Uusimmat

Colin McRae Rally 3 (PC)

12.06.2003 00:00 Muropaketin toimitus

Colin McRae Rally 3 ilmestyi PS2:lle ja Xboxille jo viime vuoden puolella. PC-versio on puolestaan myöhästellyt ahkerasti, mutta nyt peli on vihdoin saapumassa kauppoihin. Ehkäpä maailman parhaan rallipelisarjan kolmas osa ei jätä pelaajiaan kylmäksi, vaan edeltäjiensä tapaan se tarjoaa kunnon kaahailuviihdettä, joka varmasti uppoaa kaikkiin vähänkin autopeleistä pitäviin.

Pelin uramoodi asettaa pelaajan Colin McRaen saappaisiin ja eteen heitetään haaste: Voita maailmanmestaruus kolmen kauden kuluessa. Kauden aikana tahkotaan läpi kahdeksan rallia ja lähes 60 pikataivalta, joiden aikana maailmaa katsotaan Colinin 2002 Ford Focus RS WRC:n ratin takaa. Muita autoja ei uran aikana voi käyttää ja tästä ropsahtaa pieni miinus. Onneksi muissa pelimoodeissa autovalikoima on huomattavasti kattavampi. Menopelejä löytyy aina Ford Pumasta Subaru Imprezaan ja hieman historiallisempiin autoihin. Halusi tai ei, uramoodia on kuitenkin tahkottava, sillä vain siinä menestyminen avaa rallitaipaleet myös yksittäisiin kisoihin.

Radat ja ajoympäristöt vaihtelevat mukavasti ja erilaiset tienpinnat vaikuttavat ajotuntumaan aivan kuten pitääkin. Kun asfaltilla voi pistellä menemään varsin reippaasti, kannattaa lumella ajettaessa säästellä kaasujalkaa. Ratojen yleisilmettä parantavat merkittävästi hyvin suunnitellut ajoympäristöt ja entisestään laajentunut mutkavalikoima. Myös ratoja ympäröivät metsät tuntuvat olevan aiempaa tiheämpiä ja lähempänä rataa. Tämä tuo peliin lisähaastetta, sillä ajovirheet kostautuvat entistäkin herkemmin.

Ajovirheistä päästäänkin sujuvasti vaurionmallinnukseen, joka on toteutettu ensiluokkaisesti. Pienistä osumista kärsii lähinnä auton maalipinta, mutta isommat kolarit aiheuttavat pikselien ruttaantumisen lisäksi merkittävän loven ajettavuuteen. Vaihteiden kadotessa, tai vaikkapa renkaan irrotessa voi suosiolla heittää hyvästit pikataipaleen tai pahimmassa tapauksessa koko rallin voitolle. Autoa voi korjata muutaman etapin välein, mutta hajonneella autolla voi joutua ajamaan useampiakin erikoiskokeita. Uramoodissa autoa päästään myös virittelemään. Auton säätäminen on helppoa, muttei kovin monipuolista. Colin McRae Rally 3 on kuitenkin sellainen peli, että nippelisäätöjen puuttumista tuskin kukaan kaipaa. HC-virittelijöitä varten ovat sitten Nascarin kaltaiset autosimulaattorit.

Kuten edeltäjänsä, myös kolmannen Colinin pelattavuus on loistavaa. Simulaatiota ja arcadea yhdistelevä ajomallinnus pelaa kuin hirvi riippumatta millä vekottimella autoaan ohjailee. Luonnollisesti ratti+poljin -yhdistelmällä pelistä saa eniten irti, mutta myös padilla ja näppäimistöllä pelaaminen onnistuu ongelmitta. Hyvät kontrollit yhdistettynä monipuolisiin ratoihin ja loistavaan auton käyttäytymiseen takaavat sen, että kuka tahansa pääsee peliin nopeasti sisään, mutta todelliseksi mestariksi nouseminen vaatii pitkää ajokokemusta.

Grafiikkansa osalta peli ei ole aivan PC-pelien kärkikastia, mutta erittäin hyvän näköinen kuitenkin. Autot ovat erittäin tarkasti suunniteltu ja kolarit jättävät selvät jäljet autoon. Radatkin ovat selkeästi hyvän näköisiä erilaisine pienine yksityiskohtineen ja valtavine maakohtaisine eroineen. Oman lisänsä tuovat erikoisefektit, kuten lumen ja hiekan pöllyäminen. Autojen äänistä sen verran, että pieni hiominen olisi ollut paikallaan. Nyt autot eivät tosiaankaan kuulosta ralliautoilta, vaan lähinnä henkilöautoilta, jos niiltäkään. Kartanlukijan ääni on ehkä hivenen ponneton, mutta ei kuitenkaan huono.

Kokonaisuutena Colin McRae Rally 3 on hieno rallipeli, joka uppoaa yksinpelinä ja kavereiden kanssa. Tietokone tarjoaa pelaajalle hyvää vastusta ja monipuoliset radat ovat mielenkiintoisia ajaa. Suurimmat ongelmat löytyvät äänipuolelta ja myös uramoodin pakkosyöttö jäi hieman häiritsemään. Nämä ovat kuitenkin varsin pieniä miinuksia muuten rautaisessa kokonaisuudessa. Uusin kolinaralli on huomioimisen arvoinen peli kaikille rallista kiinnostuneille.

— Mikko Matilainen