Counter-Strike: Condition Zero (PC)
Counter-Strike: Condition Zero on monien odottama peli, joka kääntää maailman suosituimman nettiräiskinnän yksinpeliksi. Peliä on odotettu jo pitkään ja toiveet sen suhteen ovat olleet korkealla. Condition Zeron kehityskaareen on kuitenkin mahtunut runsaasti myöhästymisiä ja pelin kehittäjäkin on vaihtunut useaan otteeseen. Alunperin piti ilmestyä jo kesällä 2002, mutta useat ongelmat ovat lykänneet pelin julkaisua aina tähän päivään saakka. Valitettavasti tämä näkyy ja tuntuu tässä Counter-Striken yksinpelikäännöksessä, joka jää selkeäksi pettymykseksi.
Vaikka Counter-Striken perusidea on varmasti monille tuttu, lienee syytä kerrata mistä tässä kaikessa on kyse. Pelin keskipisteessä on terroristien ja anti-terroristien välinen taistelu maailman eri kolkissa. Terroristien pahat aikeet alkavat aina kaapattujen tiedemiesten vartioinnista ja jatkuvat aina paikkojen räjäyttämiseen. Vastapuoli pyrkii luonnollisesti pelastamaan päivän. Varsinaisten tavoitteiden täyttyminen on kuitenkin harvinaisempaa, sillä usein peli päättyy toisen osapuolen sukupuuttoon, ennen kuin kukaan ehtii pelastaa ketään.
CS: Condition Zeron yksinpelikampanja olisi siis voinut hyvinkin koostua laajamittaisesta terroristijahdista, mutta pelin kehittäjät ovat jättäneet juonen kehittelyn sikseen ja lätkineet pakettiin vain kasan yksittäisiä kenttiä ilman sen suurempaa punaista lankaa. Tämä osuus on saanut nimen Deleted Scenes. Näissä (syystäkin) kadonneissa kohtauksissa pelaaja matkustaa erilaisiin paikkoihin, suorittaa muutaman tehtävän ja tappaa matkan varrella kasapäin pahiksia. Pelimoottorilla toteutetut välinäytökset antavat vähän taustatietoa tehtävästä, mutta jatkuvuus puuttuu kokonaan.
Toinen osa peliä on moninpelikarttoihin sijoittuva Tour of Duty, jonka aikana pelaaja lyöttäytyy yhteen muutaman tekoälyn ohjastaman botin ja käy taistoon terroristeja vastaan aivan kuin moninpelissäkin. Ihmispelaajien puuttumisen lisäksi ainoa suurempi ero normaaliin nettiräiskintään verrattuna ovat tavoitteet, jotka on täytettävä päästäkseen etenemään. Nämä tehtävät ovat yksinkertaisia ”pelasta panttivangit, tapa kaksi vihollista haulikolla tai voita peli tietyn aikarajan puitteissa” -tyyppisiä juttuja. Vaikeustason noustessa tavoitteet muuttuvat aina vain haastavammiksi, joten peli sopii myös CS-konkareille.
Jatkuvuuden puute tekee Condition Zeron kampanjasta päämäärättömän, mutta viimeisetkin peli-ilon rippeet katoavat useiden ongelmien myötä. Kentät ovat raivostuttavan lineaarisia ja putkimaisia, eikä tehtävien tavoitteissakaan ole minkäänlaista syvyyttä. Napin painaminen, pulaan jääneiden pelastaminen tai yksinkertainen ”tapa kaikki” -meininki ei riitä nykypäivänä, eikä ole muuten riittänyt enää vuosiin. Kampanjaan on yritetty saada jonkinlaista elokuvamaista fiilistä skriptattujen tapahtumien myötä, mutta tässäkin on onnistuttu vain puolittain.
Elokuvamaisia räjähdyksiä ja sen sellaisia nähdään kyllä, mutta mikään ei jätä pelaajaa haukkomaan henkeään. Suurena syynä tähän on ikääntynyt pelimoottori, joka ei yksinkertaisesti kykene puskemaan ruudulle nykypäivän standardit täyttävää grafiikkaa ja animaatioita. Myös fysiikka heittää ja näin koko kampanjasta jää pannukakkumainen fiilis.
Vaikka Tour of Duty onkin vain köyhän miehen moninpelin korvike, on se varsin onnistunut sellainen. Counter-Striken kentät ovat tunnetusti laadukkaita ja tekoäly hoitaa hommansa mainiosti. Harmi vain, että Tour of Dutyä voi tahkota ainoastaan antiterroristin housuissa. Ne kommunikoivat keskenään, antavat pelaajalle tietoa tekemisistään ja osaavat jopa tiimityön jalon taidon. Kenttätuntemuskin hahmoilla on kohdillaan, joten valittamisen aiheita ei tässä suhteessa ole. Mukavana lisänä botteja voi käyttää myös moninpelissä. Tekoälyä vaivaa kuitenkin bugisuus. Silloin tällöin hahmot tekevät täysin käsittämättömiä asioita, kuten yrittävät ampua pistoolilla tiiliseinän läpi tai sitten botti jää yksinkertaisesti jumittamaan seinää vasten. Jos tällaisia ajatuskatkoksia tapahtuisi vain harvoin, voisi tämän antaa anteeksi, mutta kun tekoäly sekoilee jokaisessa pelissä, niin se kuuluisa kamelin selkä kyllä katkeaa.
On surullista huomata, että tätä bugisuudesta huolimatta varsin hyvää tekoälyä ei ole siirretty varsinaiseen kampanjaan. Lieneekö kehitystiimi vaihtunut juuri kriittisellä hetkellä, sillä Condition Zeron yksinpelin toisessa puolikkaassa hahmot ovat totaalisia pässejä. Ne joko juoksevat suoraan pelaajaa kohti tai muuten vain seisoskelevat paikallaan aseillaan räiskien. Sana harjoitusammunta kuvaa yksinpelikampanjan vaikeustasoa melko hyvin.
Uusia ominaisuuksia paketista löytyy erittäin vähän. Pari uutta kenttää, pienet muutokset muutamissa jo tutuissa kentissä, pari uutta hahmomallia ja pieni kasvojen kohotus on aika vähän, vaikka Condition Zerosta joutuukin maksamaan halvimmillaan vain reilut kolmisen kymppiä.
Moninpeli muuten on se sama tuttu Counter-Strike, joka on valloittanut jo miljoonien pelaajien mielet. Käytännössä tämä tarkoittaa loistavasti tasapainotettua tiimipohjaista räiskintää verkossa. Tiimin toimiessa nettirutistukset ovat erittäin nautinnollisia, mutta valitettavasti huijarit ja muut peli-ilon nollaajat ovat julkisilla palvelimella jatkuva riesa. Toki huijauksenesto-ohjelmat karsivat cheattejä useilla servereillä, mutta valitettavasti tällaiset ohjelmat ovat altavastaajia taistelussa huijauksia vastaan. Oikeassa peliseurassa Counter-Strike on kuitenkin yhä edelleen yksi maailman parhaista nettiräiskinnöistä.
Counter-Strike: Condition Zero oli peli, jonka piti kääntää loistava moninpeli mahtavaksi yksinpelikokemukseksi, mutta lopputulos on kaukana tästä. Yksinpelistä ei riitä iloa juuri kenellekään, vaikkakin Tour of Dutyssä bottien tekoäly onkin hyvää. Varsinaisen kampanjan päämäärättömyys ja lukuisat muut ongelmat ovat syynä tämän pelin mahalaskuun. Mukana toimitettava CS-moninpeli toki tuo pakettiin laadukastakin sisältöä, mutta itse suosittelen ennemmin perinteisen Half-Lifen hankkimista ja Counter-Striken imurointia. Se tulee halvemmaksi ja alkuperäinen Half-Life tarjoaa lisäksi loistavan yksinpelikokemuksen.
