Arvostelu: Prey on kuin System Shock 3 – ja yksi vuoden 2017 parhaista peleistä
Tekijä: Arkane Studios
Julkaisija: Bethesda Softworks
Testattu: PC Windows 10, Intel Core i5 3570K 3,4 GHz, 16 Gt muistia & NVidia GTX 970
Saatavilla: PC, PlayStation 4 & Xbox One
Laitevaatimukset: PC Windows 7 tai uudempi, Intel Core i5-2400, AMD FX-83209 tai vastaava prosessori, 8 Gt muistia, NVIDIA GeForce GTX 660, AMD Radeon 7850 tai vastaava näytönohjain
Pelaajia: 1
Arvostelija: Juho Anttila
Kehityshelvettiin vajonneista peleistä ei useinkaan tule lopulta yhtään mitään, mutta joskus pitkä ja kiharainen tie palkitsee. Doomin uudelleenlämmittely oli mitä loistavin pelikokemus, ja nyt Arkane Studios lyö pöytään todellista herkkua erityisesti System Shock -sarjan ystäville.
Prey-sarjan kahden pelin taival ei ole ollut kovin yksinkertainen. Harva muistaa, että julkaisuvuonnaan 2006 ihan kelvollista ensimmäistä Prey:tä kehitettiin vuodesta 1995 lähtien. Jatko-osaa puolestaan väsättiin huonolla menestyksellä ties kuinka pitkään, kunnes julkaisija Bethesda Softworks pisti projektin lihoiksi ja siirsi kehitysvastuun Dishonored-peleillä mainetta niittäneelle Arkane Studiosille.
Samassa yhteydessä alkuperäisestä Prey:stä hylättiin oikeastaan kaikki muu paitsi nimi. Siinä, missä vuoden 2006 Preyn lähin vertailukohta lienee Quake, on Arkane ottanut mallia uudelle tulemiselle legendaarisesta System Shock -pelisarjasta. Lopputuloksena on yksi vuoden parhaista peleistä.
Avaruudessa kaikki menee päin honkia – taas
Vaikka Preyn perusasetelma ei ole näennäisesti se kaikkein omaperäisin, ei teoksen juonesta viitsi paljastaa liikaa. Erityisesti pelin vahva aloitus on syytä kokea itse, mieluiten mahdollisimman neitseellisessä mielentilassa. Kyseessä on malliesimerkki siitä, miten pelaaja saadaan yllätettyä ja imaistua mukaan pelin maailmaan.
Pysyttäydytään siis hieman yleisemmällä tasolla.
Kun Prey pyörähtää kunnolla käyntiin, löytää pelaaja itsensä keskeltä valtavaa avaruusasemaa, Talos I:ä. Kuten tämän kaltaisissa tarinoissa aina, myös nyt jotain on mennyt kammottavalla tavalla mönkään ja valtaosa aseman henkilökunnasta menettänyt henkensä. Henkiinjääminen on ensimmäinen prioriteetti, mutta pian selviää, että panokset ovat paljon kovemmat. Käytävillä partioivat typhon-muukalaiset nimittäin uhkaavat koko ihmiskunnan olemassaoloa.
Kun käteen lyödään ensimmäiseksi jakoavain, valtaa mielen tuttu tunne.
Siihen tuttuus tosin sitten jääkin, sillä haulikkoa ja pistoolia lukuun ottamatta Preyn työkaluvalikoima on ilahduttavan mielikuvituksellinen.
Kovettuvaa mönjää ampuva GLOO-kanuuna kelpaa vihollisten vangitsemisen ohella myös vaikkapa kaasuvuotojen tukkimiseen ja siltojen rakentamiseen. Vaahtomuovinuolia ampuva varsijousi on aseman roolipeleihin tykästyneiden työntekijöiden kehittämä lelu, jolle löytyy käyttöä kun tarve on hämätä vihollista tai laukaista painike matkan päästä.
Q-Beam-sädetykki ylikuormittaa isommankin vastustajan räjähdyspisteeseen saakka, kun taas kierrätyskranaatti muuttaa räjähdysalueelle jäävän uhrin suoraan craftauskelpoisiksi raaka-aineiksi. Perinteistä sinkoa tai sarjatuliaseita on turha etsiä ja sitä kautta tyypillisiin räiskintäkokemuksiin tottunut joutuu tarkistamaan pelityyliään toisenkin kerran.
Perin outoa energiaa
Jos on asevalikoimassa käytetty mielikuvitusta, eivät vihollisetkaan ole siitä ihan perinteisimmästä päästä.
Jo varsin alkuvaiheessa nähty mimic on veijari, joka tuo mieleen Philip K. Dickin novellin Colony. Hämähäkkimäiset otukset voivat omaksua minkä tahansa esineen olomuodon. Pian pelaaja huomaakin pelkäävänsä jokaista rasahdusta ja epäilevänsä kaikkea roskakoreista näyttöpäätteisiin mimiceiksi.
Idea on pelin tekijöiltä loistava.
Muut typhonit eivät jää tästä juuri kauemmas. Muutamana muunnelmana tavattavat, kuolleiden ihmisten jäännöksistä syntyneet phantomit piinaavat pelaajaa mitä erilaisimmilla erikoiskyvyillä. Valtavat leijuvat telepaatit ja teknopaatit hallitsevat eloonjääneiden ja robottiapulaisten mieliä, kun taas polvia tutisuttavan nightmaren elämäntehtävä on pelaajan metsästäminen.
Kaikille vihollisille yhteistä on se, että ne pakottavat pohtimaan uusia lähestymistapoja yhteenottoihin.
Haulikolla ja jakoavaimella pärjää aikansa, mutta etenkin ammusten huvetessa käy selväksi, että voitto vaatii luovuutta. Oikeiden aseiden ja erikoiskykyjen kekseliäs käyttö on avain menestykseen eikä kaikkia taisteluita ole edes pakko voittaa. Joskus vihollisten ohittaminen hiipimällä on paras ja turvallisin vaihtoehto.
Monta haaraa ja mahdollisuutta
Yllä kuvattu voisi sopia niin avaruusräiskintään kuin selviytymiskauhuunkin, mutta vaikka Prey sisältää vaikutteita molemmista, annetaan myös roolipelivaikutteille vahva rooli. Taitojen nopea kehittyminen selitetään neuromodeilla, innovaatioilla, joiden avulla ihminen voi oppia erilaisia kykyjä silmänräpäyksessä. Neuromodien haaliminen sekä etsimällä niitä aseman nurkista että myös kasaamalla niitä itse löydetyistä materiaaleista onkin tärkeä osa peliä.
Preyssä tarjolla on yllättävänkin laaja kykypuu, joka pakottaa tekemään valintoja paitsi pelitapansa, myös moraalisten valintojen pohjalta. On vielä suhteellisen helppo pohtia, keskittyykö hakkeroimiseen ja hiiviskelyyn vai panostaako suorempaan lähestymistapaan. Kun tarjolle asetetaan mahdollisuus omaksua myös typhoneiden telepaattisia kysymyksiä, valinta muuttuu vaikeammaksi.
Ihmisyyden osittainenkin uhraaminen saa pelaajan näyttäytymään vihollisena myös aseman puolustusjärjestelmille puhumattakaan siitä, minkälaisia vaikutuksia peruuttamattomalla valinnalla saattaa olla tarinaan. Prey nimittäin tarjoaa pelaajalle myös valintoja, jotka muokkaavat omalta osaltaan sekä tarinaa että sen lopputulosta.
Kykypuun optimoimisen lisäksi askarreltavaa riittää myös varustuksen kanssa. Sekä päähenkilön suojapukua että myöhemmin mukaan tarttuvaa erikoiskypärää voi tehostaa erilaisilla bonuksilla. Aseidenkin parantelu onnistuu sopivilla työkaluilla.
Preyn rakentelujärjestelmä ansaitsee oman mainintansa.
Sekä inventaariota ikävästi täyttävän roskan että hyödyllisemmätkin tarvikkeet voi laittaa palasiksi sieltä täältä löytyvillä kierrätysasemilla. Näin tuotetut raakamateriaalit voi puolestaan takoa vaikka ammuksiksi tai neuromodeiksi, kunhan oikeat piirustukset on ensin löydetty. Craftailua ja inventaarion kanssa puljaaminen viekin oman osansa peliajasta, mikä voi häiritä suoraviivaisempia pelaajia. Tähän liittyykin yksi Preyn heikkouksista: inventaariotila täyttyy herkästi ja ravaaminen lähimmälle kierrätyspisteelle ja takaisin käy välillä turhauttavaksi.
Upea miljöö
Pelin tapahtumapaikkana toimiva Talos I -avaruusasema ansaitsee myös kehun jos toisenkin. Prey on kaikkea muuta kuin putkimainen kokemus, ja tarinan edetessä Talos I avautuukin vähitellen tutkittavaksi kokonaisuudessaan. Laajat ja monitasoiset alueet erotetaan toisistaan ovilla ja pienillä lataustauoilla, mutta asema tuntuu silti yhtenäiseltä kokonaisuudelta. Tätä korostaa mahdollisuus liikkua myös painottomassa tilassa avaruusaseman ulkopuolella.
Toisin kuin Arkane Studiosin edellinen peli, suorituskykyongelmista kärsinyt Dishonored 2, Prey hyödyntää suosittua CryEngine-pelimoottoria. Pelaaminen onkin hämmästyttävän sulavaa myös vähän mopommalla koneella. Efektimyrsky ja tekstuurit eivät pääse häikäisemään, mutta Talos I on silti varsin näyttävä paikka, kiitos erityisesti huolellisen suunnittelun.
Arkane Studios osuu maaliin myös äänipuolella. Tarinaa viedään eteenpäin tuttuun tapaan pääosin ääninauhoilla ja sähköposteilla. Nämä luovat kuvan elävästä avaruusasemasta täynnä aitoja ihmisiä ja tarinoita. Nauhoitteiden kautta tutuiksi tulevien naamojen löytäminen hengettöminä tuntuu tätä kautta erityisen hyytävältä.
Muu äänisuunnittelu nojaa Mick Gordonin tunnelmallisiin musiikkeihin sekä monenmoisiin tömähdyksiin, kuulutuksiin ja typhoneiden tunnusomaiseen siritykseen. Lopputulos on kuumottava, etenkin kun Prey malttaa korostaa tutkimista ja hiljaisia hetkiä jatkuvan toiminnan sijaan.
Vaikka Prey ei olekaan varsinaisesti kauhupeli, sai se yllätettyä ainakin allekirjoittaneen pari kertaa pahemman kerran.
Tässä vaiheessa on pakko tunnustaa, että uusi Prey tipahti omasta tutkastani jo ajat sitten kehitysvaiheen säätöjen vuoksi. Ehkä Arkane Studiosin uudelleenversiointi iski juuri siksi niin lujaa ja yllättäen. Prey voisi olla yhtä hyvin nimeltään System Shock 3, sen verran syvään se kumartaa klassikon suuntaan. Tämä ei ole missään nimessä huono asia.
Toki aivan napakymppiin Preykään ei osu. Vaikka tarina on kiehtova ja monisyinen, ei se iskenyt lopulta aivan niin lujaa kuin vaikkapa Bioshock-saagan vastaava. Valtavan avaruusaseman tutkiminen on mukavaa, mutta ajoittain ees taas ravaamista on liikaa. Lisäksi Prey ei ehkä kuitenkaan luo hyvistä ideoistaan huolimatta niinkään uutta, vaan yhdistelee vanhoja ideoita.
Nämä ovat kuitenkin varsin pieniä harminaiheita, kun pelimittarissa tikittää kolmatta kymmentä tuntia puhdasta laatuaikaa. Arkane Studios on tehnyt kotiläksynsä huolella ja tarjoaa avaruusseikkailujen ystäville riemastuttavan jännittävää ja mukaansatempaavaa pelattavaa.
Uusi Prey on yllätys, jota on helppo suositella.
