Arvostelu: The Surge on kuin Dark Soulsin todella hyvä scifi-versio

Tekijä: Deck 13
Julkaisija: Focus Home
Testattu: PC Windows 10, Intel Core i5-4670k, 16 Gt muistia, GeForce GTX 1080
Saatavilla: PC, PlayStation 4 & Xbox One
Laitevaatimukset: PC Windows 7 tai uudempi, Intel Core i5-4690k, 8 Gt muistia & DirectX 11 -yhteensopiva näytönohjain
Pelaajia: 1
Arvostelija: Miikka Lehtonen

”Kuin Dark Souls, mutta…” on vuonna 2017 pelimaailman väsyneimpiä kliseitä. FROM Softwaren megahiteistä on ammennettu inspiraatiota lukemattomiin erilaisiin peleihin ja jokaisen kehnon kopion myötä käsitteen arvo laskee. Onko maailmassa enää yleensäkään tilaa ”kuin Dark Souls, mutta…” -peleille? The Surge osoittaa, että on.

Deck 13 ei ole suinkaan ensimmäistä kertaa ”kuin Dark Souls, mutta…” -vesillä kalastelemassa, sillä tiimin edellinen peli, Lords of the Fallen, oli todella selvä kopio Dark Soulseista. Lords of the Fallen oli B-tason kopio paremmasta pelistä, mutta siinä oli kuitenkin sen verran omaakin ideaa, että toivo eli. Jos Deck 13 pääsisi yrittämään uudelleen, tuloksena voisi olla hyvä peli.

The Surge on tämä toinen yritys – ja todella hyvä peli.

Elon Musk tässä moi!

The Surgen taustatarina on kuin revitty otsikoista.

Mystisen miljardöörin johtama superyritys on lähtenyt parantamaan maailmaa askel kerrallaan. Valkosävyiset ja positiivisen pöhisevät mainokset ja promovideot pyörivät valtavilla videoscreeneillä sankarimme matkatessa junalla kohti tulevaa työpaikkaansa, yrityksen kokeellista tutkimus- ja tuotantolaitosta. Videot mainostavat parempaa huomista ja hehkuttavat yrityksen ponnistuksia ohittaa ”viime aikaiset vaikeudet” ja nostaa koko ihmiskuntaa ylemmäs.

Totuus on kuitenkin vähän erilainen, sillä kaikki menee mönkään jo alkumetreiltä.

Epäonnistuneen leikkauksen jälkeen sankarimme herää kirjaimellisesti romukasasta ja ympärillä on kaaosta ja kauhua. Laitoksen kaikki työntekijät on verhottu kyberneettisiin robottivaljaisiin, kuin Aliens-leffan lopun Power Loadereihin konsanaan. Jotain on mennyt pahasti pieleen, sillä harvat elossa olevat duunarit ovat selvästi seonneet ja nyt raatelevat toisiaan, hakkaavat päitään seiniin ja tuhoavat rakennuksia. Tuntuu siltä, että päähenkilömme on ainoa tervejärkinen hullussa maailmassa, mutta mitä oikeastaan on edes tapahtunut – ja miten hitossa sen keskeltä pääsee pois?

Näitä kysymyksiä ratkotaan seuraavan noin 15-20 tunnin aikana sankarimme kulkiessa valtavaa laitosta päästä päähän. Alun romuttamon jälkeen vieraillaan muun muassa tutkimuslaboratoriossa, biojätteen varastointi- ja hävitysalueella ja muissa teollisissa ympäristöissä, joiden nimistäkin saa helposti keksittyä jos jonkinlaista Dark Souls -henkistä kauhumateriaalia.

Valitettavasti maailma on The Surgen heikoin osa-alue, sillä kovin suuri osa siitä on pliisua kamaa.

Dark Soulsin kekseliään upeat maisemat jäävät loistamaan poissaolollaan ja tilalla on pimeitä tehdashalleja. Mukaan mahtuu kyllä hyviäkin tärppejä, eikä meno missään vaiheessa muutu kamalan huonoksi. Tutkittavaa, löydettävää ja kerättävää on sen verran, että maailman tutkiminen jaksaa kyllä ihan kiinnostaa, mutta vähän suuremmalla inspiraatiolla ”body horroria tulevaisuuden teollisuusalueella” -teemasta olisi saanut irti paljon enemmänkin.

Onneksi pelattavuus paikkaa paljon, sillä sen takia The Surgea jaksaa vääntää hyvinkin pitkälle, pidemmälle kuin useimpia muita Dark Souls -kopioita.

Lihaisat äijät turpakäräjillä

The Surge on edeltäjänsä tavoin aika härski Dark Souls -kopio, mutta toki tuunauksin. Tarjolla on siis hidastempoista ja äärimmäisen haastavaa toimintaroolipelailua, jossa pelaaja tutkii ympäristöjään ylivoimaisen vaikealta tuntuvien vihollisten keskellä. Kullakin pelialueella piirit ovat aluksi pienet, mutta pelaajan oppiessa etenemään hän saa avattua alueille oikopolkuja, joiden ansiosta pääsee aina helpommalla vaivalla pidemmälle. Lopussa seisoo yleensä pomo, jonka kanssa sitten kuollaankin urakalla.

Dark Soulsin tavoin taistelu tuntuu alusta saakka epäreilun vaikealta. Niin ikään Dark Soulsin tavoin tämä on vain illuusiota. Peli vain vaatii pelaajaltaan todella paljon. Viholliset lyövät kyllä aivan helvetin kovaa, mutta hyvin ennakoitavilla ja samanlaisilla tavoilla. Haasteena onkin opetella kunkin vihollistyypin liikkeet ja niiden oikeat vastalääkkeet sekä saada tiedot iskostettua niin syvälle selkärankaansa, että ne tulevat lihasmuistista pahimmissakin paniikkitilanteissa.

Niin ikään From Softwaren klassikon tavoin pelaaja kerää vihollisilta kokemuspisteitä, joiden avulla voi sitten harvoissa lepopaikoissa nostaa kokemustasojaan, parannella varusteitaan ja muutenkin kehittää hahmoaan. Kuten yleensäkin, kuoleman tullessa kaikki mukana olleet kokemuspisteet tipahtavat kentälle, josta ne voi ripeästi toimimalla käydä hakemaan takaisin. Jos aikaraja ehtii umpeutua tai kuolee matkalla uudelleen, kokemuspisteet ovat historiaa.

Mukana on kuitenkin yllättävä piristin. Vihollisten kuollessa pelaajan kokemuspistekerroin kasvaa tappo tapolta, jolloin riskillä pelaaminen muuttuu koko ajan kannattavammaksi puuhaksi. Kun palaa takaisin turvapaikkaan, kerroin nollautuu.

Toinen mielenkiintoinen ja omaperäinen idea koskee sitä, miten varusteita hankitaan.

Viholliset eivät pomoja lukuunottamatta lähtökohtaisesti pudota mitään loottia, vaan kaikki on revittävä kirjaimellisesti irti niiden lihasta. Pelaaja voi taistelussa kohdistaa hyökkäyksensä vihollisten tiettyihin raajoihin, ja kun niitä on heikennetty tarpeeksi, yrittää päättää taistelun näyttävällä teloitusiskulla. Jos teloitusisku onnistuu, hakattu raaja putoaa loottina maahan. Joskus näin tekemällä saa suoraan vihollisen käytössä olevan aseen, toisinaan taas oppii turvapaikoissa rakentamaan viholliselta irroitetun kaltaisia panssareita.

Jutun jujuna on kuitenkin, että näin kerättävät osat ovat tietenkin panssaroituja – eihän niistä muuten voisi panssaria kerätä – ja täten niitä hakkaamalla viholliset kestävät selvästi pitempään. Jokainen taistelu onkin aina tiukkaa arpapeliä. Hakkaanko suojaamattomia kohtia ja tyydyn vähempään loottiin, vai yritänkö piestä panssaroidun raajan kappaleiksi ja kerätä uusia esineitä tai resursseja varusteideni paranteluun?

Taistelu on todella hauskaa. Kaikessa on hirmuisesti painon tuntua, mutta kontrollit ovat silti ripeät ja erinomaisen toimivat. Jos kuolee – ja näin tapahtuu todella usein – vika on käytännössä aina oma. Joko eteni turhan aggressiivisesti ja käveli ansaan tai ei vain osannut taistella vihollista vastaan kunnolla. Tuntuu todella huikealta, kun aluksi epäreilun vaikeat viholliset kaatuvat kuin heinä niittokoneen edessä pelaajan väistellessä niiden kankeita iskuja ja kombotellen itse kyberzombeja kappaleiksi.

Vihollisvalikoima on mukavan laaja ja sopii hyvin pelin teemaan.

Futuristisiin työpukuihinsa sonnustautuneet duunarit heiluttelevat valtavia lekoja, käyttävät teroitettuja trukin piikkejä miekkoina ja näyttävät muutenkin oikein synkeiltä. Välillä vastaan tulee valtavia kaivinkoneita, myrkkyalueille tarkoitettuja duunarirobotteja sekä tietenkin myös kivitalon kokoisia pomoja. Lords of the Fallenin tavoin jokaiselta pomolta saa uniikin aseen, ja jos pomon onnistuu tappamaan hieman kikkaillen, aseesta saa samalla eeppisen hyvän erikoisversion.

Paikkansa arvoinen

The Surge ei kieltämättä lisää Dark Soulsin kaavaan hirveästi mitään omaperäistä, ja Lords of the Fallenin kaavaan vielä vähemmän. Välillä fiilis on todellakin sellainen, että pelaisi Dark Soulsin (tai Lords of the Fallenin) scifi-modia. Samalla peli on kuitenkin todella laadukkaasti tehty. Se näyttää erinomaisen hyvältä, on todella kiva pelata ja jaksoi viihdyttää ainakin minua pitkään ja hartaasti.

Eihän se toki From Softwaren parhaiden pelien tasolle yllä, mutta parannus Lords of the Falleniin verrattuna on melkoinen ja peli itsessään on sen verran hyvä, että se on helposti paikkansa arvoinen. Nyt voimmekin jäädä innolla odottamaan, mitä Deck 13 seuraavaksi tekee, sillä jos käyrä jatkuu samanlaisena, kyseessä voikin jo olla todellinen pelien merkkipaalu!