Uusimmat

Enter The Matrix (PS2)

21.05.2003 00:00 Muropaketin toimitus

Vuonna 1999 elokuvateattereihin saapui elokuva nimeltä The Matrix. Tämä kybertrilleri jätti katsojansa haukkomaan henkeään ja miettimään, onko maailma todella se miksi me sitä luulemme? Todelliseen kulttimaineeseen noussut Matrix saa pian ensimmäisen jatko-osansa ja loppuvuodesta nähdään elokuvatrilogian päättävä Matrix Revolutions. Yhdessä nämä kolme elokuvaa muodostavat kokonaisuuden, jonka pitäisi pyörittää ihmisten mieliä vielä pahemmin kuin ensimmäinen osa.

Nyt kauppoihin on ilmestynyt Enter the Matrix, joka ei ole vain peli, vaan olennainen lisä leffatrilogiaan ja eritoten teattereihin pian saapuvaan Matrix Reloadediin. Tämän pelin kehityksessä ovat olleet mukana leffasarjan luoneet Wachowskin veljekset. Myös elokuvassa esiintyneet näyttelijät ovat olleet mukana työstämässä lähes tunnin verran välinäytöksiä vain tätä peliä varten. Leffanäyttelijät ovat uusineet roolinsa myös päähenkilöiden ääninä. Enter the Matrix on siis omalla tavallaan historiallinen peli. Se kuuluu Matrix-maailmaan lähes tasavertaisena elokuvien kanssa ja elokuvatiimin panos pelissä on suurempi kuin missään peliprojektissa aiemmin. Ainekset loistavaan lisenssipeliin ovat siis olemassa.

Koska pelin tarina kietoutuu Matrix Reloadediin, tarina tuntuu hieman aukkoiselta, ellei ole nähnyt Matrixin ensimmäistä osaa. Ihmisrodun tulevaisuudesta on kuitenkin kysymys. Koneet ovat rakentaneet itselleen valtavan armeijan, tavoitteenaan tuhota Zion ja sitä myötä surkean, ihmiseksi itseään kutsuvan rodun vastarinta. Päähenkilöinä ovat itse elokuvassa hieman vähemmän ruutuaikaa saaneet Niobe (Jada Pinkett-Smith) ja Ghost (Anthony Wong), joilla molemmilla voi pelata. Hahmot käyvät kuitenkin läpi samat kentät, joten kahta eri seikkailua paketista ei löydy. Muutamissa tehtävissä pääsee vain tutustumaan Matrixiin hieman eri näkökulmista.

Enter the Matrix dumppaa juonen pyörittelyt ja muut jaarittelut suosiolla välinäytöksiin. Pelissä keskitytään kolmannesta persoonasta kuvattuun suoraviivaiseen toimintaan. Pelaaja siis juoksentelee paikasta toiseen pistellen turpaan eteen tulevia vihollisia. Perinteisten toimintapelien tyyliin mukana on myös räiskintää ja kaahailua. Tapa, jolla toimintaa on mukautettu Matrix-universumiin, tekee pelistä kuitenkin uniikin verrattuna muihin saman genren tuotoksiin. Toki bullettime-efektejä ja hidastuksia on nähty peleissä aiemminkin, mutta tässä pelissä nämä elementit toimivat monipuolisemmin kuin esimerkiksi kotoisassa Max Paynessä.

Kuten ensimmäisessä elokuvassa opimme, Matrixin sääntöjä voi venyttää ja rikkoa. Tässä pelissä tätä ”huijaamista” kutsutaan keskittymiseksi (focus). Ruudun alareunassa komeileva focus-mittari ilmaisee kuinka paljon pelaaja pystyy vielä hidastamaan aikaa. Focusta käytetään luonnollisesti taisteluissa, mutta se tuo lisää pituutta myös hyppyihin, lisää vauhtia juoksuun, ja mahdollisuuden erikoisliikkeisiin kuten juoksenteluun pitkin seiniä. Näitä taistelun ulkopuolisia ominaisuuksia käytetään hyväksi kuitenkin varsin vähän. Silloin tällöin joutuu hyppäämään pitkiä matkoja, mutta siinäpä se. Loppuun kulutettu focus palautuu itsekseen, joten säännöstely ei ole tarpeen. Oman hahmon energiat palaavat nekin hiljakseen, mutta sieltä täältä löytyy myös ensiapulaukkuja.

Lähitaistelussa on käytössä kolme eri toimintanappia, joista yksi riisuu vihollisen aseista, ja toisista tulevat potkut sekä lyönnit. Erilaiset kombot luonnollisesti onnistuvat, ja kun taisteluun lisää vähän focusta, ovat liikkeet normaalia hienompia ja tehokkaampia. Tulitaisteluissakin focus on tarpeen, sillä normaalisti räiskittäessä sankarimme eivät tunnu osuvan edes metrin päässä olevaan viholliseen. Tämä kerrassaan säälittävä ampumatarkkuus aiheuttaa sen, että aseita tulee käytettyä vain harvoin. Kuvakulman voi siirtää myös ensimmäiseen persoonaan, jolloin voi ampua itse tarkasti, mutta tämä operaatio kuluttaa liikaa aikaa, jos vihollinen on jo ehtinyt huomata epätoivoisesti tähtäilevän pelaajan.

Vihollisten tekoäly tuntuu olevan vähän kaksijakoinen. Osa porukasta osaa hakeutua peräti suojiin, mutta toinen puoli juoksee iloisena suoraan kuolemaan. Ampumataidoiltaan nämä Matrixin orjat ovat huomattavasti parempia kuin pelaaja itse. Osumia tulee noin 50% varmuudella, mutta käsirysyissä muutamat välipomotkin ovat aika onnettomia vastuksia. Toki vaikeimmalla vaikeustasoilla turpaan tulee helposti myös lähitaisteluissa.

Sitten ovat ne autoiluosuudet. Nämä pätkät rikkovat muuta peliä vain harvoin, mutta silti niihin on selkeästi panostettu enemmän kuin esimerkiksi Ritari Ässä -peliin yhteensä. Ajotuntuma on nimittäin ihan hyvä ja ilkeitä polizai-autoja on kiva paukutella muusiksi. Kaahailualueena toimiva kaupunki on suhteellisen laaja, mutta ruudun yläreunassa killuva nuoli helpottaa suunnistusta. Ghostilla pelattaessa päästään leikkimään myös yhden miehen tykkitornia ja ampumaan takaa-ajajia ihan itse. Nämä osuudet ovat kuitenkin pelin helpointa antia, sillä takaa-ajajat räjähtelevät ilmaan jo muutaman panoksen osuttua autoon.

Vaikka toiminta ja autoilu on teknisesti hyvin toteutettu, peli tuhrii suuren osan potentiaalistaan käsittämättömän huonoon kenttäsuunnitteluun. Paria poikkeusta lukuunottamatta kentät tuntuvat siltä kuin ne olisi tehty muutamassa minuutissa. Mielikuvituksen puute, liika laatikkomaisuus ja itseään toistavat tapahtumapaikat tekevät kentistä luotaantyöntäviä. Erityisesti eräs viemärikohtaus onnistui säväyttämään epäkelpoisuudellaan. Pelialueet ovat myös ikävän tyhjiä. Siellä täällä saattaa olla laatikoita tai jokin huonekalu, mutta kenttäsuunnittelusta vastannut porukka saa kyllä hävetä ihan tosissaan.

Grafiikan osalta peliä voi kuvailla sanalla näyttävä. Animaatio on erinomaista ja hahmot näyttävät hyviltä. Animaatioissa on sekin harvinainen piirre, että niihin on saatu upotetuksi jonkinlaista tunnetta. Esimerkiksi vastustajan rusikoiminen sattuu melkein ruudun toisellakin puolella. Ympäristöt ovat ulkoasuiltaan ankeita, aivan kuten elokuvissa. Tylsän ja alakuloisen näköiset tekstuurit kuitenkin vain korostavat huonoa kenttädesignia, mutta tämä nyt on ollut pakkorako: miltä olisikaan näyttänyt Matrix iloisissa pastelliväreissä?

Kuten alussa mainittiin, varsinaisen elokuvan näyttelijät esiintyvät myös Enter The Matrixissa. Tämä tuo peliin uudenlaista tunnetta sekä autenttisuutta, joka käytännössä puuttuu kaikista muista lisenssipeleistä. Ansioituneiden ja hahmonsa tuntevien näyttelijöiden myötä myös ääninäyttelemisen taso on loistava. Musiikki on sekin revitty suoraan leffoista, joten se istuu peliin kuin nenä päähän. Äänimaailma kokonaisuutena onkin yksi pelin suurimmista vahvuuksista.

Enter the Matrix on harvinainen peli. Se ei vain hyödynnä lisenssiään, vaan kuuluu osana Matrix-universumiin. Myös elokuvan tekijöiden vahva mukanaolo tuo pelin tarinaan ja etenkin tarinankerrontaan valtavasti lisäpotkua. Koska lähitaistelukin on toteutettu mallikelpoisesti ja audiovisuaalinen anti on laadukasta, voisi hyvin olettaa, että kyseessä on lisenssipelien kunkku ja uusi helmi pelimaailmassa. Näin ei kuitenkaan valitettavasti ole. Ankeat ja huonosti suunnitellut kentät laskevat pelitunnelmaa. Myös ampumisen hyödyttömyys häiritsee. Ongelmistaan huolimatta Enter the Matrix tarjoaa kuitenkin keskivertoa parempaa toimintaviihdettä sitä kaipaaville.

— Mikko Matilainen