaalan rähinöihin tarjolla on kymmenen karttaa ja suuren skaalan sotimiseen viisi. Tuntemattomasta syystä arpaonni painottui El Asilo- ja Santa Sena Border Crossing -karttoihin. Noista jälkimmäinen toimi erityisen huonosti Hardpoint-pelimuodossa. Pieni ja tiivis kartta, jossa on todella paljon näköesteitä. Ystävän erottaminen vihollisesta on vaikeaa ja mitään selkeitä rintamalinjoja ei ole. Kartta toimi kuitenkin huomattavasti paremmin Prisoner Rescue- ja Search and Destroy -pelimuodoilla.
Moninpelin osalta pientä harmitusta aiheutti se, että Hardcore-pelitila jäi uupumaan julkaisuvaiheessa. Se saadaan peliin vasta marraskuussa.
Call of Duty: Modern Warfare 2:n uudistunut Gunsmith-järjestelmä tarjoaa ison annoksen kustomointipornoa niille, jotka sitä janoavat. Omaa kuularuiskua voi muokata tukemaan mieleistään pelityyliä. Jos tapana on juosta etujoukoissa, kannattaa silloin keskittyä aseenkäsittelyä nopeuttaviin osiin. Jos taas paikka on raivokkaimpien juoksijoiden takana, on rekyylinhallinta paikallaan jne. Merkittävin uudistus on se, että kaikkia aseita ja niiden muokkausosia ei tarvitse avata erikseen. Esimerkiksi työjuhtana toimivan M4-rynnäkkökiväärin rungoksi voi vaihtaa järeämmän kertatulella ampuvan rungon tai konekiväärin rungon ja muut osat säilyvät paikallaan, poikkeuksia lukuun ottamatta.
Parasta järjestelmässä on se, että muokkaamaansa asetta pääsee testaamaan ampumaradalle nopeasti ja helposti. Ampumaradan lataus kesti erinäisiä sekunteja, jolloin odotusturhautumiselta vältytään. Toki vielä parempi olisi, jos muokkausosia voisi radalla vaihtaa lennosta, kuten esimerkiksi Battlefield 2042 -pelissä, mutta nykyiselläänkin järjestelmä palvelee hienosti.
Teknisen toteutuksen puolesta Call of Duty: Modern Warfaressa ei ole juurikaan huomautettavaa. Pientä korjausta vaatisi lähinnä moninpelin kartanarvontakone, joka tyrkytti huomattavan paljon samoja karttoja vaikka vaihtoehtoja on runsaasti. Lisäksi pientä hiomista kaipaisi paikat, johon pelaaja syntyy kuoleman jälkeen. Muutaman kerran pelihahmo palasi taistelukentälle suoraan vihollisen eteen ja lopputuloksen varmaan arvaakin.
Pelin visuaalinen anti ei muille kumartele. On suorastaan hämmentävää, miten näyttävää grafiikkaa peli loihtii näytölle pitäen ruudunpäivityksen erittäin sulavana. Välivideot vuorostaan ansaitsevat kaiken ylistyksen. Hahmojen ilmeiden, eleiden ja liikkeiden animointi on kerrassaan uskomattoman kaunista katseltavaa. Äänimaailma on niin ikään ensiluokkaista, kuten myös ääninäyttely.
Muistinko mainita jo Alejandro Vargasin?
Call of Duty: Modern Warfare 2 ei ehkä ole se kaikkivoipa CoD, mitä edellisosan perusteella odotin, mutta piru vie, Infinty Ward tietää miten moninpelistä tehdään viihdyttävää. Yksinpelissä jäätiin edellisosan nostattamista korkeista odotuksista, mutta moninpelin saralla parannetaan sitä vastoin hurjasti. Tiettävästi Modern Warfare 2:n äärellä makustellaan tavallista kauemmin, sillä nykytietojen mukaan ensi vuonna luvassa ei ole uutta osaa. Kehittäjälle se asettaa paineen tuottaa laadukasta sisältöä, mielellään tasaiseen tahtiin, jotta mielenkiinto säilyy yllä totuttua kauemmin.
CALL OF DUTY: MODERN WARFARE 2
”Uusi Call of Duty ei keksi pyörää uudelleen, mutta moninpeli pelastaa paljon”.
