Uusimmat

Call of Duty (PC)

13.11.2003 00:00 Muropaketin toimitus

Tällä hetkellä toinen maailmansota tuntuu olevan kovemmassa huudossa kuin koskaan itse sodan loppumisen jälkeen. Näin ainakin pelimaailmassa. Nyt arvostelussa oleva Call of Duty tutustuttaa pelaajan sotaan peräti kolmesta eri näkökulmasta.

Call of Dutyn yksinpelikampanja on 24 tehtävän mittainen, mutta kampanjan voi ajatella kolmeksi eri kokonaisuudeksi. Taisteluja seurataan nimittäin britin, neuvostoliittolaisen sekä jenkkisotilaan näkökulmasta. Monista kilpailijoistaan poiketen pelin tarina ei siis ole pelkkää jenkkipropagandaa, vaan varsin uskottava kuvaus sodan kauhuista. Kovin vahvaa juonta pelistä on kuitenkin turha etsiä, sillä pelaaja tuntuu suorittavan perä perää varsin irrallisilta tuntuvia tehtäviä. Tämä ei kuitenkaan häiritse, sillä Call of Dutyssä omaan hahmoon samaistuu yllättävän tehokkaasti ja oman suojatin luotsaaminen ruumiskasojen ja lyijymeren läpi tarjoaa peliviihdettä parhaimmillaan. Harmi vaan, että yksinpelikampanja on kaluttu läpi parissa päivässä. Lyhyeksi pelikokemus ei silti jää, sillä yksinpelistä löytyy sen verran potkua, että sen jaksaa pelata läpi useammankin kerran. Lisäksi paketista löytyy nykystandardien mukainen moninpeli.

Yksi pelin kantavista ideoista on, että pelaaja ei juuri koskaan toimi yksin, vaan hänen mukanaan on lähes aina vähintään pari muuta sotilasta ja parhaimmillaan pelaajan rinnalla taistelee kokonainen armeija. Useissa peleissä tiimitoverit ovat kuitenkin lähinnä koristeena huonon tekoälyn takia. Call of Dutyssä asia on kuitenkin toisin. Tietokoneen ohjastamien sotilaiden tekoäly on äärettömän hyvä. Pelaajan vierellä taistelevien hahmojen tarkkuus on vähintäänkin kohtalainen ja ne osaavat hakeutua suojiin sekä vältellä vihollistulta lähes kuin ihminen.

Laadukas tekoäly ei koske vain omia sotilaita: myös vastassa olevat natsit ovat viisaampia kuin missään muussa toisen maailmansodan räiskintäpelissä. Osa vastustajien ”älystä” johtuu yksinkertaisesti siitä, että viholliset tulevat ja hakeutuvat sellaisiin asemiin, joista heitä on vaikea ampua. Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että paikoin viholliset ryntäävät pelaajan aseen eteen sen verran innokkaasti, että illuusio oikeasta älystä hieman kärsii. Tekoäly panee kuitenkin pelaajan ahtaalle jo helpoimmalla vaikeustasolla ja luotisateessa tulee nopeasti äitiä ikävä. Kentälle ripoteltujen puiden, aitojen ja muiden rakennelmien käyttö suojina on siis suotavaa.

Pelin tapahtumapaikat jaksavat hämmästyttää pelaajaa yhä uudestaan ja uudestaan. Jos luulit, että Medal of Honor: Allied Assaultissa esitetty Normandian maihinnousu oli upea, et ole nähnyt vielä mitään. 24:n tehtävän joukosta löytyy vain pari hieman tylsempää tapausta. Suurin osa kentistä on suunniteltu niin hyvin, että jo kenttädesignin ja vihollisten järkevän sijoittelun vuoksi sodassa olemisen tunne välittyy upeasti tietokoneen monitorin ja tuolin väliin. Valmiiksi skriptattuja tapahtumia ei kuitenkaan käytetä liikaa, vaan ne toimivat taistelun tehokeinona.

Kentät ovat myös erittäin suoraviivaisia ja niihin eksyminen on käytännössä mahdotonta. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon sekin, että pelissä ei ole yhtään avoimena olevaa ovea ja näin ollen etenemisreittejä ei tarvitse juurikaan arvuutella. Normaalien jalkapatikassa käytyjen taistelujen lisäksi pelaaja pääsee silloin tällöin ajoneuvon kyytiin räiskimään, ja nämäkin kohtaukset on toteutettu rautaisella ammattitaidolla.

Moninpeli ei ole aivan yhtä häikäisevä kuin yksinpeli, mutta mukavaa ajankulua sekin tarjoaa. Pelimoodeja on viisi ja perinteisten Deathmatchin ja tiimideathmatchin lisäksi pakettiin on työstetty Revieval-, Search & Destroy- sekä Behind Enemy Lines -moodit. Näistä hieman harvinaisemmilta kuulostavista pelimoodeista ensimmäinen on eräänlainen lipunryöstöklooni, jossa lipun virkaa toimittavat toisen puolen tärkeät asiapaperit. Normaalista lipunryöstöstä poiketen tässä pelissä vain taistelun toinen osapuoli hyökkää ja toinen puolustaa. Search & Destroy on puolestaan CS:n pommitehtäviä muistuttava moodi, jossa hyökkäävän osapuolen on tuhottava tärkeitä viholliskohteita. Behind Enemy Linesissä pieni liittoutuneiden ryhmä yrittää puolestaan pitää pintansa isompaa akselivaltojen joukkoa vastaan. Liittoutuneet saavat pisteitä hengissä pysymisestä ja pahisten tappamisesta. Liittoutuneiden sotilaan tappava natsi puolestaan syntyy uudestaan vastapuolen leipiin ja saa näin mahdollisuuden kerätä enemmän pisteitä.

Yksi loistava pikkulisä moninpelissä on ns. Killcam, joka voitaisiin allekirjoittaneen puolesta lisätä vaikka jokaiseen räiskintämoninpeliin. Killcam nimittäin näyttää miten ja mistä se oma äijä tapettiin. Tämä poistaa pelistä jonkin verran kiikaritähtäimellä varustettujen pelaajien etulyöntiasemaa kyykkiä yhdessä nurkassa ja tiputella vihollisia sieltä käsin niin, että kukaan ei tiedä missä herra tarkka-ampuja luuraa. Killcam tarjoaa myös apua aloitteleville pelaajille, kun he voivat ottaa hieman mallia todellisista mestareista.

Hyvin suunnitellut kentät ja toimiva tekoäly luovat jo itsessään loistavan tunnelman, mutta kokonaisuus on viimeistelty uskomattoman hyvin toteutetulla äänimaailmalla ja pelin yleisilmeeseen sopivalla grafiikalla. Pelin taustalla hyrrää Quake 3:n ikääntynyt engine, jota on kuitenkin muokattu todella rankalla kädellä. Niin hahmot, tekstuurit, animaatiot kuin partikkelitkin ovat nykypäivän standardit täyttäviä, joskaan eivät ehkä aivan PC-pelien kärkipäätä.

Äänimaailmaa ei sitten voikaan kuin kehua. Aseiden äänet ovat pelottavan realistisia ja paikalleen pultattuja konekiväärejä oppii pelkäämään jo pelkän äänen perusteella. Myös kaiut on otettu huomioon ja näin ollen esimerkiksi kaupunkitaisteluissa kiikarikiväärien ärähdykset ovat erityisen upean kuuloisia. Aseiden laulamisen lisäksi räjähdykset, ohi kiitävät ammukset ja muut taistelun äänet ovat omiaan pitämään pelaajan pään alhaalla. Pelaajan lähellä tapahtunut räjähdys aiheuttaa myös hienon efektin, jossa maailmaan tulee mielenkiintoinen blur-efekti ja äänet katoavat taustalle tilapäisen kuurouden vallatessa pelihahmon. Ääninäytteleminenkin on kaikilta osin hyvää. Koko äänimaailma on parhaimmillaan 3D-ympäristössä, jolloin äänet kuuluvat juuri sieltä mistä pitääkin. Call of Dutyssä on yksi parhaista 3D-äänimaailmoista, joita peleissä on nähty. Vähintään 5.1-kaiutinsetti on siis erinomainen lisä tätä peliä pelaaville, muttei mikään pakollinen hankinta.

Call of Duty on erinomainen peli. Se pieksee pelaajan tajuntaa aivan uskomattomalla toteutuksella, jonka alla muutamat pikkuviat eivät tunnu missään. Kuvitelkaa moninpeli, jossa tiimi toimii lähes saumattomasti ja tunnelmaa on enemmän kuin Medal of Honorissa. Muuttakaa tämä moninpeli sitten yksinpeliksi niin saatte käsityksen siitä millaisen pelikokemuksen Call of Duty tarjoaa. Pelin kehittänyt Infinity Ward saa olla tyytyväinen tuotokseensa. Kyseessä on nimittäin markkinoiden paras räiskintäpeli ja yksi vuoden parhaista peleistä.

— Mikko Matilainen

Muropaketin uusimmat