Uusimmat

Brute Force (Xbox)

07.07.2003 00:00 Muropaketin toimitus

Xboxin hypepeleistä suurimpiin kuuluva Brute Force on vihdoin valmis. Se on kolmannesta perspektiivistä kuvattu räiskintäpeli, jonka on mainostettu sisältävän paljon joukkuetason taktiikkaa. Xbox-pelaajien iloksi Brute Force ei petä odotuksia.

Kuvio on vanha tuttu. Otetaan aseet käteen ja lahdataan vihollisia eri maisemissa ja siinä samalla katsellaan välivideoita tehtävien välillä. Juonesta puuttuu punainen lanka, mutta välidemot on toteutettu mallikkaasti. Erityisesti ääninäyttelijät sopivat roolihahmoihinsa hyvin. Välidemot ovat käytännössä tehtävänantoja ja ne tapahtuvat aina samassa briefing-huoneessa, jossa puhuva pää antaa ohjeet seuraavaan tehtävään. Sinne tänne on ripoteltu hienompiakin demoja, ja kaikilla hahmoilla on oma esittelyvideonsa.

Tex, Brutus, Hawk ja Flint. He muodostavat Brute Forcen, äärimmäisen tehokkaan palkkaryhmän. Tex on perinteikäs raaka-arska, joka pystyy erikoiskykynsä avulla käsittelemään kahta asetta kerrallaan. Brutus on hieman epäperinteikkäämpi liskomies, jolla on liskojumalansa apu puolellaan – Brutuksella on lämpökatse, jonka avulla hän voi yrittää kaataa yhtä vihollista juoksemalla päin. Energiatkin palautuvat kätevästi kykyä käytettäessä. Hawk on ryhmän pakollinen punapää, joka luottaa vaivihkaisuuteen. Hawk osaa muuttua näkymättömäksi ja heilauttaa veistään kuolettavasti. Synteettinen Flint on tarkk’ampuja, jolla ei ole vaikeuksia napsia vihollisia vaikka ilman tähtäystä.

Tehtävissä ei ole varsinaisia loppuvastuksia, vaikka joskus onkin tarkoitus tappaa isompia pahiksia. Ne ovat kuitenkin vain tavallisia sotilaita, joilla on erilaiset grafiikat, aseet ja paljon, paljon enemmän energiaa. Ainoa puzzlen tynkä on loppuvastuksessa, mutta sekin on helppo. Viholliset ovat muutenkin aika tylsiä, eikä niillä juuri ole persoonallisuuksia. Sotilaita, liskoja, mutantteja, lisää sotilaita ja pari ihmeörmyä, siinäpä ne. Hahmoilla on kaksi asetta mukanaan, kuten Halossakin. Tuhoarsenaali on valju, eikä vihollisilta löytyviä aseita usein kannata edes ottaa käyttöön. Aseet on veistetty tyypillisestä räiskintäpelimuotista munattomien ääniefektien kera. Kranaatit sentään ovat mukavia, ja niistä on hyötyäkin. Pelaajan ja vihollisten käytössä on myös muita, hieman erikoisempia vempeleitä, kuten kohteeseen hakeutuvia roller-palloja. Ryhmä jakaa panokset ja muut tarvikkeet keskenään, mikä helpottaa elämää mukavasti.

Pelin 18 tehtävän mittainen kampanja sijoittuu kuudelle planeetalle, eikä ympäristöihin ehdi kyllästyä liikaa. Oma inhokkini oli laavaplaneetta Osiris, joka toimi tapahtumapaikkana kolmelle tehtävälle. Suosikkeihin lukeutui maapallon oloinen Estuary-planeetta, jolle sijoittui myös kolme tehtävää. Tehtävänannot ovat aika yksinkertaisia, eikä turhaa harhailua ole kuin parissa kohdassa. Pelin kartta on epämääräinen, mutta kenttien lineaarisuuden vuoksi suurta haittaa siitä ei ole. Toki pari avarampaa maisemaa on myös eksynyt mukaan, jolloin keltaisten waypointtien paikallistaminen voi käydä vaikeaksi.

Tex ja Brutus ovat kovia hemmoja, jotka kestävät kuritusta hyvin ja joilla on paljon tulivoimaa käytössään. Hawkin veitsenheilautus on erittäin hyödyllinen joissakin tilanteissa. Jos vihollisia on paljon esimerkiksi samalla kukkulalla, koko kaartin voi silpoa yhden stealth-juoksun aikana. Vähiten käytin Flintin spesiaalia, joka auttaa tähtäämään ilman zoomausta. Toisaalta Flintin asekäsi on vakain ja tarkin kaikista, joten sniper riflet ovat hänen käsissään tappavia. Hahmot ovat tasapainossa keskenään ja kaikkia joutuu käyttämään pelin aikana. Pelaaja voi ohjata vain yhtä hahmoa henkilökohtaisesti, muut ovat tietokoneen hallussa. Onneksi tekoälyn kontrolloimia heppuja voi käskyttää yksinkertaisella systeemillä, tyyliin ”pysy paikallasi”, ”seuraa minua” jne. Tekoäly on hyvä, eivätkä hahmot esimerkiksi kävele laavakenttiin itsestään tai tee muutakaan typerää. Ne myös ampuvat oma-aloitteisesti ja hyvin – esimerkiksi Flint on varsin tehokas tietokoneen ohjauksessa.

Jos kaikki hahmot kuitenkin kuolevat, ei muuta kuin kloonausvehkeet käyntiin. Hahmoilla on memory chipit, joille kaikki heidän tietonsa ja kokemuksensa on tallennettu. Pienenä salaisuutena kerrottakoon, että esimerkiksi Tex on jo ennen pelin alkua kuollut kymmenisen kertaa. Kloonaus maksaa hieman rahaa, mutta tehtävät voi läpäistä jopa miinusluvulla, joten käytännössä pelaaja voi kloonata ryhmäänsä niin paljon kuin haluaa. Yksittäisiä hahmoja ei sentään pysty kloonaamaan, vaan koko ryhmä pitää vetää uusiksi kerralla, jotta tehtävä jatkuu samasta kohtaa mihin se jäi. Tehtävistä saatavalla rahalla ei tee mitään, mikä on sääli. Kenties kakkososassa palkallaan voisi parannella ryhmäänsä ja ostaa uusia aseita?

Vaikeusaste on Halon luokkaa. Standardilla, pelin helpoimmalla vaikeustasolla, pelin saa läpi ilman suuria ongelmia. Hard ja Brutal sen sijaan antavat enemmän vastusta, ja vasta Brutalilla joukkuetaktiikat ovat ehdottomia vaatimuksia tehtävien läpäisylle. Jos haluaa 100% jokaisesta tehtävästä, on edessä kova ja hikinen urakka, eikä virheisiin ole varaa. Läpipeluu vie aikaa vaikeustasosta ja taktiikasta riippuen 10-20 tuntia, oman Standard-kampanjani kello pysähtyi aikaan 16:16. Vihollisia tuli matkan varrella tapettua 1535.

Grafiikka on erinomaista, mutta visuaalista efektitykitystä Brute Force ei ole, vaan tehot on käytetty hyviin hahmomalleihin ja kenttien ulkoasuun. Musiikit ja ääniefektit jäävät unholaan, mutta ääninäyttelijät ovat hyviä. Bugeja ja pikkuvirheitä on jonkin verran. Hahmot jäivät pari kertaa ”jumiin”, mistä tosin aina selvisi hyppimällä ahkerasti suuntaan tai toiseen. Hahmot saattavat välillä puhua tapahtumista hieman väärin, mikä tosin on taistelun tuoksinassa ihan ymmärrettävää. Pikkumurheisiin kuuluu pelin sisäisten välidemojen ohittamattomuus, eli jokaisen kentän alussa on pakko katsoa muutaman sekunnin pohjustus tehtävälle. Samaa naljailua ei kovin montaa kertaa halua kuulla. Kaksinpelissä ruutua ei voi jakaa pystysuoraan, mikä olisi ainakin omalla laajakuvatelevisiolla ollut luultavasti mukavampi ratkaisu kuin perinteinen vaakasuora jako.

Yksi Brute Forcen parhaimmista ominaisuuksista on se, että kuka tahansa voi liittyä käynnissä olevaan yksinpeliin ja lähteä siitä pois ilman pelin keskeyttämistä. Maksimissaan neljä pelaajaa voi vetää tehtäviä läpi yhteistyössä samalla koneella ja myös system linkillä. Lisäksi tarjolla ovat Deathmatch ja Squad Deathmatch, jotka tuovat kohtuullista hupia kahdeksan pelaajan voimin. Squad Deathmatch on mielenkiintoinen, sillä siinä voi ottaa matsia kahden tiimin välillä. Brute Forcen lisäksi tiimeinä ovat Feral Hunting Pack, Seer Coven, Shrike Raiders ja Ferguson Platoon. Jokaisella joukolla ja hahmolla on omat erikoisuutensa (ilmaiskuja, näkymättömyyttä jne) ja ne antavat hyvän vastuksen Brute Forcelle. Tiimit saa pelattaviksi keräämällä kenttiin piilotettuja DNA-näytteitä (yksi per kenttä).

Moninpelin ongelma on televisioruudun pienuus. Hahmot vievät suuren osan peliruudusta, ja nelinpeli samalla koneella on aikamoista nysväystä alle 32 tuuman televisiolla. Ruudunpäivityskin ottaa osumaa silloin tällöin. Moninpelin kentät ovat yksinpelikentistä muokattuja ja ihan kelpoja temmellyskenttiä.

Brute Force on hyvä peli. Pienet kauneusvirheet ovat hidastaneet brutaalin jengin voittokulkua, mutta tehtävä on saatu loppuun kiitettävästi ja kaikki hahmot elävien kirjoissa. Brute Force on Xboxin toiseksi paras räiskintäpeli, mikä on hyvä saavutus.

Joel Kinnunen

Muropaketin uusimmat