Arvostelu Dragon’s Dogma 2 nousi 73 tunnin myötä vuoden parhaiden pelien listalle
Kuva: © Capcom
Capcomin odotettu jatko-osa Dragon’s Dogmalle on edeltäjäänsä eheämpi, parempi ja vakuuttavampi kokemus, joka tuntuu edelleen yhtä uniikilta kuin 12 vuotta sitten.
Julkaisupäivä: 22.3.2024
Kehittäjä: Capcom
Julkaisija: Capcom
Saatavilla: PC (testattu), PlayStation 5 & Xbox Series X/S
Pelaajia: 1
Ikäraja: K16
Peliä pelattu arviota varten: 73 tuntia
Fanit ovat kaivanneet Capcomin vuonna 2012 julkaistulle Dragon’s Dogmalle jatkoa jo yli kymmenen pitkää vuotta. Keskiaikaiseen fantasiamaailmaan sijoittuva toimintaroolipeli oli monien mielestä hiomaton timantti, jonka uniikit piirteet jäivät kuitenkin vahvasti mieleen. Mieleenpainuvuudesta ei voi myöskään moittia odotettua jatko-osaa, jossa ei tällä kertaa ole hiomapaperia säästelty.
Jatko-osaan saapuvien kannattaa silti tiedostaa, että pelin ohjaaja Hideaki Itsuno paljasti jo taannoisessa haastattelussa, ettei Dragon’s Dogma 2 tarjoa jatko-osana kovin paljoa uutta tai erilaista alkuperäisteoksesta. Ensimmäiseen osaan ei kuitenkaan saatu tuotua kaikkia haluttuja ideoita teknisten rajoitteiden vuoksi, joten jatko-osaa voinee pitää alkuperäisen vision ehostetumpana ja täydellisempänä versiona.
Dragon’s Dogma 2 ei jää silti ilman puutteita, joista näkyvin on edelleen kovin mitäänsanomaton tarina. Pelaaja on myyttinen Arisen, jonka saapuminen tietää nurinkurisesti maailmanloppua. Ylösnoussut on nimittäin valtavan lohikäärmeen luomus, jonka sydän sykkii lentävän matelijan rinnassa. Lohikäärmeen enteillään puolestaan tuhoavan maailman, ellei ylösnoussut kohtaa ja kukista tätä taistelussa ennen sitä.
Kuva: © Capcom
Tarinaa ei tosin jatko-osassa kovin selkeällä pensselillä kerrota, vaan tietämys täytyy tulla joko ulkopuolisista lähteistä tai alkuperäisestä pelistä. Sen sijaan juoni seuraa orjuudesta pakenevaa Arisenia, joka syrjäytettiin tätä ennen valtaistuimelta. Entinen kuningaskunta on uuden valehallitsijan ikeessä, ja tätä salaliittoa lähdetään selvittämään lopulta melko epämääräisin ja harmillisen epätyydyttävin askelein.
Pelkkä pääjuoni tyytyy antamaan vain huterat raamit koko juonelle, jonka ydin löytyy pelin lukuisista sivutehtävistä. Jopa reilun 70 tunnin jälkeen tiettyjen hahmojen motivaatio jäi edelleen pimentoon, koska osa isommista sivukuvioista jäi syystä tai toisesta kokematta (jatko-osa pihtaa edelleen pelaajalle annettavaa infoa ja sisältää aikarajallisia tapahtumia). Toisaalta ylimääräiset tehtävät tuntuvat tämän vuoksi olevan osa laajempaa kokonaisuutta, minkä takia ne koluaa mielellään. Valitettavasti kohdattuja hahmoja ei silti voi pitää järin mieleenpainuvina.
Kuva: © Capcom
Omien tarinoiden maailma
Vaikka varsinainen juoni ei onnistu kaappaamaan mukaansa, nuotion äärellä riittää onneksi turinoitavaa pelaajan omia lukuisia kohelluksia muistellessa. Dragon’s Dogma 2 onnistuu kaappaamaan tältä osin The Elder Scrolls: Skyrimisista tutun seikkailullisuuden, jossa tärkeintä ei ole määränpää, vaan ne sadat pienet mielenkiintoiset jutut sen varrella. Yhtä lailla Capcomin uutukaisen valtava avoin maailma houkuttelee pelaajan tutkimaan jälleen uuden luolan, raunion tai mahdottomalta tuntuvan vuoren, jonka huipulta löytyy usein jotain yllättävää.
Hyvin usein tuo yllätys on yksi pelin lukuisista (valtavista) vihollisista, joiden kanssa taisteleminen on nautinnollisen tyydyttävää. Alkuperäisen kehuttu toimintamekaniikka palaa entistä ehompana, mikä takaa jälleen legendaarisiksi nousevia kohtaamisia elämää suurempien otusten kanssa. Ensimmäiset tärskyt puiden läpi tömistelevän jättimäisen kykloopin tai pilvistä syöksyvän massiivisen aarnikotkan kanssa ovat varmasti jokaiselle ikimuistoinen kokemus. Vaan sitäkin mieleenpainuvimpia ovat ne hetket, kun aarnikotkan höyhenpeitossa roikkuva pelaaja huomaa otuksen nousseen kesken taistelun satojen metrien korkeuksiin ja lentävän toiselle puolelle mannerta.
Kuva: © Capcom
Dragon’s Dogma 2:n emergentti pelattavuus onnistuu ilahduttamaan kerta toisensa ja vielä kymmenien tuntienkin jälkeen, kun yhä uudet toisiaan tukevat mekaniikat paljastavat itsensä yllättävillä tavoilla. Tämä näkyy lisäksi miltei kaikessa aina pelaajan matkassa kulkevista kumppaneista lähtien, mutta tuntuu silti niin tyydyttävän luonnolliselta, ettei vastaavaa kokemusta tunnu saaneen oikein mistään aiemmasta tämän genren pelistä.
Ennen pitkään alkuinnostus alkaa tietty hälvetä ja Capcomin budjetissa on selkeät rajat luovuudelle, mutta tämä tapahtuu vasta kymmenien tuntien jälkeen. Harvassa ovat silti pelit, jotka yli 70 tuntia kestäneen läpipeluun jälkeen tahtoisi aloittaa välittömästi uusiksi.
Kuva: © Capcom
Toiminnan ehdoilla
Emergenttisyys näkyy yhtälailla tyydyttävässä toiminnassa, mikä on onni, sillä sitä riittää pelissä runsaasti. Perinteisestä toimintaroolipelistä poiketen Dragon’s Dogma 2 lisää tosiaan soppaan muutamia muista genren peleistä puuttuvia elementtejä, kuten mahdollisuuden tarttua vihollisiin ja kiipeillä näitä pitkin. Tämä on usein myös suositeltavaa, sillä vaikkapa kykloopit ottavat enemmän vahinkoa iskuista päähän kuin nilkkoihin. Toisaalta kiipeilyn sijaan pelaaja pystyy myös heittämään vihollista kivellä horjuttaakseen näiden tasapainon ja työntämällä nämä kumoon – tai saman tien rotkoon.
Taistelu itsessään nojaa hahmoluokkiin, joita avautuu lisää löytämällä näiden lajien taitajia maailmasta. Kukin tyyli poikkeaa toisistaan täysin ja tarjoaa täysin uniikit kykypuut avattavaksi. Pelaajaa tai tämän matkassa kulkevaa pawnia ei ole kuitenkaan lukittu mihinkään yksittäiseen hahmoluokkaan lopullisesti, vaan näitä voi ja on jopa suotavaa vaihtaa pelin edetessä. Vaikka kullakin kutsumuksella on täysin omat erikoisliikkeet, näiden bonuksia voi käyttää muillakin hahmoluokilla nämä avattuaan. Pelaaja pystyy lisäksi palkkaamaan seikkailemaan kaksi muuta pawnia, jotka ovat muiden luomia ilmestyksiä omasta pääkumppanista. Vastaavasti oma pawn matkaa muiden pelaajien maailmoissa ja voi oppia tätä kautta salaisuuksia, joita pelaaja itse ei ole vielä nähnyt.
Omien hahmoluokkien sekä kattavan vihollisvariaation myötä Dragon’s Dogma 2:n taistelu on alusta alkaen todella vaihtelevaa ja nautinnollista. Pelityyli poikkeaa melkoisesti kutsumuksesta riippuen, mitä kannattaa tukea parhaiten juuri kumppaneiden erikoistumisilla. Loppua kohden isoimmat viholliset alkavat kaatua yhtä helposti kuin rivivihollisetkin, mikä latistaa haastetta mutta toimii erinomaisena esimerkkinä hyvästä voimafantasiasta. Toiminta on silti kevyesti genren parempaa kärkeä, eikä siitä meinaa saada tarpeekseen.
Kuva: © Capcom
Elämyksellistä ainutlaatuisuutta
Dragon’s Dogma 2 näyttää upealta, joskin melko geneeriseltä fantasiamaailmalta. Silti se on toteutettu siltä osin erinomaisesti, että maailma tuntuu ennen kaikkea elävältä. Korkeuksiin kiivetessä voi nähdä kaukaisuudessa siintävän raunion tai liitävän aarnikotkan, kun taas maanpinnalla ihmiset elävät kaupungeissa omaa elämää. Visuaalisesti anti on varsin päräyttävää pitkine piirtoetäisyyksineen, minkä vuoksi uusiin seikkailuihin lähtee aina reippain mielin ja hymysyin.
Pelaajalle annettu maailma osaa silti olla myös turhauttava, sillä kehittäjät ovat menneet touhussa elämyksen ehdoilla. Pelin pikamatkustus on esimerkiksi pelissä hyvin rajallinen, joten isot läänit tulevat pääosin tutuiksi patikoiden. Tämä johtaa usein edestakaiseen juoksenteluun tehtävien perässä, mutta matkalla kohdattava toiminta pelastaa onneksi paljon. Vastaavasti peli harvoin opastaa pelaajaa oikeille jäljille tai edes kertoo, keneltä saisi tehtäviä, mikä korostaa juoksun tarvetta entisestään. Jos tehtävänantaja ei tiedä, missä tämän kaipaama esine sijaitsee, sitä ei kerrota myöskään pelaajalle. Vain tutkimalla ja ihmisille rupattelemalla se selviää.
Kuva: © Capcom
Vastaava suunnittelueetos on alkanut nostaa peleissä viime aikoina päätään, mistä suurimpana esimerkkinä lienee FromSoftwaren hittipeli Elden Ring. Pelaajasta riippuen Dragon’s Dogma 2 voikin helposti olla äärimmäisen rasittava peli tai sitten elämyksellinen kokemus, josta on tarkoitus nauttia sellaisenaan.
Vastaavanlaista kokemusta ei kuitenkaan ole tarjolla kovinkaan montaa, vaan tutuista raameista huolimatta Dragon’s Dogma 2 tuntuu hyvin omanlaiselta ja uniikilta peliltä. Toiminnan osalta se edustaa genren parhaimmistoa ja seikkailuntunnun osalta se herättää vahvoja Skyrim-fiboja, joita pelin turhauttavimmatkaan piirteet eivät onnistu pilaamaan.
DRAGON’S DOGMA 2
”Dragon’s Dogma 2 on tyystin omanlainen pelikokemus ja elämys.”
