Grand Theft Auto III: Vice City (toinen mielipide) (PC)

Pc-version koettuaan Vice Cityn ympärillä vellonut kohu ei enää ihmetytä. Toimintahenkinen kriminaalisimulaatio on maineensa arvoinen ja pc:llä jopa pykälää PS2-versiotaan parempi. Veljet, tämä kaupunki kuuluu meille!

Grand Theft Auto -pelisarja on pitänyt pelaajat sitkeästi otteessaan ensimmäisestä brittiparlamenttiakin järkyttäneestä ensipainoksestaan lähtien. Vice City kuitenkin nostatti odotuksia jo ennalta. PS2-version jälkeen on nyt pc-pelaajien vuoro hypätä uskomattomaan virtuaaliseen maailmaan, Vice City -kaupunkiin.

80-luvulle sijoittuvassa pelissä pelaaja astuu vankilasta vapautuvan Tommy Vercettin saappaisiin ja siirtyy Vice Cityyn, tarkoituksenaan vallata kaupungin bisneksistä siivu omalle ”perheelle”. Hommat menevät kuitenkin heti alussa pieleen ja Tommyllä on niskassaan miljoonan taalan velka. Hommaa rahat tai päädy sementtisaappaisiin, siinä ongelma. Mutta miten juuri vankilasta päässyt mies, joka ei tunne kaupungista ketään, pystyisi selvittämään kuka teki oharin ja korjaamaan tilanteen? Ei auta kuin yrittää, tavata ihmisiä, luoda suhteita ja kivuta pykälä pykälältä ylöspäin Vice Cityn rikollisorganisaation tikkailla… Ja tienata siinä sivussa taala ja toinenkin itselleenkin.

Vice City hämmästyttää ennen kaikkea käsittämättömällä pelaamisen vapaudella. Pelialue on valtava miljoonakaupunki, joka elää ympäri vuorokauden. Kaupunginosat vaihtelevat rikkaista bisneskortteleista slummeihin. Katuja kansoittavat lukemattomat ihmiset ja kulkuneuvot. Ja siellä kaiken keskellä on pelaaja, joka voi tehdä lähes mitä tahansa, koska haluaa, miten haluaa. Kaupunki ei ole pelkkä kulissi, vaan suureen osaan rakennuksia pääsee myös sisälle. Pelin juoni kulkee eteenpäin toisten rikollispamppujen antamisen tehtävien muodossa, joita voi ottaa suoritettavakseen kohtalaisen vapaassa järjestyksessä. Ne antavat toiminnalle tarkoituksen – mutta tekemisen vapaus tarkoittaa myös sitä, että pelaaja voi seikkailla ympäriinsä ja tehdä mitä huvittaa, etsiä salaisuuksia, yllätyksiä tai temppuramppeja ja suorittaa erikoistehtäviä.

Suoranaisen viehättäväksi Vice Cityn tekee juuri mahtava tekemisen vapaus – ja moraalittomuus. Luvassa ei ole piparien myyntiä partiolaisten puolesta, vaan kiristämistä, pankkiryöstöjä, murhia ja kaikkea mahdollista gangsterielokuvista tuttua lain kirjainta rikkovaa toimintaa. Vice Cityssä on yhteen kaupunkiin ahdettu enemmän todellisen maailman tuntua ja elämää kuin keskiverrossa avarussstrategiassa kokonaiseen galaksiin yhteensä.

Juoni ja tehtävät ovat monipuoliset ja mielikuvitukselliset eivätkä juurikaan toista itseään.  Lisäksi pelaajalla on lupa käyttää mielikuvitustaan ja miettiä miten tehtävät pystyy suorittamaan parhaimmin. Yksinkertaisin ratkaisu ei ole aina se toimivin. Mutta lakia niissä rikotaan, ankarasti. Hurjat takaa-ajot kaupungin kaduilla, tulitaistelut, ryöstöt, sabotaasit – kiltit pojat pysykööt kaukana, etenkin kun kätevin liikkumiskeino on pysäyttää lähin auto – ja suorittaa pikainen omistajanvaihdos reikäraudan avulla.

Ja kulkuneuvojahan piisaa – mikä on yksi pelin vetävimpiä ominaisuuksia. Kaikki mikä liikkuu on ajettavissa – skootterista rekkaan, vesijetistä valtameriveneeseen. Jopa lentokonetta ja helikopteria voi lentää. Tehtävät hyödyntävätkin tehokkaasti tätä monimuotoisuutta ja pelaajaparka on äkkiä koukussa.

Kulkuneuvoilla ajaessaan pelaaja kuulee myös pelihistorian parhaan pelisoundtrackin. Myös erillisinä cd-levyinä myytävä musiikki vie kahdeksan cd-levyä ja sisältää 80-luvun hittimusiikkia yli 80 artistilta. Pelaaja voi vaihdella radiokanavia ja kuunnella upeaa kasarimusiikkia, joka saattaa paikoitellen sopia käsittämättömän hyvin pelin tapahtumiin ja tilanteisiin. Hetkittäin tekisi mieli vain jäädä autoon ja kuunnella musiikkia… Tästä ei pelien biitti parane, ei millään.

Juonen ja sisällön suhteen peli on yhteneväinen PS2-version suhteen, mutta pomppaa muutamissa suhteissa edelle. Grafiikka on selvästi parempaa ja tarkempaa, ei vähiten siksi että pc:llä voi käyttää suurempia näyttötarkkuuksia. Näytönohjaimesta ja koneen tehosta riippuen grafiikan tasoa voi säädellä monipuolisesti, mutta 1280×1024-tarkkuus ja täydet grafiikka-asetukset toimivat täydellisen sulavasti P4 1600 -koneessakin. Mainioita lisäpiirteitä ovat myös pelaajan hahmon kustomointi sekä omien mp3-biisien lisääminen pelin radiokanavien soittolistoille. Pc-pelin etu konsoliversioon on myös pelin hakkerointi – maailmalla on jo liikenteessä kaikenlaisia lisävirityksiä, joilla peliä voi kohentaa ja muuttaa eri tavoin.

Vice City on koitunut monen pelaajaparan kohtaloksi. Sitä ryhtyy vain kokeilemaan lyhyesti – ja sitten vierähtääkin viikko kun kriminaalimeininki jatkuu aamukolmeen ja herätyskello kutsuu seitsemältä töihin. Pelin vaikeustaso  on jotakuinkin täydellisen kohdallaan – tehtävissä on haastetta, mutta ne eivät ole mahdottomia. Ja mikäli jokin tuntuu liian vaikealta kannattaa aina pysähtyä miettimään miten asian voisi hoitaa muutenkin. Oikeastaan vain pelin tallennusjärjestelmä hermostuttaa – tilanteen voi näet tallentaa vain tietyissä paikoissa, tiettyyn aikaan. Pc-peliin moinen ei sovi, vaikka sillä voidaankin keinotekoisesti nostattaa vaikeustasoa ja pidentää pelin pituutta.

Jukka O. Kauppinen

Julkaisija: Take2

Kehittäjä: Rockstar North

Ikäraja: 18 vuotta

Testattu: Pc – P4 1600 MHz, 512 Mt

Saatavilla/tulossa: Pc, PS2

Minimi: PII 800 MHz, 128 Mt, 32 Mt 3D-näytönohjain, 915 Mt kiintolevytilaa,

Suositus: P4, 256 Mt, 16x CD/DVD-asema, 1,55 Gt kiintolevytilaa, 64 Mt 3D-näytönohjain

Pelin kotisivu: www.rockstargames.com/vicecity