Devil May Cry 2 (PS2)
Vihdoin on koittanut monien PS2-pelaajien odottama hetki, jolloin paholainen itkee jälleen. Valtaisan suosion keränneen Devil May Cryn jatko-osa on nimittäin saapunut pelikauppoihin. Paholaisprinssi Dante joutuu jälleen uuteen seikkailuun, jonka aikana helvetistä sikiäviä Saatanan sylikoiria tulee viipaloiduksi aikamoinen kasa. Devil May Cry 2 heittää Danten rinnalle toisen pelihahmon, naispuolisen Lucian, joka ei kävele kulkueessa kynttilät päässään, vaan suojelee ihmiskuntaa demoneilta kovin ottein. Pelin peräsimessä on entinen pelikriitikko Tsuyoshi Tanaka, eikä enää Resident Evilien taustalla pakertanut Shinji Mikami. Devil May Cry 2 kuitenkin todistaa, ettei meistä pelijournalisteista pelinkehittäjiksi taida olla.
Molemmille hahmoille on tehty oma seikkailu omalle levylle. Ensimmäisen Devil May Cryn tapaan tarjolla on kunnon hack’n’slash -meininkiä, tällä kertaa siis peräti kahden levyllisen verran. Toki kaksi erillistä seikkailua lisää pelin elinikää, mutta todellisuudessa Lucian ja Danten seikkailut vastaavat pitkälti toisiaan. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta molempien sankareiden kulkureitit ovat lähes identtiset. Näin ollen hahmon vaihtaminen ei tuo peliin odotetunlaisia muutoksia, mikä on kova pettymys.
Dante palaa tässä kakkososassa varsin muuttumattomana. Valkohiuksisen sankarin perusaseena toimii edelleen miekka sekä uskolliset Ebony ja Ivory -pistoolit. Lucia puolestaan luottaa pelkkiin teräaseisiin. Pelin edetessä hahmojen mukaan tarttuu kuitenkin monenmoisia lyönti- ja ampuma-aseita aina erilaisista miekoista sinänsä mauttomaan raketinlaukaisimeen. Ammuksia pelaajalle suodaan loputtomasti, joten liipaisinsormea ei tarvitse säästellä. Molemmat pelihahmot ovat graafisesti varsin näppärän näköisiä, mutta jäävät henkilöhahmoina pannukakkumaisen litteiksi. Dialogi on verraten heikkoa, ja jossain DMC1:n ja 2:n välillä Danten persoonallisuus on rapissut.
Kovin hyvin ei mene myöskään itse pelillä. Kunnollisen tarinan puuttuminen saa kampanjan vaikuttamaan vain peräkkäin lätkityiltä kentiltä, joissa niitataan tuhansittain vihollisia ilman sen kummempaa päämäärää. Myös alkuperäisestä DMC:stä tutut puzzlet ja pienet strategiset elementit loistavat poissaolollaan. Pidemmän päälle pelaaminen on siis varsin yksitoikkoista ja puisevaa, mutta lyhyissä pelierissä Devil May Cry 2 on kelpo viihdettä. Demonien teloittamisen ohessa pelaaja kerää myös erivärisiä jalokiviä, jotka mm. antavat lisää energiaa, lisäelämän tai toimivat rahana. Kenttien välillä rahalla voi ostaa päivityksiä aseisiin, sekä kenttienkin varsilta löytyviä jalokiviä vaikkapa lisäenergiaa tuomaan.
Kenttäsuunnittelijat ovat hylänneet ahtaat sisätilat miltei kokonaan ja paholaisen tappajat liikuskelevatkin paljon avarissa ulkoilmatiloissa. Tässä on sekä hyvät että huonot puolet. Laajojen alueiden myötä peli muuttuu hieman hidastempoiseksi, mutta toisaalta konflikteja voi vältellä juoksentelemalla esimerkiksi talojen katoilla. Vielä kun kuunvalossa kylpeviin kaupunkeihin ja muiden alueiden ulkoasuun olisi panostettu nykyistä enemmän, olisi tuloksena ollut varmasti huomattavasti nykyistä pelottavampi pelikokemus. Itse jäin kaipaamaan erityisesti valaistus- ja varjostusefektejä.
Pelattavuutta haittaavat myös vaikeustason ja kameran suhteen tehdyt ratkaisut. En jaksa ymmärtää miten tällaiseen peliin ei ole tehty vakiona useita vaikeustasoja, vaan aluksi on pelattava normaalilla vaikeustasolla, jotta pääsee käsiksi vaikeampiin haasteisiin. Normaali vaikeustaso on liian helppo. Testin aikana en onnistunut kuolemaan kertaakaan, eikä silloin tällöin vastaan asettuvista pomohirviöistä ollut minkäänlaista vastusta. Kameraongelmat ovat vähentyneet hieman edelliseen osaan verrattuna, mutta liian usein pelaaja joutuu toimimaan täysin sokkona tai tihrustamaan omaa toimintaansa pelihahmosta noin kilometrin päässä sijaitsevan kameran kautta. Pelattavuuden osa-alueella ainoa hurraamisen arvoinen asia ovat kontrollit, jotka toimivat erinomaisesti.
Devil May Cry 2 on lievä pettymys. Edeltäjäänsä verrattuna peli on ottanut pari askelta takapakkia, joten se jää selkeästi mm. Onimusha 2:n jalkoihin. Peli ei ole varsinaisesti huono, mutta heikko tarina ja persoonattomat hahmot vievät siltä parhaimman terän. Myös teknisen puolen ongelmat syövät pelituntumaa. Pituuttakin olisi voinut olla enemmän, vaikka kahdella eri hahmolla pelattavat seikkailut bonuksineen kuluttavatkin noin kymmenen tunnin edestä tehokasta peliaikaa. Perusmäiskeestä pitäville Devil May Cry 2 kyllä sopii, mutta markkinoilla on parempiakin ehdokkaita.
