Arvostelu: Catherine Classic tarjoaa himokkaille pelaajille pehmopornoa ja pirullisia pähkinöitä

Atluksen kehuttu ja kuolattu pulmapeli saapuu viimein myös PC-pelaajien käsiin. Älynystyröitä vaativa ja aikuisille suunnatuilla teemoilla varustettu kokonaisuus toimii edelleen varsin makeasti.

Julkaistu / Tekijä: Atlus / Julkaisija: Sega / Saatavilla: PC (testattu), PS4, PS3, Xbox 360, PS Vita / Pelaajia: 1-2 / Ikäraja: 18 / Peliä pelattu arvostelua varten: 15 tuntia

Himokkaita vähäpukeisia naisia, sydämen kylmääviä painajaisia ja loputtomiin kohoaviin torneihin kipuamisia. Miehet kautta aikain ovat kastelleet petinsä vähemmästäkin, vaan Atlus yhdistää kolmikon pienen piirin kulttistatuksesta nauttivaksi Catherineksi. Nyt kehuttu pulmapeli liehittelee ensimmäistä kertaa myös PC-kansaa, joskaan ei suinkaan täyteläisemmän – ja arvosteluhetkellä vielä tuloillaan olevan – Full Body -version muodossa.

Catherine tunnetaan varmasti sitä pelaamattomien keskuudessa parhaiten sen vähäpukeisesta kansitaiteesta. Pehmopornoilu kätkee kuitenkin alleen pirullisen haastavan pulmapelin ja visuaalisen novellin yhdistelmän, jossa himokkaat pelaajat yllätetään julmilla moraalisilla dilemmoilla, parisuhdekriiseilyllä ja nämä kaikki manifestoivilla hyytävillä painajaisilla.

Siis toisin sanoen keskiverto parisuhteella.

Juonen pääosassa laahustaa jo vuosikaudet parisuhteessa ollut Vincent, joka erään kostean yön jälkeen herää vieras nainen kainalossaan. Vieressä kehräävä lapsenomainen Catherine ei ole tosin illan ainoa yllättäjä. Tunnontuskissaan kärvistelevä mies – tai onneaan kiittävä, pelaajasta riippuen – alkaa samaan aikaan nähdä kauhunomaisia painajaisia, jossa tämä joutuu kiipeämään loputtomalta tuntuvaa tornia ylöspäin jonkun jahdatessa miestä.

Catherine jakaantuu kahteen puoliskoon. Päivät katsellaan animemaisia juonenpätkiä, pallotellaan kahden naisen välissä ja keskustellaan kantabaarin asiakkaiden kanssa. Keskustelut pyörivät Vincentin ystävien kesken tämän harhahypyssä ja parisuhteen perimmäisissä kysymyksissä, kun taas muut asiakkaat kertovat omista huolistaan. Samaan aikaan taustalla kulkee mysteerinen murhien sarja, jossa nuoria miehiä on löydetty kotonaan kuolleiksi jähmettyneinä.

Öisin vaihde isketään asteen ahdistavampaan, kun Vincent herää toden ja unen rajamailta, jossa hyvin ihmismäiset lampaat kertovat karmaisevia tarinoita niistä, jotka eivät jaksa kiivetä tornia alati ylöspäin. Varsinainen pelattavuus koostuu juuri tämän tornin yksittäisistä tasoista, joissa pelaaja joutuu etsimään reitin ylöspäin siirtelemällä lohkareita, vältellen ansoja sekä pudotusta tyhjyyteen.

Kolmiulotteinen tasoloikinta vie pelaajan visuaalisen havainnointikyvyn ja vikkelän ongelmanratkonnan äärimmilleen, sillä korkeammalle päästäkseen pitää pystyä hahmottamaan aina muutama liike kerralla eteenpäin.

Yksinkertaiselta kuulostava palikoiden liikuttelu muuttuukin parin ensimmäisen tason jälkeen piinaaviksi aivopähkinöiksi, joissa useat eri variaatiot lisäävät mekaniikan syvyyttä ja etenemisen haastetta. Peli opastaa kyllä kiltisti kunkin mekaanisen jekun sen debytoidessa sekä antaa liudan vinkkejä lohkareiden optimaaliseksi kasaamiseksi, mutta kun takapuolta liekittää piinaavat aikarajat ja pahimmillaan jättimäiset painajaismaiset pomovastukset, kaikkoavat avuliaat opastukset hyvin pikaisesti mielestä.

Eikä satunnaisella palikkojen siirtelyllä pääse yksinkertaisesti eteenpäin.

Catherine takaakin älypähkinöiden ystäville parisen kymmentä nautinnollista tasoa ratkaistavaksi, ja kaikille muille hyvin nopeasti pirullisen raivostuttaviksi muuttuvia henkilökohtaisia helvettejä. Asiaa eivät toki auta paikoin raivostuttavaksi äityvät kamerakulmat – lähinnä vain rakennelmien taakse mentäessä – sekä oikukkaat kontrollit, jotka johtavat tarpeettomiin kuolemiin jo muutenkin haastavassa pelissä.

Pelin tarinapuoli käsittelee puolestaan hyvin aikuismaisia teemoja juuri parisuhteen monista aspekteista, aikuistumisesta, himosta sekä rakkaudesta. Perijapanilaiseen tapaan tyyli on paikoin räikeän kornia ja suorasukaista, mutta taustalle mahtuu myös ihan validejakin pointteja aiheista. Valittu tyyli ja asetelman hentoinen mustavalkoisuus johtavat kuitenkin osaltaan siihen, ettei käsiteltäviä aiheita pysty ottaa ihan liian syvällisesti.

Pelaaja pääsee kuitenkin rapsuttamaan omaa moraalista mittariaan useiden eri valintojen ääressä. Näiden valinnat vaikuttavat pelin loppuun, joita on useita erilaisia hyvine ja huonoine vaihtoehtoineen, mutta ei itse tarinan kulkuun. Omat valinnat peilataan myös painajaistasojen välissä muiden pelaajien tekemiin päätöksiin, joten oman (piilo)pervouden voi todeta todellakin olevan vain pienen vähemmistön hupia.

Noin 15-tuntisen tarinatilan lisäksi Catherine sisältää myös haaste- ja moninpelitilat, joissa älynlahjojaan voi mitellä lisää ilman kerronnallisia häiriötekijöitä sekä kaverin kera.

Catherine Classic, kuten se PC:llä tunnetaan, tarjoaa edelleen varsin pätevän pulmapelin ja parisuhdesimulaattorin, jonka ikääntynein puolisko osuu jälkimmäiseen. Ongelmanratkonta on sen sijaan edelleen rautaisen pirullista sitä kaipaaville, eivätkä aikuismaiset teemat ja samaistuttavat huolenaiheetkaan nyt huonoja ole – niiden käsittely on vain hivenen aikansa elänyt.

CATHERINE CLASSIC

”Pehmopornoa, aikuismaisia teemoja ja pirullisia pähkinöitä tarjoava Catherine liehittelee viimein PC-pelaajat.”