Uusimmat

Castlevania: Aria of Sorrow (GBA)

30.05.2003 00:00 Mikko Karvonen

eDomen arvostelussa Game Boy Advancen Castlevania: Aria of Sorrow

Konamille on pakko nostaa hattua, sillä yhtiö on viime vuosina kohottanut profiiliaan lukuisilla menestyksekkäillä pelisarjoilla. Tästä on pitkälti kiittäminen tiukkoja laatuvaatimuksia, joiden ansiosta markkinoille ei ole ilmestynyt pikaisesti tehtyjä jatko-osia, vaan kaikki pelit on tuotettu huolellisesti loppuun saakka. Metal Gear Solidin, Silent Hillin ja Pro Evolution Soccerin ohella tämä pätee myös yhtiön pitkäikäisimpään sarjaan Castlevaniaan, joka on 2000-luvulle tultaessa löytänyt uuden kevään Game Boy Advancella. Juuri kauppoihin ilmestynyt Aria of Sorrow on jo käsikonsolin kolmas goottiseikkailu.

Draculan linnan paluu

Edeltäjiinsä verrattuna tulokas tekee melkoisen harppauksen niin tapahtuma-ajan kuin -paikankin suhteen. Peli nimittäin lähtee liikkeelle vuoden 2035 Japanista, jossa kansakunta valmistautuu ihailemaan täydellistä auringonpimennystä. Pelin päähenkilö Soma Cruz aikoo seurata poikkeuksellista tapahtumaa ikivanhalta temppelikukkulalta. Sinne kiivetessään hän kuitenkin menettää tajuntansa ja herää oudossa, goottilaistyylisessä linnassa. Pian selviää, että kyseessä on auringonpimennyksen sisään piilotettu Draculan asumus. Paikan isäntä kuoli lopullisesti jo kymmeniä vuosia aikaisemmin, mutta nyt joku paikalla olevista henkilöistä tulee perimään hänen voimansa. Tämä vaikuttaa perin ikävältä käänteeltä, joten reippaana poikana Soma päättää tarttua aseisiin ja taistella linnaa asuttavia hirviöitä vastaan.

Kuten sarjan perinteisiin kuuluu, taustatarinaan ei pelin aikana kiinnitetä kovin paljon huomiota, vaan sen tehtävä on tarjota jonkinlaiset puitteet reippaalle toimintaseikkailulle. Juonta kuljetetaan eteenpäin linnassa kohdattavien henkilöiden ja näiden kanssa käytävien keskustelujen avulla. Tyyliltään dialogi on simppeliä ja useimmiten hieman kornia sanailua, jossa ylimieliset, asioista paremmin selvillä olevat henkilöt paljastavat sankarille yksittäisiä tiedonmurusia kerrallaan. Ääninäyttelijöiden esittämänä tämä olisi todennäköisesti ärsyttävää kuultavaa, mutta pelkkänä ruudulle ilmestyvänä tekstinä mahtipontiset repliikit ovat lähinnä huvittavia.

Pieni uskottavuusongelma ei kuitenkaan estä peliä olemasta erittäin viihdyttävä toimintaseikkailu. Se on rakennettu tutun peruskaavan varaan. Pelaajan pääasiallisena tehtävänä on tutkia laajaa ja sokkeloista linnaa, jonka käytäviä kansoittavat erilaiset hirviöt. Niinpä eteneminen vaatiikin ahkeraa aseiden heiluttelua. Hyppimisen, taistelemisen ja paikkojen tutkimisen lisäksi tarjolla on vain vähän muuta tekemistä. Tästäkin huolimatta peli pitää hyvin otteessaan, sillä eteen tulevat viholliset ja tilanteet ovat varsin vaihtelevia ja pelaajaa palkitaan säännöllisin väliajoin uusilla erikoiskyvyillä.

Sielujen metsästystä

Sarjan edellisistä osista poiketen Soma Cruz ei luota ruoskan mahtiin, vaan kurittaa hirviöitä linnasta löytyvien lyömäaseiden avulla. Valikoimasta löytyy pääasiassa erilaisia miekkoja, mutta niiden lisäksi pelaaja pääsee leikkimään mm. moukareilla, keihäillä ja viikatteilla. Aseet poikkeavat toisistaan tehokkuuden, nopeuden, ulottuvuuden ja erikoisominaisuuksien suhteen, joten niitä kannattaa toisinaan vaihdella tilanteesta riippuen. Nopeiden ja ketterien vastustajien hakkaaminen sujuu paljon tehokkaammin nopeisiin pistoihin kykenevällä miekalla kuin hitaalla moukarilla, vaikka jälkimmäinen tekeekin selvästi enemmän vahinkoa.

Toinen pelin uusista ominaisuuksista on päähenkilön taipumus imeä itseensä tapettujen vihollisten sieluja ja käyttää niiden erikoiskykyjä hyväkseen. Esimerkiksi Axe Armorin avulla sankari voi heitellä samanlaisia pyöriviä kirveenteriä kuin hirviökin ja Chronomage mahdollistaa ajan pysäyttämisen muutamaksi hetkeksi. Erilaisten hyökkäysten lisäksi sielut parantavat Soma Cruzin ominaisuuksia ja helpottavat liikkumista antamalla mm. taidon kävellä vetten päällä tai kyvyn muuttua lentäväksi lepakoksi. Mukana on kaiken kaikkiaan yli 100 erilaista olentoa, joten uusia erikoiskykyjä riittää useammankin läpipeluun tarpeiksi.

Systeemin kiehtovuutta vähentää ainoastaan se, että sielujen saaminen on melko epätodennäköistä ja vaatii yleensä kymmenien tietynlaisten hirviöiden tappamista. Kaikkein kriittisimmät ominaisuudet saa aina tietyistä, ennakkoon määrätyistä paikoista, mutta muiden suhteen pelaajan on luotettava tuuriinsa. Tämä ei missään tapauksessa ole huono ratkaisu, sillä sielun saaminen heti ensimmäiseltä vastaan tulevalta otukselta kävisi nopeasti tylsäksi. Ajoittain tulee kuitenkin pakostakin mieleen, että varsinkin harvinaisempien vihollisten kohdalla todennäköisyys saisi olla hieman korkeampi. Jonkin verran tilannetta helpottaa se, että mukana on mahdollisuus kerättyjen sielujen vaihtelemiseen toisten pelaajien kanssa.

Castlevania takaa laadun

Pelattavuuden suhteen pelistä on käytännössä mahdotonta löytää mitään huomauttamisen aihetta. Kontrollit ovat erittäin yksinkertaiset, pelituntuma löytyy hetkessä ja sankari tottelee GBA:n nappeja moitteettomasti. Grafiikkapuolella pelihahmot, hirviöt ja erikoisefektit on piirretty ja animoitu erittäin tyylikkäästi, mutta kenttien taustat kaipaisivat monin paikoin hieman lisää yksityiskohtia. Äänimaailmasta esille nousevat ennen kaikkea komeat taustamusiikit, jotka suorastaan vaativat GBA:n pienen kaiuttimen korvaamista kuulokkeilla.

Castlevania: Aria of Sorrow jatkaa tiukasti edeltäjiensä viitoittamalla tiellä. Se on taidokkaasti viimeistelty toimintapeli, joka pystyy yksinkertaisesta perusrakenteestaan huolimatta pitämään pelaajan otteessaan tuntikausien ajan. Uusi hirviöiden sieluihin perustuva taikasysteemi ja monipuolinen asevalikoima tuovat peliin entistä enemmän vaihtelua. Niinpä kyseessä onkin yksi GBA:n parhaista ja viihdyttävimmistä toimintaseikkailuista.