Evil Islands (PC)

Nival Interactiven Evil Islands: Curse of the Lost Soul -peli yhdistää strategiaa ja roolipelaamista nätissä 3D-ympäristössä. Peli pohjautuu kahteen aikaisempaa Rage of Mages -peliin. Tarina tapahtuu Gipathin saarella, jossa asiat ovat menneet huonoon suuntaan örkkien, goblinien ja muiden ilkeiden olentojen kootessa voimiaan ja vahvistaessa asemiaan. Saari on eristyksissä muusta maailmasta ja se leijuu eräänlaisessa tyhjiössä. Kauan sitten tuhoutunut sivilisaatio on jättänyt jälkeensä raunioita ja maailman asukkaat elelevät heimoissa alkeellista elämäänsä.

Legenda kuitenkin kertoo, että pian on tulossa valoa pimeyteen, sillä Valittu on saapumassa ja johdattaa ihmiset kohti entisajan kukoistusta. Vielä puuttuu, että tämä Valittu olisi ruipeloinen, vaaleatukkainen ja muistinsa unohtanut maalaispoika. Hmm, hetkinen…hänhän on muistinsa unohtanut ja suurien tekojen edessä tiensä aloittava matkaaja. Ok, eli perinteistä fantasia-meininkiä siis näyttäisi olevan luvassa. Onneksi Evil Islands näyttää pian todellisen turkkinsa ja alta paljastuukin enemmän mitä olisi aluksi uskonut.

Mie oon Valittu

Sankarimme herää keskellä rauniokaupunkia mystisen, pienen lohikäärmemäisen olennon herättämänä. Muistinsa menettäneenä ja pronssisella tikarilla aseistautuneena hän päättää tutkia ympäristöään ja saada jotain järkeä tapahtumista. Hetkisen aikaa talsittuaan näkyviin tuleekin ihmisiä, jotka oudosti pukeutuneen hahmon nähtyään katsovat viisaammaksi ottaa jalat alleen. Ihmiset nähtyään sankarimme Zak päättää etsiä käsiinsä heidän kylänsä, joka on helpommin päätetty kuin toteutettu. Kylä sijaitsee joen ympäröimänä ja goblinit sekä karpaasimaiset ogret partioivat lähialueita. Hah, piskuisia goblineita, niitähän mättää kuin kärpäsiä, ajattelee pelaaja ja juoksee uraata huutaen kohti taistelua. Yllätetyt goblinit toipuvat selkäänpuukotuksesta ja ympäröivät pelaajan nopeasti, tökkivät ja pistävät kivikeihäillään ja pian Zak-parka onkin hätää kärsimässä ja koittaa ontua pakoon, mutta armoa ei anneta, sillä tänään goblinit juhlivat voittoaan ja hienoa, metallista tikariaan.

Alun epäuskon ja nopean latauksen jälkeen pelaaja päättää kokeilla hieman varovaisempaa lähestymistapaa. Hiljaa, kyyryssä hiipien kuin tonttu-ukko hän lähestyy goblineiden nuotiota, heittäytyy makuulle ja ryömii ohi pirullisten pikkumiesten. Ensimmäinen este on selvitetty ja kylä lähenee näkökenttää. Hetkisen matkaa edettyään Zak huomaa hurjan ilmestyksen, jättimäisen Orgen, joka vartioi siltaa vaarallisen näköistä nuijaansa heiluttaen ja itsekseen muristen. Hetken miettimisen jälkeen Zak päättää parhaaksi yrittää juosta vartijan ohitse. Lihaksensa jännittäen hän pyrähtää pusikosta orgen ohitse ja säntää kohti toivottavasti turvallista kylää. Vihainen murahdus ja kumpuava askelten ääni korvissaan Zak pinnistää ogrea pakoon – turhaan, sillä yli kaksimetriselle vastustajalle Zakin jaloista ei ole vastusta ja ilkeän nuijan mätsähdyksen saattelemana Zakin lupaava ura Valittuna päättyy jälleen. Taas uusi latauskerta ja tällä kertaa hiljainen ryömiminen pusikoiden ja puiden suojassa tuottaa odotetun tuloksen: tie kohti kylää on auki.

Heti alussa pelaajalle tehdään selväksi, että Zak ei ole He-Man eikä Conan. Pelaajan onkin käytettävä oveluutta selvitäkseen pirullisen vaarallisista vastuksista, joille ei ole mitään jakoa pärjätä monien tuntien pelaamisenkaan jälkeen. Ja kokemuksen karttuessa ja varusteiden parantuessa ei edelleenkään kannata hyökätä laumana partioivien örkkien kimppuun, ne pistävät pelaajan poikki ja pinoon nopeammin kuin ehtii kissaa sanoa.

Luolamiehiä?

Kylässä pelaaja tutustuu Zakin todelliseen luonteeseen ja kylän vanhimman juonitteluun. Outojen vaatteidensa ja pronssisen tikarinsa kanssa heiluva Zak ristitään Valituksi ja kylän toivo jää lepäämään hänen hartioilleen. Vaihtoehtona olisi ollut rovio, joten kovin kauaa ei sankarin tarvinnut miettiä Valitun roolia. Zak ei kuitenkaan ole mikään prinssi Rohkea ja hän suostuukin erinäköisiin tehtäviin vain omaa etuaan ajatellen. Ihmiset elävät kylässä metsästyksen ja viljelyn turvin pukeutuen nahkaan ja käyttäen apunaan alkeellisia luu- ja kivityökaluja. Hetkisen juteltuaan ja värvättyään mukaansa paikallisen barbaarin voi Valitun roolin omaksunut Zak aloittaa seikkailunsa ja menneisyytensä selvittämisen.

Kelluva saari

Saari jakautuu erilaisiin alueisiin, joista pääkarttaa hyödyntäen valitaan senhetkiset haasteet. Vaikka mitään hardcore-roolipelaamista ei ole luvassa, niin tehtävät ovat todella hyvin suunniteltuja ja niitä on hauska pelata. Aina alun susilauman johtajan nylkemisestä myöhempiin kadotetun kaupungin laitamilla hiippailemiseen epäkuolleita vältellen, kykloopin vartioiman porsaslauman kinkutuksesta ja uusien saarien jäljille johdattavasta seikkailusta kokemusta keräävä kolmen hengen seurue onnistui pitämään mielenkiintoa yllä.

Nahka on muotia

Kaikki pelaajan voittamat taistelut jättävät jälkeensä saaliin, oli se sitten myytäväksi kelpaavia susien hampaita taikka villisian nahkaa, josta voidaan räätälöidä uusia vaatteita seurueelle. Varusteet kannattaakin tehdä itse, sillä perustarpeet ovat onnettoman hyödyttömiä kuteita, joiden suoja kelpaa korkeintaan vihaisten moskiittojen häätämiseen. Löydettyään uusia kledjuja, voidaan ne viedä paikalliselle kauppiaalle, joka tarkastelee niitä ja piirtää piirustukset uusien vastaavien luomiseksi. Raha on alussa harvinaisempaa kuin lumi Saharassa ja jokainen kolikko, jotka ovat perua kadonneesta sivilisaatiosta, pistetään hartaasti talteen. Alun puuvillapaita muuttuu todellisen uurastuksen myötä kovaksi, parkituksi nahaksi ja pieni tikari lohikäärmeenluusta valmistetuksi keihääksi. Silti missään vaiheessa pelaaja ei tunne itseään voittamattomaksi sankariksi ja eliittistatuksen omaavat luurankosoturit pistävät mokomat nahkamuotia suosivat hahmot päreiksi ottamatta vahinkoa itse tuskin ollenkaan. Ja voi sitä riemua, kun vihdoin onnistuu löytämään metallisen kypärän, jossa majailee vielä Eagle Eye-loitsu.

Ananasa käämä

Myöskin taikuus on toteutettu persoonallisella tavalla. Noidalta voi ostaa valmiita, uusia loitsuja kiskurihintaan taikka sitoa niitä erilaisilla riimuilla alusta asti. Riimut voivat nostaa taikuuden kestoa, tehoa sekä vähentää manan kulutusta. Halpaa huvia eivät loitsut kuitenkaan ole ja alussa pelaajan on tyytyminen perusvalikoimaan, jonka hän omaa sillä hetkellä valmiina. Hyödyllisimpiä näistä ovat ehdottomasti parannus ja voimakkuus, joita saa käyttää urakalla, mikäli mielii selvitä taisteluista puhumista pidemmälle. Tutuksi tulee myöskin fireworks-loitsu, joka pistää ilotulituksen pystyyn houkutellen vartioita tutkimaan mölyn lähdettä. Rahan kertyessä voidaan ostaa maagisia sauvoja, jotka eivät kuluta manaa ja joiden loitsuvalikoimaa voi halutessaan muuttaa.

Hakkaa päälle!

Taistelut ovat reaaliaikaisia ja ne voidaan pausettaa ja antaa samalla komentoja. Hahmojen pathfinding ei toiminut betassa parhaalla mahdollisella tavalla ja seikkailijoita saikin paimentaa tutulla tavalla tavoitteeseensa. Vihollisten jakaessa iskujaan pelaajan hahmot haavoittuvat ja menettävät toimintakykyään. Esimerkiksi voimakas isku jalkoihin hidastaa liikkumisen laahustamiseksi ja käteen osunut isku estää tehokkaan asetyöskentelyn. Pelaaja voi halutessaan valita mihin ruumiinosaan hän tähtää, itse en hyötynyt ominaisuudesta sen kummemmin mitenkään. Juokseminen ja taistelu laskevat staminaa, joka toimii myöskin manan lähteenä.

Stamina palautuu hetkisen aikaa huilaamalla tekemättä mitään ja mikäli se pääsee loppumaan eivät loitsut lennä ja jalka kanna. Outona ominaisuutena viholliset eivät tunnu omaavan minkään näköistä kuntomittaria, joka tekeekin taisteluista pakenemisen täysin mahdottomaksi. Konkarien vahingoittuessa ottavat varusteet iskuja vastaan ja myös niiden käyttöikä lyhenee. Välillä onkin hyvä korjauttaa nahkurilla kuteet ja viilata kivikirveet ja luunuijat uuteen uskoon.

Ulkoasu

Graafisesti peli on näyttävä, mutta myöskin betaversion perusteella turhan raskas. Puiden varjostus söi tehoja enemmän kuin laki sallii ja resoluutiota sai tiputtaa ikävästi alas. Hahmot ovat animoitu tarpeeksi hyvin ja kimppuun juokseva örkkipartio myös näyttää juoksevalta. Yön tullessa aurinko laskee ja pimenee, mutta mitään valaistusta ei tarvitse käyttää nähdäkseen. Paletti vain muuttuu ympäristössä tummemmaksi. Loitsuefektit ovat peruskamaa, ei mitään uutta ja näyttävää mutta ei huonoakaan. Musiikki soi taustalla pahemmin häiritsemättä ja erityisen huomion ansaitsevat ympäristöefektit: sirkat sirittävät, tuuli humisee ja pöllöt huhuilevat susilauman ulvoessa kuuta, aseet mätkähtävät ja örkit pistävät: ”grunt!” Hauskana lisänä betassa oli puheet venäjänkielisenä, joka alun naureskelun jälkeen alkoi tuntua luontevalta ja peliin tunnelmaa luovalta, varsinkin kun ääninäyttelijät kuulostivat hyviltä, hahmoonsa uppoutuneilta. Valmiiseen tuotteeseen puhe tulee olemaan englanninkielistä. Toivottavasti saavat aikaan edes venäjänkielisiä tovereitaan lähelle sivuavaa jälkeä.

Yhteenveto

Ubisoftin julkaisema ja Nival Interactiven toteuttama Evil Islands: Curse of the Lost Soul tuo betan perusteella kevyttä, konsolimaista roolipelaamista ja vaativaa hiippailemista PC-pelaajille lähiaikoina. Valmiiseen tuotteeseen luvataan 80 missionia ja yli 100 tuntia peliaikaa sekä Internet- ja LAN-tuki.

Laitevaatimukset

P2 233MHz, 64 MB, 8 megainen näytönohjain, 4X CD-asema, äänikortti, Win95/98/2000.

Testikokoonpano

Duron @900, 256 MB RAM, Aureal Vortex 2.0, Voodoo 5.5