Fracture (PS3, 360)

30.01.2009 16:00 Jason Ward

2100-luvulla jenkeillä ei mene hyvin. Luonnonmullistukset ja yhteiskunnan rappio ovat ajaneet ihmiset primitiivivaistojensa varaan. Obaman opit on unohdettu ja kahden puolueen järjestelmä on taantunut USA:n sisällissodan revanssiksi. Vasemmalla teknologian edistämisen ja inhimillisyyden perusarvojen puolesta liputtava Atlantin allianssi, oikealla geenimanipulointiin sortunut Tyynenmeren sotilasvaltio.

Keskellä kalju mies maanmuokkauspyssy kädessä.

Pelkää naapuriasi

Jätetään heti kättelyssä ruotimatta, että ei-yhdysvaltalainen näkemys ja maailmanmeno on Fracturessa jätetty viitteellistä loppudemoa lukuun ottamatta täysin unholaan. Se on pelin synneistä sieltä kevyemmästä päästä. Kolmannen persoonan toimintapelinä Fracture on sitä yhtä kuuluisaa jippoaan rikkaampi perustason räiskintä, jossa juonella ja hahmoilla on yhtä paljon virkaa kuin hiljaisilla itsetutkiskelun hetkillä. Tarinan imusta kerrottavaksi riittänee, että allekirjailleen piti erikseen käydä tarkistamassa päähenkilön nimi Wikipediasta.

Ja se nimi on kersantti Jet Brody, geneeristen pelihahmojen geenipöntöstä kalastettu persoonatyhjiö ja aseensa jatke. Latautuvaan Master Chiefin jämähaarniskaan verhoutuva yhdenmiehen armeija taistelee tiensä läpi kolmen pitkähkön episodin, tähtäimessään vastapuolen häikäilemätön sotilasjuntta. Vastaan asettuu samalta b-linjalta astelleita peltipäitä, joilta niistetään nenut rynkyillä, haulikoilla, kranaateilla ja vaikka rynnärin tukilla. Toisinaan taistelutoverit ottavat osaa sotaan, mutta pääasiallisesti pelissä edetään yksikseen.

Mikä-Mikä-Maa

Fracturen Jippo isolla jiillä on maanmuokkauksen mahdollistava Entrencher-ase. Bumpereita painelemalla pehmeää maata voi nostaa ja laskea pitkälti mielensä mukaan, mikä tuo kieltämättä pelille omaa ilmettä. Eteneminen toppaa jatkuvasti jonkinlaiseen fyysiseen esteeseen, jolloin pelaajan on kulutettava pari sekuntia pähkäillen viekö etenemisreitti korkeuksiin vai maan alle, minkä jälkeen pistetään Entrencher laulamaan. Toistuttuaan 30. kerran samainen kuvio maistuu tasan niin tuoreelta kuin miltä se kuulostaa.

Maanmuokkausta hyödynnetään satunnaisesti puzzlehenkisissä aivopähkinöissä, joiden vaikeustaso on säädetty niin alas, että meinaa mennä loukkauksen puolelle. Luova ajattelu palkitaan kylmällä kädellä, sillä pääsääntöisesti pulmat ovat yksioikoisia bulkkiratkaisun kyhäelmiä vailla milliäkään joustovaraa. Lopulta maanmuokkaus taantuu taistelussa perseilyn leikkikaluksi, eikä jippo tahdo kantaa silläkään saralla kovin pitkälle.

Miehen työn välinekirjossa on sentään yritystä. Sen minkä perusaseet häviävät omaperäisyydessä, ne monasti voittavat takaisin silkalla munakkuudella. Hyvä esimerkki on tymäkkä Black Widow -kranaatinheitin, jolla voi nakata rullallisen nalleja tantereelle ja räjäyttää koko laakin napinpainalluksella spontaanien riemunkiljahdusten saattelemana.

Kättä pidemmän lisäksi vyölle mahtuu neljää kranaattityyppiä, joista kaksi lomittaa Entrencherin työsarkaa ja kolmannella nostetaan jättimäisiä pylväitä maan povesta. Neljäs ja herkullisin on tornadon ja mustan aukon hybridin luova vihollisimuri, jonka tarjoama sadistinen ilo on hykerryttävää. Pelimaailman muokkauskelpoista fysiikkaa muistetaan myös asearsenaalissa. Erään tuslarin ammus imaisee niin viholliset kuin irtaimiston osumakohtansa ympäriltä lihan ja raudan mukkeliksi, kun taas toisen kuti kyntää veristä satoa maan alla vilistäen kuin Maissilapsissa ikään.

Pyhä keskinkertaisuus

Toimintapeli kun on, Fracture pyrkii ruokkimaan aggronnälkäistä Halo-kansaa mahdollisimman intensiivisellä toiminnalla. Valitettavasti Day 1 -tiimille ei ole aikain saatossa selvinnyt kiihkeän toiminnan ja päättömän kohkauksen välinen ero. Viholliset ovat oletusarvollisesti epämiellyttävän tarkkoja ampumaan ja sitkeitä tapettavia, mutta vatipäät vuotavat seulan lailla. Vihut jäävät usein esimerkiksi kuntokävelylle pylvästä vasten tai kyykkimään suojan taakse pelaajan präiskiessä piilopaikasta kurkistavaa persusta. Tekoälyn tyhjää arpaa peesataan juoksuttamalla miesylivoimaa pelaajan kimppuun joka suunnasta, mikä tekee taistelusta toisinaan turhauttavaa.

Peruskaava menee näin: ensin juostaan tovi putkessa, töräytetään kerran pari Entrencherillä latua leveämmäksi, kunnes saavutaan putken suulle. Siellä odottaa leveämpi, areenatyyppinen suljettu alue, jolle astuessaan pelaaja alkaa ottaa osumaa joka suunnasta. Eikun Entrencherillä pikapotero jalkojen alle ja pahat pakettiin. Tukkijätkätekoäly ja vihollisten tyhjästä taikominen sinetöivät kakkosen makuisen kokonaisuuden. Sekaan ripotellut ajoneuvotehtävät ja satunnaisesti mielenkiintoiset miljööt tarjoavat sentään häivähdyksen monipuolisuutta.

Surullisinta Fracturessa on sen millintarkkuudella saavutettu täydellinen keskinkertaisuus. Peliä ei voi tuomita yhdestäkään merkittävästä lapsuksesta, mutta kokemuksena se tarjoaa niin pahasti esipureskellun ja vesitetyn kokemuksen, että kielenkärjelle ei jää kuin määrittelemättömän harmaan massan jälkimaku. Se ei ole millään osa-alueella pistävän huono ja parhaimmillaan korkeintaan keskitasoa, kokonaisuutena legendaarisen tasalaatuinen ja innoton kokemus.

Tekijä: Day 1
Julkaisija: LucasArts
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PS3, Xbox 360
Pelaajia: 1-12
Pelin kotisivu: http://www.lucasarts.com/games/fracture/
Jason Ward