Uusimmat

GTA: Vice City (PC) -ennakko

22.04.2003 00:00 Muropaketin toimitus

80-luvun autot herättävät mieliin monenlaisia tunteita, aivan kuin tuo vuosikymmen noin yleensäkin. Rockstar North on poiminut Vice Cityyn muutamia 80-luvun legendaarisimmista autoista, jotka tuovat 80-luvun nykypäivään. Vice Cityssä myös fysiikanmallinnus on muuttunut reilusti sitten Grand Theft Auto 3:n. Muutoksien myötä pelaaja pääsee ohjastamaan todella monia erilaisia ajoneuvoja Vice Cityn monipuolisissa ympäristöissä.

Uusi fysiikanmallinnus mahdollistaa mm. kahdella pyörällä ajamisen ja samalla ajoneuvojen huippunopeus on noussut noin 211 kilometriin tunnissa (joskin taitava motoristi voi ajaa kovempaakin). Uusi ominaisuus on myös renkaiden puhkeaminen, joka vaikuttaa oleellisesti auton ohjattavuuteen. Renkaan puhjetessa kannattaakin suosiolla vaihtaa toiseen ajopeliin, sillä puhjenneella renkaalla ajaminen on äärettömän hankalaa. Kuten Grand Theft Auto 3:ssa, myös Vice Cityssä löytyy useita hyppyreitä, joissa voi tehdä mitä uskomattomimpia ajoneuvostuntteja fysiikan- ja törmäysmallinnuksen mahdollistamissa puitteissa.

Vice Cityssä pelaaja päästetään myös helikoptereiden puikkoihin. Helikopterista voi nähdä kuinka suuri kaupunki Vice City todellisuudessa onkaan. Pienen harjoittelun jälkeen jokainen oppii kuinka kopterilla lennetään, mutta monimutkaisimmat manööverit vaativat useiden tuntien harjoittelua. Helikopterit eivät myöskään kestä paljoa vahinkoa, joten taloihin törmäily ei välttämättä kannata. Vaikka helikopterilla pääseekin pakoon jalan kulkevia poliiseja ja gangstereita, ei liialliseen turvallisuuden tunteeseen kannata tuudittautua. Ilmassa matkaava kriminaali voidaan nimittäin hyvinkin ampua alas.

Yksi Grand Theft Auto 3:n urbaaneista huhuista oli, että pelissä olisi päässyt ajamaan moottoripyörällä. Tämä oli kuitenkin pelkkä huhu, mutta Vice Cityssä moottoripyörät ovat todellisuutta. Moottoripyörän etuja autoihin nähden ovat todella hyvä kiihtyvyys, hyvä ohjattavuus sekä mahdollisuus ujuttautua läpi ahtaistakin paikoista. Toisaalta moottoripyörä ei tuo paljoakaan suojaa, joten luotien tieltä kannattaa pysyä poissa ja törmäyksiä kannattaa välttää, koska moottoripyörän selästä lentäminen 200km/h vauhdissa ei tunnu mukavalta. Kuten autoilla, myös moottoripyörillä on omat ”luonteensa”. Esimerkiksi PCJ-600:n selässä saa tuntea todellista vauhdin hurmaa.

Moottoripyörällä ajaminen mahdollistaa luonnollisesti keulimisen ja muutamia muita temppuja, jotka autolla eivät onnistu. Kyytiläisenkin voi ottaa mukaan. Moottoripyörän kyydistä ampuminen on helpompaa kuin autosta ampuminen, sillä moottoripyörän selästä voi räiskiä peräti 270 asteen alueelle.

Grand Theft Auto 3:n heikoimmin toteutettuja osa-alueita oli veneiden käyttö. Niitä kyllä oli, mutta veneiden käyttöaste jäi vähäiseksi. Vice City pyrkii paikkaamaan myös tätä epäkohtaa uusimalla ”vesi- ja venefysiikat”. Veneitä ei siis ole vain aiempaa enemmän, vaan ne ovat myös aiempaa realistisempia ja kovemmassa käytössä kuin aiemmin. Koska veneitä tarvitaan useissa tehtävissä, on niihin panostaminen tärkeää ja Rockstarin mukaan veneillä ajaminen onkin pirun hauskaa. Kuten oikeassa elämässä, myös tässä pelissä sääolosuhteet vaikuttavat veneilyyn. Kovissa myrskyissä pelaaja joutuu todelliseen haasteeseen, kun vaahtopäät paiskovat venettä mihin sattuu. Taitava virtuaaliveneilijä onnistunee kuitenkin taltuttamaan vähän kovemmankin myrskyn ja kääntämään veneen keulan kohti päämäärää. Sanottakoon vielä sekin, että venestunttejakaan ei olla unohdettu.

Ajoneuvojen vaurionmallinnus on viety Vice Cityssä täysin uudelle tasolle. Pelaaja voi ampua autoista vaikkapa renkaat yksi kerrallaan, rikkoa tuulilasin tai irroittaa auton etuoven moottorisahan avulla. Moottorisaha ei ole ainoa uusi ase, vaan vihollisia voi kurmottaa erittäin laajalla asearsenaalilla, johon kuuluvat niin golf-mailat kuin konetuliaseetkin. Hieman elokuvamaista fiilistä peliin tuo mahdollisuus hypätä pois liikkuvasta ajoneuvosta. Tästä tulee luonnollisesti vahinkoa, mutta usein vauhdista hyppääminen on pienten kolhujen arvoista. Ja mikäpä onkaan sen hauskempaa kuin ajaa räjähtämäisillään oleva auto keskelle vihollislaumaa ja hypätä itse pois juuri ennen kuin auto poksahtaa ja vihollisista tulee jauhelihaa.

Muropaketin uusimmat