Arvostelu System Shock on yhä hyvä peli, mutta klassikon kova kohtalo on jäädä seuraajiensa varjoon
Kauhutoimintaroolipeli System Shockin uusioversio on tervetullut kierrätys muutamine puutteineenkin.
Julkaisupäivä: 30.5.2023
Studio: Nightdive Studios
Julkaisija: Prime Matter
Saatavilla: PC
Pelaajia: 1
Ikäraja: 18
Peliä pelattu arviota varten: noin 7 tuntia
System Shock heittää hakkeriksi vuoden 2072 tyylipuhtaaseen cyberpunk-tulevaisuuteen, josta ei sadetta, saasteita ja suuryritysten määräysvaltaa puutu. Tunnelma lyödään kohdilleen jo pelin introssa, jossa pienessä kopissa asuvan hakkerin radiosta kuuluu suuryhtiö TriOptimumin mainoksia ja työpaikkailmoituksia kaukaiselle avaruusasemalle. Samalla ikkunan ulkopuolella lentää autoja vesisateessa ja neonmainosten loisteessa. Tunnelma on niin kohdillaan, että alkaa tehdä mieli jaaritella jotain kyynelistä ja sateesta.
Pian jäädään kiinni TriOptimumin tietoverkon hakkeroinnista, jonka seurauksena pelihahmo löytää itsensä Saturnusta kiertävältä Citadel Station -avaruusasemalta. Siellä tarjotaan vaihtokauppaa: hakkeri poistaa avaruusasemaa ylläpitävän SHODAN-tekoälyä rajoittavan koodin, jonka jälkeen yhtiö antaa hakkerille kotimatkan lisäksi uuden implantin.
Seuraavaksi ei herätä omasta punkasta, vaan avaruusasemalta kuukausia kestäneiden koomanokosten jälkeen. Citadel on kaaoksessa, sillä SHODAN ei enää piittaa eettisistä rajoituksista, vaan puuhastelee omiaan aseman henkilöstön kustannuksella. Lähes kaikki on tapettu, ja lopuista ihmistä tehty kummallisia mutantteja ja vieläkin oudompia, Star Trekistä tuttujen Borgien näköisiä kyborgeja. Aseman robottien murhanhimo on käännetty yhteentoista asti, ja kaivostoimintaan käytetty valtavan tehokas laser on suunnattu Maata kohti.
Ainoa mahdollisuus selviytyä on vetää tekoälyltä töpseli seinästä. Tehtävä ei tietenkään ole helppo, sillä avaruusasema on kookas, eikä siellä liikkumista ole tehty helpoksi. Menoa eivät hidasta ainoastaan tekoälyn ihmiskokeilut, vaan edessä on lukittujen ovien ja merkillisten käytävien lisäksi myös katalia ansoja.
Uudelleen julkaistun System Shockin tarina tuntuu tänä päivänä geneeriseltä ja mielikuvituksettomalta, mitä se ei tietenkään ollut vuonna 1994, jolloin alkuperäinen peli tuli saataville.
Vaikka uusioversio näyttää hienommalta, on se yhä tiukasti linjassa alkuperäisen pelin kanssa, vaikkakin tarkempi kuva puhaltaa alkuperäisen pelin hiostavan tunnelman huomattavasti pienemmälle liekille. Citadel ei tunnu enää yhtä klaustrofobiselta ja vaaralliselta kuin aiemmin, vaan pikemminkin hieman sarjakuvamaiselta. Valon ja varjon tanssi yhdistettynä käytävillä vilkkuviin retrofuturisisiin paneeleihin ja moduuleihin onnistuu sentään luomaan hämärää ja uhkaavaa henkeä. System Shockin sielu tuntuu silti vuoden 2023 versiossa kummallisella tavalla liian löysältä, eikä siihen pysty virittäytymään niin hyvin kuin haluaisi.
System Shockin äänipuoli on sekin viritetty tähän päivään sopivaksi, mutta onneksi se sentään nostattaa tunnelmaa latistamisen sijaan. Tasainen ambient-äänimatto virittelee tunnelmaa hienovaraisesti, ja musiikki sopii peliin yhä todella osuvasti. Aseman asukit eivät ole mitään tuppisuita, sillä kyborgit (”I hear! I Obey!”) ja mutantit (”So hungry…”) juttelevat itsekseen, ja myös robotit pitävät ääntä. Lisäksi SHODAN ei sulje kuvaannollista päätään, vaan jatkuva iva kantaa pelin henkeä yllä loppuun asti.
SHODAN kuulostaa tutulla tapaa fanaattiselta ja epävakaalta, sillä sen rooliin on palannut tekoälylle aiemmin äänensä lainannut Terri Brosius.
Vaikka pelin charmista puuttuukin palanen, on System Shockin pelaaminen pirun mukavaa puuhaa.
Kolkolla avaruusasemalla hortoilu vie mukanaan, eikä kulkureittien pähkäilyyn kulu ylenpalttisesti aikaa, vaan peli virtaa hyvän kartan ja vielä paremman kenttäsuunnittelun ansiosta mainiosti eteenpäin. Sama pätee myös Citadelin tapahtumiin, jotka aukeavat henkilöstön tekemien ääniviestien perusteella. Viesteillä eri hahmot kertovat uskottavasti tilanteistaan ja suunnitelmistaan, eikä pelaajalähtöinen System Shock kerro kädestä pitäen, mitä äänitteistä tulisi päätellä. Tällaisista ääniviesteistäkin on toki sittemmin tullut lähes kliseisen toistuva teema pelissä kuin pelissä.
Mutanttien ja kyborgien kanssa painiminen on hauskaa, eikä edes niiden ilmestyminen samoihin jo kertaalleen koluttuihin paikkoihin haittaa, vaikka se tekeekin pelaamisesta arvattavaa. Mättöhommat hoidetaan metalliputkella heiluen tai aseilla, joita on tarjolla sopivasti eri lähtöön. Lisäksi hakkerin taskuun mahtuu granaatteja, valtava määrä erilaisia pelaamista helpottavia ja vaikeuttavia kemikaaleja ja laastareita. Rähinöinti on alkuperäistä peliä sujuvampaa, kuten pitääkin, mutta lähitaistelu tuntuu yllättävän kankealta ja epäluontevalta.
System Shockissa ei kikkailla pelkästään avaruusasemalla, vaan cyberpunkin hengen mukaisesti pelissä sukelletaan myös kyberavaruuteen.
Cyberspace on esitetty 3D-tilana, jossa kerätään dataa samalla, kun yritetään vältellä ja ampua pelaajaa väijyviä tekoälyjä. Cyberspace ei ole pelkkä tarpeeton sivujuonne, vaan sieltä kerätystä datasta saa olennaisia päivityksiä aseisiin ja suojuksiin. Lisäksi kyberavaruuden kautta saa avattua aseman sellaisia kolkkia, joihin ei muutoin ole asiaa. Cyberspace on mukava lisä, joka tekee System Shockin pelaamisesta dynaamista ja vie vähäksi aikaa pois Citadelin käytäviltä. Suoraan 1980-luvun cyberpunk-visioista esiin manattu Cyberspace näyttää todella ihastuttavalta, samoin siellä soiva musiikki on mahtavaa ysärisykettä.
System Shockin uusioversio kompastelee paikoin pioneerin jalkoihinsa, sillä on vaikea tehdä uusioversiota, joka hitsaa saumattomasti alkuperäisen pelin sielun uuteen kyborgiin. Vaikka peli on hyvä, tuntuu se välillä pelkältä nostalgiselta aikamatkalta, eikä uudistunut ulkoasu toimi toivotulla tavalla itselleni. Edelläkulkijan rooli on piinallinen, sillä seuraajat vievät konseptin väistämättä pidemmälle. Tässä tapauksessa konsepti koostuu tarinalähtöisyydestä, hienovaraisesta tunnelmasta ja roolipelaamisen ja räiskinnän yhdistelmästä, jonka BioShock hioi myöhemmin huippuunsa.
SYSTEM SHOCK REMAKE
System Shockin uusioversio tarjoaa juuri sitä mitä odotin, eli viihdyttävää käyntikertaa hyytävään Citadeliin.
