Arvostelu Humankind haastaa Civilizationin, mutta jättää homman puolitiehen
Aivan liian tuttu ja turhan turvallinen 4X-peli Humankind ei uskalla viedä genreä eteenpäin.
Julkaisupäivä: 17.8.2021
Studio: Amplitude Studio
Julkaisija: SEGA
Saatavilla: PC (Windows, testattu)
Pelaajia: 1-4
Ikäraja: 12
Peliä pelattu arvostelua varten: 27 tuntia
Sid Meierin luoma Civilization-sarja on ollut 4X-strategiagenren suunnannäyttäjä jo vuodesta 1991 lähtien. Peli on saanut lukuisia haastajia – niin parempia kuin huonompiakin – mutta ihmiskunnan syntyä historian alkuhämäristä nykypäivään kaipaaville aito ja alkuperäinen sivistys on ollut käytännössä aina paras vaihtoehto. Valitettavasti Amplituden tuore Humankind ei järjestystä muuta.
Endless Space -kehittäjien uutukainen lähtee haastamaan alkuperäisen pioneerin tämän omalla tantereella tarjoamalla ihmiskunnan kehityksen läpi historian. Neoliittiselta aikakaudelta käynnistyvässä Humankindissa noudatetaan genren neljää tuttua sääntöä, laajentumista, kehitystä, valloitusta ja tutkimista, johdatellessaan omaa kulttuuria historian hämäristä kohti historiankirjoja. Käytännössä tämä toteutuu laajentamalla omaa valtakuntaa, kehittämällä teknologiaa ja valloittamalla vieraat kulttuurit joko diplomatiaan tai sodankäyntiin turvautuen.
Kaikki tuntuu vain niin tutulta ja turvalliselta, että voisi luulla pelaavansa Civilizationin seuraavaa osaa.
LUE LISÄÄ: Sid Meierin elämä ja teot – Perusteellinen katsaus pelilegendan pitkään uraan
Humankind poikkeaa kuitenkin muutamilla merkittävillä ja omaperäisillä tavoilla totutusta. Ensinnäkään pelaajat eivät valitse enää yhtä ainoaa kulttuuria, jolla peli pelataan alusta loppuun saakka. Sen sijaan kulttuuriaan voi vaihtaa kunkin aikakauden myötä, jolloin edellisten passiiviset bonukset jäävät itämään yksiköiden ja rakennusten vaihtuessa. Tämä salliikin kasautuvien hyötyjen kirjon, jonka avulla sivilisaationsa voi esimerkiksi panostaa täysin tieteeseen tai vaihtoehtoisesti suunnan voi muuttaa kulloistakin tilannetta parhaiten tukevaksi; onko vihollinen hyökkäämässä juuri keskiajalle siirtyessä? Viikinkien lisäbonus armeijoiden vahvuuteen saattaa helpottaa puolustuksessa.
Ainoa mutta syntyy kuitenkin siinä, että valittavia sivilisaatioita on rajallinen määrä, mikä luo toisenlaisen taktisuuden pelikertoihin. Kukin sivilisaatio kehittyy aikakaudelta toiselle kerätessään saavutuksia, kuten teknologioita, ihmisiä, rahaa ja vaikutusvaltaa sekä sotavoittoja. Kun tarvittavat pisteet on kasassa, pääsee ensimmäisenä aikakaudelle ennättänyt valitsemaan seuraavan kulttuurinsa kaikista vaihtoehdoista. Viimeisenä saapuneelle on puolestaan jäljellä enää muiden jättämät jämät, jotka eivät välttämättä tue omaa laajentumispyrkimystä.
Toisaalta mitä pidempään nykyisessä aikakaudessa kitkuttelee ja kerää saavutuksia, sitä enemmän niittää kulttuurilleen mainetta. Maine ratkaisee puolestaan voittajan, joten sen kerääminen on ensisijaisen tärkeää. Vaikka loppupeli voidaankin käynnistää useammalla eri tavalla, varsinainen maine määrittelee tästä huolimatta aina voittajan. Siten toisinaan voi olla kannattavampaa pysytellä vanhassa kulttuurissa, jolloin mainetta niittää usein nopeammin.
Valitettavasti mainebonus tekee loppupelistä myös hivenen itseään toistavan, sillä mitään muuta tavoitetta ei ole olemassa. Kaikki saavutukset ovat lisäksi aikakaudesta toiseen identtiset, joten pelityyliä ei ole edes tarve muuttaa. Vastaavasti eniten mainetta haikailevien kannattaa pyrkiä keräämään kaikkia saavutuksia, sekä rakentamaan ihmeitä ja muita menestystä lisääviä rakennelmia.
Civilizationeissa omaksi tavoitteeksi pystyi sentään ottamaan uudella pelikerralla esimerkiksi kulttuurillisen voiton tai ihmiskunnan viemisen seuraavalle planeetalle.
Humankind pyrkii myös johdattelemaan pelaajan kansakunnan läpi moraalisten valintojen ja kerronnallisten hetkien, mutta näiden toteutus jää lopulta pelkäksi metriikaksi. Oman kulttuurin suuntaa mitataan neljällä eri ideologialla, jotka kuvastavat hallitusta, taloutta, politiikkaa ja yhteiskuntaa. Nämä esitetään puolestaan kahden ääripään välillä, joiden välillä mittari liikkuu suuntaan tai toiseen tehtyjen päätösten myötä. Esimerkiksi oman kansan henkisen johtajuuden voi rajata ainoastaan miesten tai naisten keskuuteen, jolloin viisari värähtää kohti perinteitä, tai sallia se kaikille, joka edustaa progressiivisuutta.
Harmillisesti mielenkiintoinen mekaniikka sortuu lähinnä simppeleihin bonuksiin, jotka nousevat tärkeimmiksi kuin varsinainen saateteksti. Jos pelityyliksi on valittu teollisuuteen panostus, silloin piltit joutavat tehtaiden liukuhihnan eteen siinä missä aikuisetkin puhtaasti siitä saatavan edun vuoksi. Osa päätöksistä sisältää myös heikentäviä parametrejä, mutta nämä ovat usein aivan liian lyhytaikaisia, että ne aiheuttaisivat lopulta suurta huolta. Sama koskee myös yhteiskuntaoppeja, jotka tarjoavat joko-tai-tyyppisesti bonuksia tiettyihin elementteihin.
Valitettavasti myös diplomatia ja uskonto jäävät kovin vajaavaiset ja vesittävät muutoin ihan mukiinmenevää kokemusta.
Muilta osin Humankind ei sen sijaan juuri poikkea totutusta. Taistelut saatetaan käydä erillisissä heksapohjaisissa ruuduissa, mutta ne noudattavat täsmälleen samaa logiikkaa kuin kaikki muutkin genren pelit. Yksiköillä on omat heikkoudet ja vahvuudet, minkä lisäksi maanpinta vaikuttaa näiden vahvuuteen.
Sama koskee kaupunkeja ja näihin liitettäviä läänejä, jotka muokkaavat pelityyliä hieman, mutta ei kuitenkaan merkittävästi. Yhtä lailla kaupungit kannattaa keskittää vain muutaman resurssin tuotantoon, sillä näihin erikoistuneiden piirien rakentaminen vaikuttaa heikentävästi kaupungin vakauteen. Vihollisten läänejä pystyy puolestaan houkuttelemaan omalle puolelleen joko riittävällä vaikutusvallalla tai uskonnolla, jolloin näiden asukkaat haluavat vaihtaa puolta. Tähän tosin tarvii yleensä myös riittävän armeijan tuekseen, sillä vaatimukset tehdään ainoastaan sodan uhalla. Hivenen kattavampi kaupankäynti olisikin ollut huomattavasti mielekkäämpi ratkaisu.
Vähän uniikimpia pienempiä piirteitä ovat puolestaan kunnolliset korkeuserot sekä pelin alku. Humankind opastaa itse asiassa ensikertalaiset suhteellisen hyvin 4X-genreen, sillä se ei heitä suoraan näitä altaan syvimpään päähän. Sen sijaan neoliittisillä heimoilla tutkitaan alkuun vasta ympäristöä, metsästetään ja kerätään resursseja, kunnes antiikin ajalle siirtyessä aloitetaan vasta kaupungien rakentelu. Alku onkin virkistävän poikkeuksellinen ja tukee tarjottua tematiikkaa upeasti.
Korkeuserot eivät puolestaan ole suoranaisesti genrelle uusi juttu, mutta Humankindissa ne vaikuttavat fyysisesti yksikköjen liikkumiseen ja näkyvyyteen. Oman kaupungin voi esimerkiksi parhaimmillaan rakentaa solaan, johon ei voi hyökätä kuin yhtä ainoaa reittiä pitkin, mikä helpottaa tämän puolustusta. Maanpintojen merkitykset luonnollisesti vähentyvät teknologian kehittyessä ja aikakausien edetessä, jolloin viholliskylät voi lanata ydinpommeilla tai lennättää yksiköt perille lentokoneilla. Silti juuri maanpintojen vaihtelevat korkeuserot ovat Humankindin yksi parhaimpia piirteitä.
Peli näyttää lisäksi visuaalisesti upealta ja selkeältä, joskin käyttöliittymässä on omat outoutensa. Ja vaikka Humankind on poikkeuksellisen opettavainen aloittelijoille, 4X-genre itsessään ei ole sitä.
Humankindissa ei siten ole suoranaisesti mitään vikaa, mutta se ei tarjoa myöskään genren ystäville yhtään mitään mullistavaa. Se toimii juuri niin kuin 4X-genren edustajan kuuluukin toimia. Sen parissa saa myös vierähtämään useita kymmeniä tunteja vielä sitä seuraavaa vuoroa naputellessa. Mutta toisin kuin satoihin pelitunteihin laskettavan Civilizationin parissa, Humankindin uutuudenviehätys loppuu jo parinkymmenen tunnin jälkeen.
Se ei suinkaan ole huonosti – paitsi juuri tässä genressä.
HUMANKIND
”Humankindista ei ole Civilizationin tappajaksi, mutta genren ystäville sillä on silti jotain tarjottavakseen.”
