Uusimmat

Ghost Recon: Island Thunder (Xbox)

12.09.2003 00:00 Muropaketin toimitus

Viime vuonna PC:lle ilmestynyt Ghost Reconin lisälevy on löytänyt tiensä myös Xboxille. Sisällöllisesti paketit eroavat jonkin verran toisistaan, mutta myös hinnaltaan. PC-lisälevyn sai itselleen vaivaisella 25 eurolla, mutta nyt Xboxin omistajille kaupataan samantyyppistä pakettia 35 eurolla. Herääkin kysymys, että millä tätä 10 euron lisäystä oikein perustellaan.

Island Thunder sijoittuu Kuuban saarelle lähitulevaisuuteen, jossa pitkistä puheistaan tuttu Castro on siirtynyt autuaille metsästysmaille. Ghost-ryhmä on tietysti turvaamassa, että Kuubassa järjestetään demokraattiset vaalit, sillä olisihan se niin kamalaa, jos kommarit vielä siellä hilluisivat. Rehellisesti sanottuna pelin idea on yhtä naurettava kuin Yhdysvaltain Kuuban kauppasaarto tällä hetkellä. Muutenkin Yhdysvaltain tukemat diktaattorit ovat Etelä-Amerikassa saaneet sen verran siviiliuhreja aikaan, että hivenen mauton pelin idea on. Mutta koska nykytrendin mukaan niin moni sotapeli halutaan sijoittaa trooppisiin viidakkomaisemiin(Vietkong, Battlefield Vietnam, Medal of Honor Rising Sun), niin myönnettäköön, että Kuuba on ihan omaperäinen valinta.

Island Thunderin Bill-versio ei tarvitse alkuperäistä peliä ja se sisältää 8 yksinpelitehtävää. Tämä onkin hävyttömän vähän ja peliä ei voi suositella niille, jotka eivät omista vielä Xbox Liveä. Vai pitääkö joku vajaata 4,5 euroa per tehtävä kohtuullisena hintana? Siinä ei system link -tuet ja jaetun ruudun moninpeli paljoa pelasta. Niille harvoille Xboxilla verkossa pelaaville, jotka Suomessa vaikuttavat, Island Thunder on kuitenkin ihan hyvä ostos.

Yksinpelitehtävien lisäksi pelistä löytyy toistakymmentä moninpelikenttää ja joukossa on neljä alkuperäisestä Ghost Reconista. Livessä jutellessani muiden suomalaisten Island Thunderin omistajien kanssa eivät he olleet pelanneet yksinpeliä paria tehtävää enempää. Eli Island Thunder oli hankittu vain Live-sessioita silmällä pitäen. Kartat ovat hyvin tehtyjä ja varsinkin hiakkarannikolla vaelteleminen tuo mukavaa vaihtelua. Karttojen lisäksi pelissä pääsee katsomaan Live-statistiikkaa, jos vain uskaltaa kohdata todellisuuden.

Kuten voi arvata, Island Thuderin grafiikkamoottori ei ole kokenut merkittäviä muutoksia. Koska alkuperäinen Ghost Recon on jo monta vuotta vanha, alkaa peli näyttämään jo vähän karulta. Varsinkin katolta valuva vesi ja kaislikko näyttää jo aika karsealta. Maasto on muutenkin niin kulmikasta ja edelleen grafiikka väreilee. Peliä vaivaa myös ne samat ongelmat kuten ennenkin eli edelleenkään valiosotilaamme eivät osaa nousta edes 10 sentin korkuisen kynnyksen päälle. No, kyllähän se täyspakkaus selässä painaa, mutta kuitenkin ;-).

Pelintekijöiden hommaa tämä luonnollisesti helpottaa, kun joukot joutuvat liikkumaan tiettyjä uria pitkin. Sen kuin vain sitten sijottelee viholliset vaikka jonkun kulman taakse ampumaan selkään. Tällaisiin halpoihin ratkaisuihin ajoittain syyllistytäänkin. Yksinpelin tehtävät ovat sitä samaa, mitä on nähty jo Rainbow Sixin aikoihin eli pelastellaan, tuhotaan ja viholliset ammutaan. Kuten ennenkin, joukkion tärkein mies on tarkka-ampuja, joka tipauttelee suurimman osan vihollisista kaukaa, näiden partioidessa ympäri kenttiä.

Vaikka tekoälypuolella suurimmaksi osaksi homma hoituu, välillä jälkeen jäävät oman tiimin joukot kuolevat omaa typeryyttään ja jumittelevat ovensuussa, kävellen auki olevaa ovea vasten. Verkossa pelatessa ei tällaisesta tarvitse kärsiä…ellei eksy väärään seuraan. Livettäjät voivat ihan itse valita, minkälaisessa ryhmässä pelaavat ja antaa toisilleen palautetta mikrofonin välityksellä kuten *itun *rpo, opi *aatana ampumaan. Mikään ei voita kunnon rakentavaa kritiikkiä…

Kaiken kaikkiaan Island Thunder ei missään nimessä ilman Liveä tuo rahoille vastinetta. Live-hörhöille ja Liven syksyllä hankkiville tätä voi kuitenkin suositella. Jos ostat tämän pelin vain yksinpeliä varten, petyt varmasti.

Kari Koivistoinen