Arvostelu Senua’s Saga: Hellblade 2 on ahdistava elämys, joka ei sovi kaikille
Kuva: © Ninja Theory
Ninja Theoryn jatko-osa Hellblade: Senua’s Sacrificelle tarjoaa pitkälti sitä samaa kuin ennenkin. Senua’s Saga: Hellblade 2:n kohdalla on paras heittää pelaaminen sivuun ja hypätä mukaan ahdistavan kauniiseen elämykseen.
Julkaisupäivä: 21.5.2024
Kehittäjä: Ninja Theory
Julkaisija: Xbox Game Studios
Saatavilla: PC (testattu), Xbox Series X/S
Pelaajia: 1
Ikäraja: K18
Peliä pelattu arviota varten: 8 tuntia
Alkuperäinen Hellblade: Senua’s Sacrifice vuodelta 2017 vei pelaajat psykoosista kärsivän hahmon pään sisälle, mikä tarjosi oivan kehyksen kokea mieleltään järkkyneen henkilön tavan tarkastella ympäröivää maailmaa. Puutteineenkin Ninja Theoryn toimintapeli oli representaation osalta poikkeuksellinen AAA-tuotanto, joka hyödynsi erinomaisesti videopelien mahdollistamia tehokeinoja ja jota monet vertasivat taideteokseen.
LUE MYÖS: Arvostelu | Hellblade: Senua’s Sacrifice on PlayStation 4:llä mestariteos
Sama päänsisäinen taival jatkuu seitsemän vuotta myöhemmin Senua’s Saga: Hellblade 2:ssa, jossa piktisoturi Senua seuraa edellisessä pelissä kyläänsä hyökänneitä viikinkejä merten yli Islantiin. Tarinallisesti jatko-osaan voi sukeltaa ilman tietoa aiemmista tapahtumista, mutta pelin varsinainen juoni on suoraa jatkumoa päähenkilön aiemmin alkaneelle henkiselle matkalle.
Vaikka mukana tuleva kertaus käy läpi Senuan fyysisen reissun läpi kuolleiden valtakunta Helin, se skippaa pitkälti sen tärkeämmän, samaan aikaan kuljetun kasvun tämän sisällä. Vastaava kaksikerroksinen kerronta kuljettaa pelaajaa myös jatko-osassa, jossa ulkoisesti Senuaa johdattaa eteenpäin kosto. Islannissa majailevat viikingit ovat Senualle kukistettava uhka, mutta saaren asukkaita vaanivat jättiläiset osoittautuvat lopulta suuremmaksi vaaraksi. Samaan aikaan päähenkilö käy omaa taisteluaan pään sisällä, joskin enää tämän sisällä kulkeva pimeys ei ole kirous, vaan voimavara. Silti psykoosin luomat todellisuuden vääristymät, aistiharhat ja pelkotilat ovat monella tapaa vaarallisempia kuin mikään muu.
Kuva: © Ninja Theory
Sukellus psykoosin syvimpiin painajaisiin
Edeltäjänsä lailla Hellblade 2 hyödyntää psykoosin osaksi pelikokemusta, joka onnistutaan välittämään ruudun toiselle puolelle pelottavan vaikuttavasti. God of War: Ragnarökin lailla pelin kamera pysyy Senuan matkassa katkeamatta, mikä vahvistaa tunnetilan sekavuutta ja klaustrofobiaa, kun ympäröivä tila muuttuu äkillisesti ja selittämättä uhkaavaksi. Senuan päänsisäiset äänet – edellisosasta tutut raivottaret ja pimeys – tukevat ympäröivää kaaosta, joka hyökkää pelaajan aisteja vastaan herkeämättä ja joka puolelta.
Senua’s Saga: Hellblade 2 muuttuukin monesti ahdistavaksi kokemukseksi, jonka audiovisuaalinen anti on pahimmillaan harkitun aggressiivista ja jopa luotaantyöntävää. Samaan aikaan se tarjoaa silti jotain täysin uniikkia, jota ei voi kokea kuin videopelin äärellä. AAA-pelien kohdalla se tuntuu jopa poikkeuksellisen kokeelliselta.
Kyseessä on tältä osin edelleen ennen kaikkea elämys, jonka vietäväksi täytyy vain uskaltautua. Pelinä se nimittäin kompastelee niihin samoihin puutteisiin kuin edeltäjänsä.
Kuva: © Ninja Theory
Jatko-osaan kannattaa oikeastaan suhtautua samalla tavalla kuin alkuperäisteokseen ja ottaa se hyvin intensiivisenä interaktiivisena elokuvana. Pelilliset elementit jakautuvat käytännössä kahteen osaan, kevyeeseen ongelmanratkontaan ja hyvin yksinkertaiseen toimintaan. Kummatkaan eivät juuri jaksa säväyttää tai vaadi ylenpalttista aktivoitumista. Monesti ne tuntuvat lähinnä keinotekoisilta esteiltä hidastaa tarinankerrontaa. Ilman niitä Hellblade 2:n voisi oikeastaan luokitella kävelysimulaattoriksi.
Kummallekin on silti kokonaisuuden kannalta tarkoituksensa ja sidoksensa pelin laajempiin teemoihin. Ne kuvastavat yhtäältä Senuan psykoosin luomia vääristymiä, jotka valitettavasti kääntyvät usein pelkäksi tylsien merkkien jahtaamiseksi. Toiminta sen sijaan alleviivaa 900-luvun armotonta maailmaa, joka yhdessä Senuan päänsisäisen kaaoksen kanssa synnyttää uhkaavan ympäristön.
Harmillisesti taistelu itsessään on niin ikään tylsää reaktiohippaa, joka kävi vanhaksi jo alkuperäisessä Hellbladessa.
Kuva: © Ninja Theory
Sukupolvensa näyttävin peli
Kävelysimulaattorina Senua’s Saga: Hellblade 2 on todennäköisesti genrensä näyttävimpiä. Itse asiassa se on todennäköisesti parhaimman näköinen peli koskaan. Unreal Engine 5:n pohjalta rakennettu Islanti huokuu yksityiskohtia, kauniita elementtejä ja taianomaisia maisemia, jotka loksauttavat leuan vielä tuntienkin jälkeen.
Esikuvansa lailla pelin fiktiivinen versio saaresta tarjoaa horisonttiin saakka kantautuvaa monenkirjavaa miljöötä, joskin pelialue itsessään on rajattu tiukasti raiteille. Peli päästää toisinaan poikkeamaan hieman polulta salaisuuksien perässä, mutta käytännössä eteneminen on yhtä – hengensalpaavan kaunista – putkea alusta loppuun saakka. Reissun aikana koetaan myös useampi mieleenpainuva kohtaus ja kohtaaminen, jotka häikäisevät niin toteutukseltaan, tunnelmaltaan kuin audiovisuaalisella annillaan.
Korkea laatu koskee myös animaatiota ja näyttelijäsuorituksia, joista erityisesti Senuaa näyttelevä Melina Jürgens vakuuttaa jälleen taidoillaan ja ilmeikkyydellään. Yhtäältä niin Heilung-bändin tajuntaan syöpyvät sävellykset kuin binauraalinen äänimaailma tukevat vahvasti kokemusta.
Kuva: © Ninja Theory
Senua’s Saga: Hellblade 2 ei lopulta poikkea juuri millään tavalla edeltäjästään, vaan tarjoaa edelleen kokonaisvaltaisen elämyksen koettavaksi. Sen pelilliset puolet tuntuvat osin jopa vain tarpeettomilta esteiltä, jotka hidastavat pääsyä pelin mielenkiintoisimpaan antiin.
Siten kokemus ei taatusti sovi kaikille, mutta jotain omalaatuista ja ainoastaan videopelien mahdollistamaa kaipaaville luvassa on huikea kokemus. Se onnistuu poikkeuksellisella tavalla mallintamaan, millaista on olla toisen ihmisen pään sisällä ja kuinka painajaismaiselta psykoosi mahtaakaan oikeasti tuntua. Ja kaikessa ahdistavuudessaan tällaista kaivattaisiin enemmän – etenkin AAA-peleissä.
SENUA’S SAGA: HELLBLADE 2
”Edeltäjänsä lailla Hellblade 2 on enemminkin elämys kuin peli, mutta äärimmäisen vakuuttava sellainen.”
