Delta Force: Urban Warfare (PSone)

Peli: Delta Force: Urban Warfare
Kehittäjä: Rebellion
Julkaisija: Novalogic

eDomen arvostelussa Delta Force: Urban Warfare

Vanhalle Pleikkarille tuntuu tulevan enää pelejä, jotka on suunnattu vain tarhaikäisille. Novalogicin suojista putkahtanut, yksinoikeudella PSonelle tuleva Delta Force: Urban Warfare muodostaa kuitenkin Disney-hutun seassa iloisen poikkeuksen. Kyseessä on taktinen räiskintä, jossa tikataan terroristit täyteen lyijyä. Novalogic ei lähtenyt itse vääntämään ensimmäistä konsoliversiota Delta Forcesta, vaan usutti työn Rebellionille.

Delta Force: Urban Warfare ei yritä toistaa niitä suuria ulkokenttiä, mitä PC-versioissa on nähty. Peli onkin tehty varta vasten PSonelle. Rebellion on epätasainen firma, joka on tehnyt toisaalta PC:lle mainion Aliens vs. Predatorin, mutta toisaalta myös The Mummy -tyyppistä hirveätä kuraa. Rainbow Six PSX:lle oli myös Rebbellionin, joten ilmeisesti jotain pojat tietävät tämäntyyppisistä peleistä.

Rambohuivi taskuun ja nöyränä tetsaamaan

Peli lähtee liikkeelle siitä, kun Delta Force -porukka kuolee räjähdyksessä. Juoni pitää sisällään tuttuakin tutumpaa kamaa eli terroristeja, ydinaseita, venäläisiä jne. Käytännössä sinun pitää tehdä kaikkesi, että terroristit eivät saa valmistettua ydinasetta. Tehtävät vaihtelevat panttivankien pelastamisesta räjäyttelyihin, suojelutehtäviin ja pankkikeikkoihin. Välillä roiskitaan raskaammalla aseistuksella, välillä pitää selvitä pelkän tainnuttimen kanssa. Homman nimi on kuitenkin se, että varsinkin loppupään tehtävissä ei kannata vilistää rambohuivi heiluen, vaan hiiviskellä ja käyttää aivojaan.

Kuten arvata saattaa, dualshockilla tähtääminen näissä peleissä ei ole herkkua ja snaippaustehtävästä tuli ikävästi mieleen se turhauttava tehtävä PS2:n GTA3:ssa, jossa myös piti kiväärillä tiputella porukkaa laivalta. Onneksi Delta Forcessa tähtääminen on sentään helpompaa. Pelissä on automaattitähtäys, joka kuitenkin häviää, kun pitää L1-näppäintä pohjassa ja tähtäin siirtyy lähemmäksi. Kun keltainen tähtäin muuttuu punaiseksi vihulaisen pään kohdalla, yksi pati riittää tiputtamaan sen. Tämä onkin aina yhtä hauskaa. Lisäksi headshotissa on se bonus, että jos vihulaisia on useampia, toinen tulee toisen tiputtua katsomaan mitä kaverille kävi ja näin pääsee rei’ittämään kaverin kallon kanssa.

Aseen lataaminen tarvitsee myös pientä totuttelua, sille se tapahtuu painamalla kolmio-näppäintä pohjassa, painamalla samalla L1- ja R1- näppäimiä. Kulman takaa kurkkaaminen ja terroristin tiputtaminen pääosumalla tarvitsee jo kolmen olkainnäppäimen ja kummankin tatin yhteiskäyttöä, joten aivan helpolla pelaajaa ei päästetä. Tosin pelin 12 tehtävän tiimellyksessä homma alkaa luistamaan ihan hyvin.

Monen asian olisi voinut tehdä paremmin

Jos pitää Rainbow Six -tyyppisistä peleistä, Delta Force varmasti miellyttää ja tempaisee mukaansa. Siitäkin huolimatta, että pelissä henki lähtee kohtuullisen usein. Aikansa pelattuaan pelaaja kuitenkin alkaa huomaamaan pelissä ongelmia. Ensinnäkin kranaatit ovat tehoiltaan verrattavissa entisaikojen uusina vuosina myynnissä olleisiin tykinlaukauksiin. Kun viskaat sen pieneen huoneeseen, niin monesti vihulaisille ei käy mitään, ellet satu heittämään sitä ihan jalkoihin, jos silloinkaan. Jos heität taas käytävällä kranaatin, terroristit kuulevat sen, lähtevät juoksemaan ja kun jysähtää, kohteet ovat jo kymmenien metrien päässä.

Tässä tullaankin sitten vihollisten tekoälyyn, joka on ajoittain ihan nautittavaa katseltavaa. Pirulaiset kuulevat äänistä, jos joku on tulossa, ampuvat kyyryssä kulman taakaa ja kiertävät selän taakse. Toki välillä viholliset esim. äänen kuultuaan tulevat oven luokse ja jäävät kävelemään sitä päin, josta tullaan sitten graafisiin mokiin, joista klippaavat seinät ovat yksi esimerkki. Hahmolla on myös joskus tapana jäädä jumiin oven väliin niin pahasti, että tehtävä on pakko aloittaa alusta.

Jossain kohdissa myös vihollisten luodit tulevat teräsrakenteiden läpi ja tämä ei hirveästi lämmitä, kun luulet olevasi suojassa. Kesken kentän lävähtää myös välillä loading- palkki pelaajan eteen, joka pysäyttää pariksi sekunniksi pelaamisen. Tämä voi paikoin olla ärsyttävää, jos joudut perääntymään vihollisen nähtyäsi ja sama palkki lävähtää päälle taas.

Delta Force: Urban Warfaressä sotilaat eivät osaa hyppiä, joka tietysti tarkoittaa onneksi myös sitä, ettei mitään raivostuttavia tasohyppelyitä ole luvassa. Ääninäyttely pelissä miellyttää ainakin allekirjoittaneen korvaa, mutta muuten ääniefektit eivät mitään erityistä ole. Häiritsevänä yksityiskohtana mainittakoon, että kun aseesta loppuu padit, niin se ei pidä mitään ääntä liipaisinta painaessa, puhumattakaan siitä, että ase vaihtuisi automaattisesti johonkin muuhun. Musiikki on mukavan mahtipontista, mutta raikaa välillä liian lujalla suhteessa muuhun äänimaailmaan.

Konsoli-FPS-räiskintöjä tulee usein verrattua, vaikkei välillä pitäisi, PC-veljiinsä ja valitettava tosiasia on, että tässä ainoastaan Halo pystyy kilpailemaan samassa sarjassa. Nyt vertailu on kuitenkin ihan oikeutettua, sillä pelillähän on PC-juuret. Ja ikävä tosia-asia on, ettei tämä peli saman genren PC-veljilleen pärjää.

Yhteenveto

Peli on kyllä monipuolinen ja monia sen puutteita on valmis katsomaan sormien läpi. Lämpö- ja yökiikarit, taistelututka, miinojen tiputtelu, räjähteiden asettaminen hämäystarkoituksessa, ruumiiden roudaaminen ja monet muut yksityiskohdat pitävät pelaajan otteessaan. Terroristien suunnitelmien sabotoinnista oikeasti nauttii ja konsoleille edes siedettäviä FPS-pelejä tulee liian harvoin. Parhaimmillaan Delta Force: Urban Warfare muistuttaa etäisesti N64:n Perfect Darkia ja tarjoaa kutkuttavaa terroristijahtia. Silti, moninpelin puute, bugit ja pelisuunnittelijoiden laiskuus pitävät siitä huolen, ettei Delta Force: Urban Warfarea voi varauksitta suositella realistisemman räiskinnän ystäville.

Lopuksi pitää vielä mainita, että testaamani versio oli 99 prosenttisesti valmis ja myyntiversiosta on jotain pieniä bugeja voitu korjailla.

Kari Koivistoinen