Arvostelu: Pelien äärettömät maailmat -uutuuskirja on erinomainen ja hyvin sanailtu sukellus rakkaaseen harrastukseemme

”Pelien äärettömät maailmat on erinomainen ja hyvin sanailtu sukellus pelien taustalla vaaniviin teemoihin. Parhaiten se sopii tutustuttamaan lukijat pelien moninaiseen maailmaan, mutta yhtälailla siitä saa irti myös peleihin koko elämänsä käyttäneet harrastelijatkin”, todetaan uudesta pelikirjasta Pelien äärettömät maailmat – Elämän suuret kysymykset digitaalisissa peleissä Muropaketin arviossa.

Suomalainen pelikirjallisuus elää ja voi hyvin. Kotimaisten pelien katalogista aina yksittäisten pelien ja studioiden menestykseen pureutuneiden opusten rinnalle saatiin alkuvuodesta 2020 lisätäytettä Pelien äärettömistä maailmoista (Gaudeamus, 2020). Pelitoimittajien Tuukka Hämäläisen ja Aleksandr Manzosin kirjoittamassa teoksessa sukelletaan peleissä käsiteltyihin teemoihin ja tutustutaan sitä kautta näiden moninaisuuteen ja mahdollisuuksiin syvällisiä elämyksiä tuottavina kulttuurin tuotteina.

Opus on jaettu tätä tarkastelukulmaa varten kahdeksaan kappaleeseen, joista kukin käsittelee yhtä laajempaa teemaa. Kuten tekijät mainitsevat johdannossaan, kyseessä ei suinkaan ole ainoat peleissä käsitellyt näkökulmat, vaan ainoastaan kaksikolle suotuisimmat ja tähän hetkeen sopivimmilta tuntuneet. Hämäläisen ja Manzosin tavoitteena onkin paitsi kuvata kirjan nimen mukaisesti pelien äärettömien maailmojen kirjoa, myös herättää ajattelemaan pelejä syvemmin ja kenties jatkamaan keskustelua.

Tavoite, jossa tekijät onnistuvat varsin hyvin.

Luvut käsittelevät yleismaailmallisia aiheita, kuten kuolemaa, tiedettä, teknologiaa ja mielenterveyttä. Näihin sukelletaan useimmiten parin-kolmen peliesimerkin voimin, joissa teemaa on hyödynnetty kirjoittajien mielestä joko hyvin tai poikkeavilla tavoilla. Näitä tarkastellaan lisäksi joko rinnan tai peilaten muihin tutkimusaloihin, joista kirjallisuus ja filosofia ovat tekijöiden omien taustojen vuoksi vahvimmin esillä. Juuri näistä poikkitieteellisistä leikkauksista nousee eräät kirjan mielenkiintoisimmista hetkistä, kun mahdollisesti jo entuudestaan tuttuihin peleihin ja niissä käsiteltyihin teemoihin onnistutaan tuomaan lisäsyvyyttä.

Pelien äärettömien maailmojen tekijät tuovat samalla valittuja teoksia – ja pelejä yleisesti – lähemmäksi muita kulttuurin ja tieteen aloja, mutta ennen kaikkea paljastavat, kuinka monimerkityksellisiä ajatuksia pinnaltaan simppeleiltä näyttävien pelien taakse voi kätkeytyä. Toki osa tulkinnoista on ainoastaan kirjoittajien omia, eivätkä siten julista Oikeaa Totuutta, mutta ne herättävät ainakin ajattelemaan, mikä on kirjan yksi tarkoituksista. Pelejä saattaakin ryhtyä tarkastelemaan opuksen luettuaan asteen syvällisemmin ja miettimään, onko käytävällä vaaniva räjähtävä tynnyri siinä vain tekijöiden laiskuutta vai kätkeytyykö sen taakse kenties jotain syvällisempää.

Toki pelejä paljon pelanneena – ja varsinkin näiden teemoista kiinnostuneelle – kirjassa esitellyt asiat eivät välttämättä tule täytenä yllätyksenä. Siitä huolimatta Pelien äärettömät maailmat onnistuu ruokkimaan omaa mielenkiintoa ja kirvoittamaan ajatukset mahdollisesti omien tangenttien suuntaan. Pienenä varoituksen sanana kuitenkin, että kirjaan käsiteltäväksi valitut pelit spoilataan useimmissa tapauksissa aika huoletta. Joten jos näiden tarinat haluaa kokea neitseellisenä pelattuna, kannattaa esimerkkitapauksiin mennä varovaisesti.

Aiheiden käsittelyssä on laatueroja. Toisinaan joko kirjoittajat eivät onnistu pureutumaan valitsemansa pelin kautta pintaa syvemmälle tai sitten sortuvat liialti vain kuvaamaan pelin tapahtumia. Jälkimmäisen kohdalla tekstiä lukeekin enemmän arvosteluna kuin mielenkiintoisena tutkielmana, joskin onneksi sekä Hämäläinen että Manzos ovat erinomaisia kirjoittajia. Asia vain jää eritoten harmittamaan, jos aihealue olisi ollut itselleen mieluisa, eikä siitä tunnuta saatavan kunnon otetta. Tämä on toki vahvasti subjektiivinen kokemus, ja valittujen teemojen mielenkiintoisuus vaihtelee pitkälti lukijan mukaan.

Joukosta oikeastaan vain Manzosin yhteisöä käsittelevä kappale tuntuu muiden seassa pienoiselta outolinnulta, vaikka se on sisällöllisesti erinomainen. Poikkeavuus johtuu siitä, että siinä missä kaikki muut kappaleet menevät pelien sisälle, tarkastellaan Yhteisössä asioita nimenomaan näiden ulkopuolelta. Tämä on tietty myös kokonaan oma maailmansa ja sopii niillä meriiteillä kirjan kansien väliin, mutta en voinut silti olla kokematta, etteikö se olisi toiminut paremmin jossain muussa yhteydessä.

Henkilökohtaisista nikotteistani huolimatta Pelien äärettömät maailmat on erinomainen ja hyvin sanailtu sukellus pelien taustalla vaaniviin teemoihin. Parhaiten se sopii tutustuttamaan lukijat pelien moninaiseen maailmaan, mutta yhtälailla siitä saa irti myös peleihin koko elämänsä käyttäneet harrastajatkin. Etenkin kirjaan kannattaa perehtyä, jos peleissä käsitellyt teemat ja aiheet kiinnostavat näiden pelimekaniikkaa enemmän.

Tuukka Hämäläisen ja Aleksandr Manzosin uutukainen herätteleekin ajattelemaan ja pohtimaan tämän rakkaan harrastuksemme monipuolisuutta, sekä katsomaan pelialan tulevaisuutta entistä valoisammin silmin.

Toimitus huomauttaa: Tuukka Hämäläinen on Muropaketin vakioavustaja. Teoksen lukemisen ja arvion kirjoittamisen aikana Hämäläinen määrättiin pysymään vähintään 100 metrin päässä Pikkaraisesta ja jättämään tämä rauhaan myös sähköisissä viestintäkanavissa. Toimitus myös pyysi Pikkaraista toimittamaan tiliotteensa kuluvalta vuodelta ennen jutun julkaisemista varmistaakseen, ettei ei-toivottuja vaikutteita ollut siirtynyt kritiikkiin.