Commandos Strike Force (pc)

Uuden pelityypin luominen totuttuja kaavoja vain hieman muokkaamalla on yllättävän vaikeaa puuhaa. Juuri siinä espanjalainen Pyro Studios kuitenkin onnistui Commandos: Behind Enemy Linesin kanssa kahdeksan vuotta sitten. Ulkoisesti se muistutti yläviistosta kuvattua strategiapeliä, mutta todellisuudessa se oli pohjimmiltaan ongelmanratkomispeli.

Joukkojen rakentelun ja resurssien keräilyn sijaan pelissä ohjattiin muutamaa sankaria, joilla jokaisella oli omat erikoiskykynsä. Vihollisia ei ollut tehty realistisuutta silmälläpitäen, vaan ne toimivat korostetun yksinkertaisesti. Koko pelin juju oli keksiä ison kartan alkuasetelmasta tapa, jolla saada pienellä sotilasjoukolla hoidettua tehtävä valtavasta vihollisjoukosta huolimatta.

Ajat ovat kuitenkin muuttuneet, eivätkä vanhanaikaisesti yläviistosta kuvatut pienet sotilaat myy kuin ennen. Ainakin näin voi päätellä päätöksestä siirtää Commandos-sarja hahmon silmin kuvatuksi – ulkoasultaan peli tuo nyt mieleen sattumanvaraisen toisen maailmansodan räiskintäpelin.

Jo lyhyt pelaaminen paljastaa kuitenkin, ettei kyseessä ole mikään Call of Duty. Siinä missä toisen maailmansodan räiskintäpeleissä edetään viiden vihollisen minuuttitahtiin, Commandosissa yksi tehtävä saattaa kestää tunteja ja vihollisia kuolla vain kymmenen kappaletta. Tahti on pääasiassa harkitumpi, ja tehtävien tekeminen ensimmäisellä mieleen tulevalla tavalla johtaa nopeasti katastrofiin, elleivät sormirefleksit ole huippukunnossa.

Kolme tapaa tappaa

Pikkuhiljaa pelin aikana vanhojen Commandosien perimä alkaa paljastua. Kolme käytössä olevaa sankaria ovat täysin erilaisia pelata. Ensimmäisenä saa tutustua tarkka-ampujaan, jolla pelaamisessa maastonhallinta on ensiarvoisen tärkeää. Korkeat paikat ovat kullan arvoisia, ja niihin päästyään täytyy vielä taktikoida kiikarikiväärin kanssa missä järjestyksessä harventaa vihollisen rivejä ilman että nämä hälyyttävät tovereitaan. Vara-aseena toimivat puukot, jotka viuhuvat rambomaisen äänettömästi ja tappavasti.

Seuraavaksi vuorossa on vihreän baretin kapteeniin tutustuminen. Tämä ase-ekspertti on välttämätön, kun toiminta siirtyy hiippailusta täysiveriseksi rähinäksi. Konetuliaseet ja räjähteet tulevat tutuiksi, mutta kapteenina pelaaminen on toisaalta lähimpänä tavallista räiskintää, joka ei missään nimessä ole Commandosin vahvuus.

Ehkä parhaiten toteutettu onkin iskuryhmäkolmikon viimeinen jäsen, vakooja. Vaimennetun pistoolin ja pianonkielen kanssa kulkevalla vakoojalla liikkuminen tuo mieleen lähinnä Hitmanin Agentti 47:n. Kaatuneilta vihollisilta voi poimia vaatteet, jotka yllään voi liikkua vapaasti – vain korkea-arvoisempi sotilas älyää kysyä henkilöllisyyttä. Vekkulina kättä pidempänä vakoojalla toimii kolikko. Kun vihollissotilas on sijoittautunut ikävällä tavalla, hänet saa kääntymään hetkeksi heittämällä kolikon haluamaansa suuntaan. Kolikon ääntä ihmettelevän natsin voi joko ohittaa hiippailemalla tai kuristaa langalla.

Tehtävissä käytettävät sankarit vaihtelevat – joskus käytössä on vain yksi, joskus useampia. Taktikoinnissa oleellista on sijoittaa hahmot oikeisiin paikkoihin ja tehdä oikeat asiat oikeilla ihmisillä. Tämän jälkeen pulmana on lähinnä saada viholliset lakoon yksi tai kaksi kerrallaan ilman, että laukaisee hälytyksen tai että liian moni lähellä oleva huomaa.

Ratkaisutapoja on yleensä useampia. Jos luottaa ampumistaitoihinsa, hiippailutehtävät voi monesti suorittaa kylmästi räiskimällä. Välillä paras ratkaisu on varjoissa kökkimisen ja räiskinnän välimaastossa – vihollisjoukkoja voi harventaa hiljalleen ja sopivan tilaisuuden tullen unohtaa hienostelun ja antaa sotilaille lyijysadetta.

Kaiku konsolien maailmasta

Visuaalisesti peli ei säväytä. Pelimoottori on vanhentuneen oloinen ja grafiikka vaikuttaa konsolien ehdoilla tehdyltä. Varsinkin alkupään tehtävät Ranskassa näyttävät karuilta. Puolessavälissä peliä tulevat Norjan vuonot ovat jo kauniimpaa katsottavaa, ja pikselivarjostinten on annettu laulaa. Kulmikkaat mallit kuitenkin kielivät siitä, etteivät pc:n tehot ole täydessä käytössä, vaikka peli vaatii minimissään puoli gigatavua muistia.

Äänipuoli on otettu haltuun paremmin, vaikka orkestraaliset muka ajan henkeen sopivat kappaleet kuulostavat välillä korneilta. Musiikin tempoa sekä tyyliä vaihdellaan kuitenkin pelitilanteen mukaan sopivasti. Ääninäyttelijät ovat keskinkertaisia. Vaikka aidon kuuloisesta puheesta ei olekaan pelkoa, näyttelijät tuntuvat sentään puhuvan äidinkieltään.

Commandos Strike Force on poikkeuksellinen peli. Se on persoonallinen yritys luoda uudenlaista pelattavuutta vanhaan pelityyppiin. Ikävä kyllä sen osa-alueet jäävät pahasti niihin erikoistuneiden pelien varjoon. Parhaimmillaan pelaaminen on hauskaa, ja kenttäsuunnittelu oivaltavaa. Huonoimmillaan se on kalpea varjo tämän päivän huippuräiskinnöistä. Ulkoasultaan ja teknisiltä ominaisuuksiltaan peli on kolmen vuoden takainen, ja silloin sen olisikin pitänyt tulla ulos, jotta se olisi tehnyt vaikutuksen.