Grand Theft Auto: Vice City (PC)

03.06.2003 00:00 | Muropaketin toimitus

Lähes kaikki myyntiennätykset PlayStation 2:lla rikkonut GTA: Vice City on vihdoin kääntynyt PC:lle. Tämä Grand Theft Auto -pelisarjan neljäs osa jatkaa GTA3:n viitoittamalla tiellä. Kyseessä on siis kolmannesta persoonasta kuvattu toimintapeli, jossa seurataan pikkurikollisen nousua Vice Cityn alamaailman johtoon. Kautta aikojen Grand Theft Autot ovat kauhistuttaneet kukkahattutätejä väkivallallaan, ronskilla huumorillaan ja todella karulla asenteellaan. Sama tahti jatkuu myös tässä pelissä, joten tässä vaiheessa lienee paras huomauttaa, että kyseessä on sitten alle 18-vuotiailta kielletty peli. Tässä tapauksessa K18-leima on tullut aiheesta, sillä Vice Cityssä päiden irtoileminen verisuihkujen kera on samanlaista arkipäivää kuin huumeiden käyttö ja poliisien tappaminen.

Pelin tarina kertoo Liberty Cityn vankilasta vapautuneesta Tommy Vercettistä, joka heti linnasta päästyään palaa laitapuolen kulkijaksi ja saa pomoltaan käskyn lähteä Vice Cityyn huumekauppoja hieromaan. Kaikki ei kuitenkaan suju kuten pitäisi. Huumeet ja rahat joutuvat vääriin käsiin ja ainoastaan Tommy selviää tulitaistelusta hengissä. Pian Tommy huomaa olevansa keskellä ventovierasta kaupunkia, kaulaansa myöten lirissä. Pomo nimittäin haluaa rahansa takaisin, muuten ei hyvä heilu. Pelaajan on siis lähdettävä avustamaan anti-sankariamme rikollisella uralla kaupungissa, joka ei ole koskaan kuullutkaan Tommy Vercettistä. Pelin alun ja lopun välissä on siis tiukka nousu alamaailman paskakuskista todella isoksi kihoksi, joka käytännössä omistaa kaupungin.

Tällä kertaa tapahtumien keskipisteenä toimii pelin nimikkokaupunki Vice City, joka saa GTA3:n Liberty Cityn näyttämään varsinaiselta tuppukylältä. Kaupunki on nimittäin käsittämättömän laaja ja sieltä löytyy kaikki se mitä kunnon suurkaupungista pitääkin löytyä aina satamia, kauppakeskuksia ja kahviloita myöten. Laajuudestaan huolimatta jokaiseen paikkaan on kiinnitetty huomiota. Rantabulevardit ja kujat tekevät kaupungista entistäkin todentuntuisemman, eikä yksikään kortteli tunnu olevan samanlainen kuin toinen. Vice Cityn kerrotaan olevan kaksi kertaa Liberty Cityä suurempi ja tehtävääkin pitäisi löytyä tuplasti enemmän. On ilo sanoa, että tällä kertaa mainospuheet pitävät paikkansa. Suureen kaupunkiin olisi helppo eksyä ellei ruudulla kieppuisi pientä tutkaa, joka osoittaa tärkeät paikat selkeästi. Pelipaketin mukana toimitetaan myös Vice Cityn kartta ihan paperimuodossa.

Pelin tekijät eivät tyytyneet luomaan vain upeaa kaupunkia, vaan kaupunki siirrettiin 80-luvulle. Tämä päätös on ollut kerrassaan nerokas, sillä ilman 80-luvun mauttomuuksia peli ei olisi sitä mitä se nyt on. Neon-valot, hassut vaatteet ja avoautot muistuttavat ajasta, jolloin tämä peliarvostelija tallusti maailmassa vielä maitohampaat suussaan. Kun näihin ulkoisiin merkkeihin lisätään vielä 80-luvun legendaarisimpia biisejä sisältävä soundtrack, voidaan vain todeta, että 80-luku on tullut takaisin. Miltä kuulostavat esimerkiksi Michael Jacksonin Billie Jean, Iron Maidenin 2 Minutes to Midnight ja Toton Africa? Muista tunnetuista artisteista voisi mainita mm. Bryan Adamsin, Blondien, Megadethin, Ozzy Osbournen, eikä lista lopu tähän. Pelistä löytyy yli 100 kappaletta, joista suurin osa edustaa oman musiikkilajinsa kärkeä. On siis perusteltua sanoa, että Vice Cityssä on pelimaailman historian paras ääniraita. Vice Cityn PC-versiosta löytyy myös mahdollisuus käyttää omia MP3-tiedostoja pelin taustamusiikkina. Biisit yksinkertaisesti kopioidaan niille varattuun kansioon, ja kun peli seuraavan kerran käynnistetään, on Vice Cityyn ilmestynyt uusi radioasema.

Peli kulkee epälineaarisesti, joten tehtäviä voi suorittaa milloin haluaa ja jos jokin tehtävä tuntuu liian vaikealta, voi välillä tehdä muita hommia. Uraputken aikana eteen tulevat tehtävät ovat todella monipuolisia ja niissä on yleensä useampi kuin yksi ratkaisumalli. Omia aivojakin saa siis käyttää. Pieniä epäloogisuuksia on tosin mukana, joten aina ne kaikkein helpoimmat ratkaisut eivät välttämättä onnistu. GTA: Vice City ei kuulu maailman helpoimpiin peleihin. Vain muutamat tehtävät ovat selkeästi helppoja, muut ovat vaikeita tai vielä vaikeampia.

Varsinaisten tehtävien lisäksi kaupunki on pullollaan erilaista puuhattavaa. Halutessaan pelaaja voi hypätä vaikkapa taksikuskiksi tai kokeilla miltä tuntuu olla lain oikealla puolella sinivuokon vermeissä. Lisätienestejä voi hankkia myös ostamalla erilaisia kiinteistöjä, kuten aikuisviihdettä tuottavan elokuvastudion. Omat talot ja muut kiinteistöt tuovat rahan lisäksi myös muita etuja, kuten uusia tallennuspisteitä, autotalleja, ja saattaapa oman luksustalon katolta löytyä helikopterikin.

Ei liene suurikaan yllätys, että ajoneuvovalikoima on kasvanut reilusti sitten GTA3:n. Myös autovarkaana kunnostautunut päähenkilömme joutuu varastelemaan autoja tiheällä tahdilla. Suurin osa autoista otetaan käyttöön lennosta heittämällä entinen kuski tylysti kadulle. Vice Cityn myötä myös moottoripyörät, helikopterit ja kunnolla lentävät lentokoneet muuttuvat osaksi todellisuutta sen sijaan, että ne olisivat vain urbaaneja huhuja GTA-fanien keskuudessa. Myös autoja ja veneitä on enemmän kuin ennen, ja ajoneuvojen vaurionmallinnus on selvästi entistä tarkempaa. Autot voi hajottaa miltei osa kerrallaan, ja renkaatkin puhkeavat huonontaen ajettavuutta merkittävästi. Halutessaan pelaaja voi teloittaa auton kuljettajan tuulilasin läpi.

Autojen ajaminen on toteutettu ensiluokkaisesti. Jokaisella autolla on oma luonteensa, jonka ansiosta ne sopivat erilaisiin tilanteisiin. Löytyy busseja, urheiluautoja ja kaikkea siitä välitä. Moottoripyöriä löytyy viisi erilaista ja niidenkin välille on saatu mukavasti eroja. Moottoripyörien vahvuuksiin kuuluvat nopeus, kiihtyvyys ja mahdollisuus ampua moottoripyörän selästä 270:n asteen alueelle. Moottoripyörän selässä kaahaava kriminaali on kuitenkin lähes suojaton luoteja vastaan ja kolaritilanteissa motoristiin sattuu. Veneily on edelleen varsin kankeaa ja siksi erilaisia paatteja tulee hyödynnettyä vain vähän. Lentokoneet ja helikopterit eivät ole aivan niin mielenkiintoisia kuin voisi olettaa. Alkuinnostuksen laannuttua helikoptereita tulee käytettyä yllättävän vähän, sillä moottoripyörillä ja autoilla ajaminen tuntuu yksinkertaisesti hauskemmalta.

Ajoneuvoja ei käytetä vain paikasta toiseen siirtymiseen, vaan kaupunki on täynnä erilaisia hyppyreitä, joilta taitava ajaja tekee mitä mahdottomimmalta vaikuttavia stuntteja. Varsinkin moottoripyörillä pääsee hyppimään oikein urakalla ja mikäs siinä, uusien ja entistä hurjempien hyppyjen tekeminen on nimittäin olennainen osa peliä ja saapa niistä pienen summan taskurahaakin.

Koska alamaailmassa ei aina selviä pelkällä kaunopuheisuudella, on mukavaa kantaa mukanaan jotain kättä pidempää. Asevalikoima, kuten kaikki muukin Vice Cityssä, on arviolta kaksinkertaistunut Grand Theft Auto 3:n verrattuna. GTA3:sta tuttujen aseiden lisäksi mukana on golfmailaa, katanaa, todella tehokas revolveri ja aina yhtä ihana Minigun. Lyömäaseilla huitominen on yllättävän kankeaa, kun hirveän hyökkäysnapin hakkaamisen jälkeenkään hahmo ei tunnu lyövän kuin kerran. Ampuminen on toisaalta helppoa, jopa helpompaa kuin PS2-pelissä, jos tähtäämiseen käytetään hiirtä.

Kontrollit noin muuten vastaavat hyvin pitkälle niitä, joihin on totuttu Vice Cityn edeltäjässä. Mikäli käytössä ei ole pad-ohjainta vaatii kontrollien sisäistäminen jonkin aikaa, ja useiden pelituntien jälkeenkin saattaa tulla pienoisia ongelmia, kun kaikkia nappeja ei meinaa millään muistaa. Varsinkin helikoptereiden lentäminen käy työstä vielä useammankin pelihetken jälkeen. Kun homma tulee tutuksi, Tommy käyttäytyy pelaajan pillin mukaan riippumatta siitä, onko hän liikkeellä jalan vai jonkin ajoneuvon puikoissa.

Teknisesti GTA: Vice City on huomattavasti viimeistellympi kuin edeltäjänsä. GTA3:a vaivannut kaatumatauti on voitettu, grafiikkamoottoriakin on selkeästi viilailtu, eikä peli ole enää kovin suuri tehosyöppö. Testikoneellamme (AMD Athlon XP2100+, 512Mt RAM, GF4 Ti4200, Windows XP…) peli pyöri lähes täydellisesti vielä 1600×1200 -resoluutiolla ja 32-bittisillä väreillä. Itse grafiikka on hivenen vanhahtavaa, mutta se hoitaa asiansa. Samaa voidaan sanoa animaatioista.

Myös ääninäytteleminen on niin laadukasta kuin se yleensä voi olla, eikä näyttelijöitä valittaessa olekaan lähdetty suotta kitsastelemaan. Tommy Vercettiä esittää mm. Hannibalissa ja Cop Landissä esiintynyt Ray Liotta. Äänensä peliin ovat lahjoittaneet myös mm. Tom Sizemore, Dennis Hopper ja Burt Reynolds. Asiansa osaava näyttelijäkaarti tuo peliin aimo annoksen uskottavuutta. Hahmojen välisissä keskusteluissa on selkeästi tunnetta, joka monista muista peleistä puuttuu. Varsinaisten hahmojen välisten keskusteluiden lisäksi kaduilla kuulee paljon höpinää aina kävelijöiden välisistä jutusteluista muiden autoilijoiden sanoisinko tiukkasanaisiin kommentteihin pelaajan ajotaidosta.

Tähän mennessä pelistä ei siis ole löytynyt sen suurempia valittamisen aiheita ja syy tähän on yksinkertainen: valittamisen aiheita ei ole. GTA: Vice City on kerrassaan häkellyttävä pelikokemus. Sen uskomattoman laaja kaupunki pitää sisällään aina uusia yllätyksiä, eikä pelin kaikkia hienouksia näe välttämättä koskaan, vaikka pelin parissa kuluva aika lasketaan useissa kymmenissä, jopa sadoissa tunneissa. Te jotka olette pelanneet GTA3:sta, voitte kuvitella kyseisen pelin ja lisätä siihen lähes tuplasti enemmän kaikkea. Aivan, tulokseksi saadaan täydellisyyttä hipova peli. Muille voi vain sanoa, että mikäli ikää on kertynyt 18 vuotta, lähde vauhdilla kauppaan hakemaan GTA: Vice City.

— Mikko Matilainen