Arvostelu Vampire: The Masquerade – Swansong tarjoaa mainiota viihdettä kymmeniksi tunneiksi
Tarinavetoinen roolipeli Vampire: The Masquerade – Swansong vie pelaajan lumoavalle matkalle Bostonin ikuisen yön varjoihin.
Julkaisupäivä: 19.5.2022
Studio: Big Bad Wolf
Julkaisija: Nacon
Saatavilla: PC (testattu, Windows), PlayStation 4, PlayStation 5, Xbox One & Xbox Series X
Pelaajia: 1
Ikäraja: 18
Peliä pelattu arviota varten: noin 20 tuntia
Ranskalaiselta Big Bad Wolf -studiolta on aiemmin ilmestynyt 1790-luvun salaseurojen edesottamuksia seuraava episodinen kieroilupeli The Council. Kehittäjällä on siis aiempaa kokemusta tarinapohjaisten nimikkeiden saralta. Vampire: The Masquerade – Swansong uhkuu samankaltaista tunnelmaa kuin The Coucil, vain miljöö ja teema ovat eri.
Vampyyripelien innokkaat fanit ovat odottaneet kehityslimboon juuttunutta Vampire: The Masquerade – Bloodlines 2:sta kuin kuuta nousevaa. Swansong tuokin tutulla ja turvallisen synkeällä ilmapiirillään pientä apua tuohon odotukseen. Mutta vaikka molemmat pelit sijoittuvat samaan maailmaan, on kyseessä kuitenkin kaksi täysin erilaista teosta. Swansong keskittyy tarinaan ja valintoihin, eikä perinteistä taistelua ole tarjolla.
Nyt tarkoituksena on tehdä moraalisia valintoja sekä tutkia öistä Bostonia käyttäen avukseen erilaisia yliluonnollisia kykyjä. Kauniin maailman ihastelun ohella jutustellaan erinäisten olentojen kanssa, ratkotaan pulmia sekä kehitetään pelihahmoa.
Swansongin tarinassa kolmen eri vampyyriklaanin edustajat kutsutaan yllättäen Bostonia hallitsevan prinssin, Hazel Iversenin, luo. Vampyyrien kerman juhlat ovat menneet pahasti pieleen, ja epätietoisuus tapahtumien kulusta vaivaa prinssiä ja hänen lähipiiriään. Sekalainen kolmikko saa nyt tehtäväkseen selvittää, mitä juhlissa oikeastaan tapahtui, ja ketkä ovat kauheuksien takana. Se ei tule olemaan helppoa, sillä Camarilla-yhteisön sisällä kytee tyytymättömyys nykyisen prinssin johtotapaa kohtaan. Ulkoisten uhkien lisäksi kolmikko törmääkin Camarillan sisällä tapahtuvaan juonitteluun sekä poliittiseen valtataisteluun.
Nykypäivän Bostoniin sijoittuva, hitaasti alkava ja myös hitaasti etenevä kertomus on kestoltaan noin 20 tuntia. Tarina on juuri sellainen, mitä Vampire: The Masquerade -pelisarjalta voikin odottaa. Se on jännittävä, tunteiden täyttämä ja tulvillaan kieroilua sekä odottamattomia juonenkäänteitä.
Lopputekstien pyöriessä ruudulla päällimmäinen tunne on tyytyväisyys: oli lopputulema hahmojen kannalta hyvä tai hirvittävä, on mielenkiintoinen kertomus onnistunut pitämään pelaajaa otteessaan koko matkan ajan. Pian mielen perukoilla alkaa kuitenkin raksuttamaan: millaisiksi sankareiden kohtalot olisivat muotoutuneet, jos olisi tehnyt erilaisia valintoja?
Kokemus ei onneksi lopu siihen, vaan uudelleenpeluuarvo on varsin korkea. Teoksen voi huolettaa läpäistä uudelleen, sillä aivan kaikkea ei tule yhdellä pelikerralla nähtyä.
Kolmella eri protagonistilla pelaamisen ansiosta tarina koetaan kolmesta virkistävän erilaisesta näkökulmasta. Galeb, Emem ja Leysha eivät ole ennestään varsinaisia ystäviä, mutta ovat tietoisia toistensa olemassaolosta. Pelaaja ohjastaa yhtä hahmoa kerrallaan, ja kertomuksen edetessä eri klaanien edustajien polut kietoutuvat yhteen.
Hahmokaartin luomisessa on onnistuttu hyvin: Jokaisella vampyyrilla on omanlaisensa persoonallisuus, eikä yksikään heistä vaikuta erityisen ärsyttävältä.
Kivikasvoinen Ventrue Galeb Bazory on luonteeltaan jäyhä ja totinen. Hän on prinssin uskollinen palvelija, ja tekee kaikkensa suojellakseen johtajaansa. Yhtenä Bostonin vanhimmista vampyyreista hänellä on paljon vaikutusvaltaa ja rikkauksia, mutta silti hänen sisintään kalvaa kummallinen tyhjyyden tunne.
Kaikkea kaunista rakastava Toreador Emem Louis oli entisessä elämässään jazz-diiva. Nykyään hän omistaa monia Bostonin suosituimmista klubeista, joihin kaikki verenimijät taustastaan huolimatta ovat tervetulleita. Hän kyseenalaistaa prinssin vallan ja punnitsee usein muita vaihtoehtoja Camarillan jäsenyydelle.
Omituisista näyistä kärsivä Malkavian Leysha tekisi mitä tahansa suojellakseen Halsey-nimistä tytärtään. Prinssi uskoo Leyshan näkyjen olevan ennustuksia tulevasta, ja tämän vuoksi epävakaa Malkavian onkin prinssille kultaakin arvokkaampi kumppani. Leyshan pinnan alla kytee kuitenkin epäilys prinssin aikeista.
Seikkailu aikana kohdataan toinen toistaan kierompia NPC-hahmoja. Koskaan ei voi tietää, onko uudella tuttavuudella puhtaat jauhot pussissa vai uhkaako selkäänpuukottaminen heti nurkan takana. Tämä positiivinen epätietoisuus tuo mukanaan omituisen kutkuttavalta tuntuvan säväyksen, ja pelaajan kannattaakin miettiä kahdesti keneen luottaa ja keneen ei.
Vampire: The Masquerade -pöytäroolipelin viidenteen painokseen perustuvassa teoksessa pääpaino on kiperillä valinnoilla, jotka oikeasti vaikuttavat tarinan kulkuun sekä lopputulemaan. Oikeaa tai väärää vaihtoehtoa ei ole, vaan koko ajan liikutaan tiukasti harmaalla alueella. Joskus valintojen seuraukset näkee samantien, mutta usein ne palaavat kummittelemaan vasta hamassa tulevaisuudessa. Koskaan ei voi tietää mihin valinta johtaa: monesti juuri päätöksen hetkellä hyvältä tuntuneella valinnalla saattaa olla pelin edetessä hyvinkin huonoja seuraamuksia. Tämän vuoksi jännitys ja odottava tunnelma säilyvät aivan lopputeksteihin saakka.
Pelaajalla ei ole käytössään tehtävälokia, joten huonomuististen kannattaa pitää kynä ja paperinpalanen lähettyvillä. Uuden kappaleen alussa kerrotaan aina kunkin tehtävän tavoitteet, muttei sitä, miten ne saavutetaan. Swansong vaatiikin runsaasti itsenäistä ajattelua, eikä pitele pelaajaa kädestä. Suurimmalta osin tämä on hyvä asia, mutta joissakin tilanteissa olisi kaivannut turvallista kättä olkapäilleen – pienellä sysäyksellä oikeaan suuntaan olisi säästytty turhalta ympäriinsä haahuilulta.
Jokaisella hahmolla on apunaan erilainen kokoelma taitoja. Esimerkiksi Leyshan kykyihin lukeutuvat näkymättömäksi muuttuminen sekä ihmisten ulkonäön kopioiminen. Taitojen käyttäminen ei ole ilmaista, vaan niiden hyödyntäminen kuluttaa aina tietyn määrän nälkäpisteitä. Kun mittari täyttyy, alkaa maha kurnimaan ja vampyyrin eläimellinen puoli yrittää nousta pinnalle. Nollatakseen verenhimon joutuu pelaaja etsimään itselleen mehukkaan välipalan ja viemään hänet turvalliseen paikkaan ruokailua varten.
Verellä ei herkutella kovinkaan usein, mutta silloin kun elämän eliksiirillä läträtään, hoituu homma hitaasti. Syömisanimaatio on tehty turhan pitkäksi, eikä sitä pysty ohittamaan. Pikaisempikin herkutteluhetki olisi riittänyt.
Tehtävän suoritettuaan pelaajalle kerrotaan, missä asioissa hän onnistui ja epäonnistui sekä mitä olisi voinut tehdä erilailla. Näiden saavutusten perusteella jaetaan kokemuspisteitä, joilla sitten seuraavan skenaarion alkaessa päivitetään vampyyrin taitoja.
Yhtenä erikoisuutena ovat Confrontation-nimellä kulkevat, eräänlaiset sosiaaliset pulmat. Nämä aika harvakseltaan käytävät keskustelut ovat kuin verbaalisia rap-battleja: tarkoituksena niissä on puhua vastustaja pyörryksiin hyödyntäen hahmon sosiaalisia taitoja. Pulman lopputulema vaikuttaa tarinan kulkuun joko positiivisesti tai negatiivisesti. Tahtojen taistot ovat varsinkin pelin loppupäässä hieman ongelmallisia: jos ei ole käyttänyt kokemuspisteitä juuri niihin oikeisiin taitoihin, on keskusteluista mahdotonta selviytyä voittajana.
Vaikka Swansong vaikuttaa päällisin puolin loistavalta luomukselta, se ei tule olemaan kaikkien mieleen.
Dialogia on aivan uskomaton määrä, ja joskus hahmojen monien minuuttien pituiset monologit saattavat aiheuttaa tylsistymistä. Maailmaa tutkittaessa luetaan lisäksi pitkiä litanioita tekstejä, joista osa on juonen kannalta oleellisia – osa taas ei niinkään. Tekstit ovat kyllä taidokkaasti kirjoitettuja, mutta joskus lukemiensa pätkien sisäistäminen vaatii aikaa ja vaivannäköä. Peli onkin parasta koettuna pienissä osissa rauhalliseen tahtiin.
Keskustelut on kokonaan ääninäytelty. Ääninäyttelijät onnistuvat työssään lähes täydellisesti, ja persooniinsa sopivilla äänillä puhuvat hahmot tuovat oman lisänsä jo ennestään loistavaan tunnelmaan. Taustalla soiva, bassovoittoinen musiikki tuo usein mieleen Vampire: The Masquerade – Bloodlinesin äänimaailman. Aivan kuin olisi taas Santa Monican hämärillä kujilla!
Grafiikaltaan Swansong ei jää jälkeen muista samassa sarjassa kilpailevista teoksista. Se näyttää todella kauniilta, ja varsinkin hahmomallinnuksessa on onnistuttu: vastaan tulevien tuttavuuksien kasvot ovat täynnä pieniä yksityiskohtia. Kaikki vampyyrit eivät muutenkaan ole samasta puusta veistettyjä. Camarillan jäsenistöön kuuluu erilaisin vartalotyypein varusteltuja hahmoja sekä muita videopeleissä harvemmin nähtyjä ominaisuuksia omaavia henkilöitä.
Ainoastaan kasvojen ilmeet vaatisivat vähän parantelua: olivat hahmot sitten iloisia tai surullisia, heidän kasvoillaan tunteet eivät selkeästi näy. Lisäksi tuijotellessaan ulos pilvenpiirtäjän ikkunasta öistä Bostonia huomaa, että kyseessä on vähän pienemmän studion tuotos. Kaupunkia ympäröi hiljaisuuden viitta, ja siellä seisovat rakennukset näyttävät toistensa kopioilta.
Vampire: The Masquerade – Swansong tarjoaa tarinavetoisten mysteerien sekä roolipelien ystäville juonittelun ja petoksen täyttämän kertomuksen, josta riittää mainiota viihdettä kymmeniksi tunneiksi. Hermoja raastavan jännittävä juoni pitää pelaajan varpaillaan alusta loppuun saakka, ja koska kaikkea ei pysty kokemaan kerralla, voi koko 20-tuntisen seikkailun läpäistä yhä uudelleen ja uudelleen.
Erityisen vaikutuksen tekee se, että pelaajan tekemillä valinnoilla on oikeasti seurauksensa.
Kirsikkana kermakakun päällä Swansong onnistuu herättämään eloon Vampire: The Masquerade -pelisarjan ehdottomasti parhaan ominaisuuden: hyytävän synkän tunnelman.
VAMPIRE: THE MASQUERADE – SWANSONG
”Vampire: The Masquerade – Swansong upottaa hampaansa tarinavetoisten mysteerien ystävien sydämeen, eikä tahdo irrotaa otettaan edes lopputekstien pyöriessä ruudulla”
