Black (PS2, Xbox)

Criterion on ryhmä, joka on tullut kuuluisaksi lähinnä erinomaisesti menestyneistä Burnout-romurallipeleistään. Tämän takia olikin varsin yllättävää, kun Criterion ilmoitti seuraavan pelinsä olevan Hollywood-henkinen 3D-räiskintä. Huoli liian suurista muutoksista on kuitenkin turha, sillä tuli, romu ja vauhti näyttelevät merkittävää osaa myös Blackiksi tituleeratussa pelissä.

Pelin nimi Black viittaa Yhdysvaltojen asevoimien Black Ops -erikoisyksikköön, jonka tehtävä on hoitaa pääsääntöisestä huonommin päivänvaloa kestäviä sotilasoperaatioita. Pelaaja on Black Opseissa palveleva Keller, jonka viimeisin tehtävä ei ilmeisesti mennyt ihan putkeen. Pelin alussa Keller on vangittuna, ja pelin kahdeksan tehtävän mittainen tarina avautuu Kellerin ja tämän kuulustelijan välisissä keskusteluissa. Varsinaiset tehtävät ovat Kellerin kertomia takaumia, joiden kautta tilanne avautuu pikkuhiljaa sekä pelaajalle että Kellerille itselleen.

Kellerin huono-onninen tehtävä on entisen itäblokin alueelle sijoittuva terroristijahti, joka haistattaa piutpaut Ghost Reconien, Rainbow Sixien ja vastaavien tyyliselle varovaista etenemistä ja taktisuutta korostaville sotilasräiskinnöille. Ammuksista ei ole todellakaan pulaa. Keller kestää epäinhimillisen määrän vihollisjoukkojen kuritusta ja väistelee sulavasti vaikkapa sinkojen ammuksia. Elokuvamainen kerronta ja hektinen fiilis yhdistettynä erinomaiseen audiovisuaaliseen toteutukseen luovat erittäin elokuvamaisen kokemuksen.

Rambo Bondin vaatteissa

Vaikka Blackin meininki onkin usein lähempänä Hollywood-rainaa kuin videopeliä, välistä jää tunne, että ideaa olisi voinut hyödyntää pidemmällekin. Kaikessa vaikuttavuudessaan Black on erittäin vakavamielinen ja sliipattu kokonaisuus, johon yhdistetty macholeffojen meininki luo varsin hämäävän kokonaisuuden. Elokuvallisena vertauksena tilanne on sama kuin Rambon näyttelijäksi olisi yhtäkkiä vaihdettu Sean Connery. Voi tietenkin olla, että tämä kaikki on puhtaasti harkittua.

Kunhan tyylilliset sivuseikat jättää huomioimatta, on Black aivottomana, arcade-tyyppisenä räiskintänä ensiluokkaista hupia. Tosin pelin rytmitys häiritsee hieman suoraviivaista räiskintää: kahdeksan varsin pitkän tehtävän sijaan olisi toivonut isompaa määrää kompakteja ja nopeasti läpäistäviä tehtäviä. Yhteen tehtävään saa helposti tuhlattua aikaa toista tuntia, ja urakkaa saa vielä helposti pidennettyä kentiltä löytyvien lukuisten piilotettujen salaisuuksien ansiosta. Salaisuuksia löytämällä pelaaja voi avata uusia aseita, vaikeustasoja ja muuta lisäsisältöä.

Tietyiltä ongelmiltakaan ei voi välttyä, sillä yksinkertainen peli-idea johtaa hyvin nopeasti kaavamaiseen etenemiseen. On sinänsä mukavaa, että ympäristö reagoi asianmukaisesti räjähdyksiin ja luoteihin. On myös mukavaa, että kentät ovat täynnä toimintaleffoissa välttämättömiä propaanitankkeja ja muuta helposti räjähtävää. Ongelma on se, että edetessä pelaaja keskittyy nopeasti etsimään ennemminkin räjähtäviä tynnyreitä ja vastaavia, ei vihollisia. Näet, yleensä nimittäin kaikki hiemankin isommat vihollisryhmät on sijoiteltu varsin nerokkaasti tulenaralle alueelle.

Black on ongelmistaan huolimatta lajityyppinsä kärkipään edustaja. Teknisesti se on erinomaisesti toteutettu, aseista löytyy potkua ja tuhoutuva ympäristö luo tunnelmaa. Kun perusasiat ovat kunnossa, alkavat moninpelin puute, kaavamainen eteneminen, lyhyys ja epätasapainoinen rytmitys tuntua aika pieniltä ongelmilta. Kannattava hankinta, kunhan pitää mielessä että mistään täydellisestä pelistä ei ole kysymys.