Commandos 3 – Destination Berlin (pc)
Commandos-pelisarjan kaksi edellistä osaa olivat mielipiteet jakaneita ongelmanratkontapelejä. Joillekin niiden tekoälyttömyys ja kankeus oli liikaa, toisille lähes vuoropohjainen sotilaiden liikuttelu ja ongelmien selvittely erilaisia taitoja omaavilla sotilailla oli sitäkin mieluisampaa. Uutta vipinää ne kuitenkin toivat pelimaailmaan, sillä erilaisten probleemien ratkominen hyvin rajalliset taidot omaavilla sotilailla toisen maailmansodan melskeessä oli kuin paluu 80-luvun puzzlepainotteisten älypelien maailmaan.
Kolmas Commandos suoriutuu kuitenkin uusille urille ja voi olla karvas nieltävä aiempien pelien ystäville. Pelaaja ohjaa sotilaitaan edelleen vihollisen selustassa tihutöiden parissa, mutta peliä on muutettu rankalla kädellä aiempaa toiminnallisemmaksi. Valittavissa on kolme kampanjaa, joista kaksi sijoittuu länsirintamalle ja kolmas itärintamalle. Kampanjat ovat samalla juonellisia tarinoita, joissa on selvä päämäärä ja toisiaan seuraavat loogiset tavoitteet. Käsikirjoittajana olisi kuitenkin voitu käyttää pätevämpää sotahistorian ja dramatiikan asiantuntijaa. Ääninäyttelijätkin olisi voitu arpoa kadulta paremman tuloksen aikaansaamiseksi.
Muutosten lomassa osa pelisarjan hengestä on saanut kyytiä. Päältäpäin katsoessa klassiset Commandosien ainekset vaikuttaisivat olevan tallella, mutta peliin paneuduttua niitä saa etsiä kammalla. Tiukkojen ongelmien miettimisen sijaan tehtävät painottuvat enemmänkin suoraviivaiseen paikasta toiseen liikkumiseen ja jopa suoranaiseen räiskintään. Pelaaja ei ehdi enää aprikoida vaihtoehtojaan ja tutkailla tilannetta rauhassa, vaan jää reaaliajassa etenevien tapahtumien jalkoihin. Toimintaa ei voi pysäyttää eivätkä kommandot osaa edes puolustautua ilman eri käskyä. Kun vihollissotilaat puuhailevat jatkuvasti omiaan, pelaaja törmää jatkuvasti ikäviin yllätyksiin kuten ovesta sisään astuviin vihollisiin, jotka huutavat välittömästi ALAAARM ja laulattavat konepistooliaan. Tästä seuraa pahimmillaan turhauttava kuolemien ketjureaktio, kun yksi tai useampi pelihahmo heittää henkensä täysin yllättäen.
Onneksi peli on edes kaunis katsoa. Grafiikka on silmiä hivelevää ja ihmeen monipuolinen animointi yllättää kerran toisensa jälkeen. Juonta edistävät välianimaatiot ovat hetkittäin jopa tyrmääviä. Kamerakulmissa vain olisi yhä hiomista, sillä näkökentän ja eri hahmojen sijaintien hahmottaminen on kömpelöä, mikä korostuu kaupunkiolosuhteissa ja sisätiloissa. Sisätilat ovat kummallisen tummia ja kunnon kuvakulmia saa hakea urakalla. Tärkeät esineet tai asiat jäävätkin helposti piiloon, ellei kuvaa zoomaile ja pyörittele huolellisesti.
Kömpelyys heijastuu myös Commandosin käyttöliittymään. Esimerkiksi aseiden vaihtamisesta on tehty liian monimutkainen urakka, eikä aikaa ole paniikkitilanteessa. Ikävää, sillä pelissä on myös paljon hyvää ja se on parhaimmillaan kuin mikäkin trilleri. Ukkojen piilottelu vihollispartiolta tai kadun yli pinkaisu vartijoiden huomaamatta nostaa hien pintaan. Katsovatko ne tänne päin? Toimiiko koiran hajuaisti? Vihollisten äänetön teilaaminen, taskujen tyhjentäminen ja ruumiiden piilottaminen on raadollisen palkitsevaa. Parhaissa kentissä sopivien toimintatapojen etsiminen ja kokeileminen on todella jännittävää, etenkin kun miettii kaikella aivokapasiteetillaan sopivia käyttöjä tehtävään annettujen sotilaiden varusteille. Viiniä lipittävä saku on helppo kumauttaa takaapäin varjosta ja hankala vihollispartio uskonee maamiinaa…
Valitettavasti Commandos 3 on hukannut liikaa edeltäjiensä klassisista aineksista. Puzzlepelimäinen tarkkailu ja harkinta jäävät liian monessa tehtävässä sivuseikoiksi suoran toiminnan tieltä. Peli ei tunnu tietävän pitäisikö sen olla ongelmien ratkontaa vai räiskyvää toimintaa, eikä siten tyydytä kummankaan pelilajin ystäviä. Joidenkin tehtävien aikarajat, hosuminen, pelaajan huomiokyvyn hajautuminen liian monelle suunnalle ja jatkuva yllättävien kuolemien rumba voivat nostattaa turhautumisasteen kiehumispisteeseen yllättävän nopeasti.
– Jukka O. Kauppinen
