Buzz: The Music Quiz (PS2)

Tietovisailu on yllättävän harvinainen ja samalla kovin aliarvostettu pelityyppi. Kun ottaa huomioon television Miljonäärien ja Megavisojen kyllästämän tarjonnan, peliteollisuus tuntuu täysin unohtaneen yhden olohuoneiden lempiaktiviteeteista. Suunnalleen uskollisena Sony on lähtenyt ratkomaan ongelmaa ja pistää jälleen pöydälle uuden ehdokkaansa kotibileiden keskipisteeksi.

Buzz: The Music Quiz on tuore ja mielenkiintoinen musiikkivisailu. Peli on puettu televisio-ohjelman vaatteisiin, ja sopivan ärsyttävä juontaja vetää show’ta sujuvalla suomella. Peliin on ahdettu tuhat musiikkipätkää ja niiden ympärille on tehty 5 000 kysymystä, jotka vaihtelevat yksinkertaisista kappaleen nimeämisistä hankalampiin kotimaa- ja artistin entinen bändi -pähkinöihin.

Alussa pelaaja valitsee minkä aikakauden biisien parissa visataan. Vaikka pelin esitteet väittävät, että kappaleita on useiden vuosikymmenten ajalta, aina 50-luvulta lähtien, niin tuntuu siltä että mahdollisuus lottovoittoon ja Elvis-kysymykseen ovat jotakuinkin samat. Eli käytännössä uusien ja vanhojen biisien raja menee siinä 80- ja 90-luvun taitekohdassa, ja 70-luvunkin kappaleet ovat jo pahasti vähemmistössä. Musiikin skaala on joka tapauksessa ilahduttava. Joukosta löytyy niin vanhoja funk-klassikoita kuin diskokuumeen pahinta paloa.

Kussakin pelissä voi olla enintään neljä pelaajaa. Tietokonevastustajia ei ole, vaan pelaaminen tapahtuu yksinomaan ihmisten välillä. Buzz onkin suorastaan ihanteellinen moninpeli. Peluu tapahtuu erityisellä tietovisaohjaimella, jonka käytön kuka tahansa oppii hetkessä. Tietovisailu puolestaan on universaali asia. Se ei vaadi tietämystä pelimaailmasta tai videopelirefleksejä. Kuka tahansa voi ainakin yrittää vastata, jos televisiosta soi iloinen 80-luvun biisi ja peli antaa neljä vaihtoehtoa kysyessään minkä bändin tuotos on kyseessä.

Tietovisaohjain tekee pelaamisesta helppoa

Buzz-tietovisa saa mahtavaa meininkiä omasta erikoisohjaimestaan. Eihän peli varmaan tuntuisi yhtikäs miltään jos kysymyksiin vastailtaisiin tavallisella PlayStationin ohjaimella. Ja harvoillapa on neljää ohjainta. Sony onkin rohkeasti pistänyt paketin mukaan omat summeriohjaimet, jotka kiinnitetään usb-porttiin. Ohjaimista huolimatta peli on tavallisen hintainen.

Summereita on neljä. Jokaisessa on neljä tavallista ja yksi iso punainen painike, jota käytetään eri tavalla eri pelitiloissa. Joskus sillä pyydetään vuoroa, joskus sillä taas valitaan ruudussa näkyvä vastausvaihtoehto. Neljällä painikkeella puolestaan valitaan yleensä jokin vastausvaihtoehdoista. Ohjaimet ovat melko kevytrakenteisia, mutta toimivat hyvin ja vaikuttavat kestävän tavalliset musiikkitietouden kartuttamissessiot.

Pelitiloja joka lähtöön

Pelitilat antavat mahdollisuuden erilaisille pelaajille. Nopeus on toki aina valttia, mutta lämmittelykierroksella voi vielä pohtia suhteellisen rauhallisesti vastauksiaan. Hektisessä pomminkierrätyskisassa oikealla vastauksella pommi siirretään vierustoverille. Miinuspisteitä tipahtaa aina sille, jonka syliin pommi loppujen lopuksi mossahtaa.

Viimeisellä kierroksella panokset ovat luonnollisesti kovimmillaan ja pisteitä on jaossa eniten. Silloin kysymys ja vastausvaihtoehdot paljastetaan hiljalleen biisin soidessa taustalla. Nopeimmin painanut pääsee vastaamaan, mutta pahimmassa tapauksessa kysymys onkin eri kuin mitä vastaaja luuli.

Pelin vaikeustaso ja sisältö muuttuu mukavasti valintojen mukaan. Lyhyissä peleissä kilpailu hoituu varsin nopeasti. Pitkän pelin valitessaan vastaan tulee uusia kilpailumuotoja ja yhä erilaisempia kysymyksiä. Laaja kysymys- ja musiikkivalikoima tekevät pelaamisesta hyvällä porukalla suurta herkkua, kun kisaajat pääsevät naljailemaan ja riemuitsemaan onnistumisistaan. Tai pilkkaamaan muita. Tai ihmettelemään, että ”mistä ihmeestä sinä TUON pystyit tietämään?”

Pelin oppii noin minuutissa ja loppu riippuukin sitten siitä mitä omien korvien välistä löytyy. Eikä pärjäämiseen tai hauskanpitoon vaadita edes mitenkään erityistä musiikkitietämystä. Kysymykset ovat sen verran laaja-alaisia, että aina sieltä jotain tuttua löytää. Ja jos ei, niin tupla-tai-kuittikin voi avittaa.

Buzz onkin yhtaikaa sekä helppo että vaativa peli. Mutta ennen kaikkea hauska. Tämän parissa viettää mielellään aikaansa, kaksin, kolmin tai nelisin. Ja mikä ettei vielä muutaman sielua virkistän drinkin kera. Parhaimmillaan pelikokemus voikin olla hyvinkin meluisa, kun televisiosta raikuu musiikki ja juontajan höpinä, minkä päälle pelaajat nauravat ja huutelevat tunnelmasta nauttiessaan.

Peli on täysin suomennettu, mutta sitä voi pelata myös muilla pohjoismaisilla kielillä. Valitettavasti englanninkieli puuttuu Suomi-painoksesta.

Jukka O. Kauppinen ja Kalle Kaivola