Harry Potter: Quidditch World Cup (PS2)
eDomen arvostelussa Playstation 2:n Harry Potter: Quidditch World Cup
J. K. Rowlingin mainioiden Harry Potter -kirjojen pohjalta tehdyt elokuvat ovat synnyttäneet viime vuosina todellisen oheistuotteiden tulvan. Oman osansa siitä ovat saaneet myös peliharrastajat, joita on kosiskeltu kahden tasohyppelyn turvin. Tänä syksynä niille ei ole tiedossa jatkoa, sillä pelit pyritään julkaisemaan samaan aikaan elokuvien kanssa. EA ei kuitenkaan halua lähteä joulumarkkinoille ilman ainuttakaan Potter-peliä. Niinpä yhtiö on vajetta paikatakseen pyöräyttänyt kasaan Quidditch World Cupin, joka keskittyy velhojen suosituimpaan urheilulajiin eli huispaukseen. Suomessa peli löytyy kauppojen hyllyiltä myös nimellä Huispauksen MM-kisat. Playstation 2:n lisäksi se julkaistaan samaan aikaan myös Gamecubelle, Xboxille, PC:lle ja Game Boy Advancelle.
Enimmäkseen huispausta
Pelintekijät ovat tarttuneet varsin haastavaan tehtävään alkaessaan suunnitella peliä kuvitteellisesta urheilulajista, jota pelataan luudilla lentäen usean erilaisen pelivälineen ja eri asioihin erikoistuneiden pelaajien voimin. Kaikkien huispaukseen liittyvien elementtien yhdistäminen Rowlingin kuvailemaksi kokonaisuudeksi tuntuu lähes mahdottomalta tavoitteelta. Kehitystiimin luomus ei pystykään mallintamaan lajia kovin yksityiskohtaisesti, vaikka pohjimmiltaan se muistuttaakin kirjoissa esiteltyä touhua melko hyvin.
Pelaajaa ei istuteta minkään tietyn joukkueenjäsenen saappaisiin, vaan ohjattava hahmo vaihtuu tilanteen mukaan. Otteluiden pääosassa ovat jahtaajat, jotka tönivät vastustajiaan, kamppailevat kaadosta ja pyrkivät tekemään mahdollisimman paljon maaleja. Tämä puuha on selvästi pelin monipuolisin osuus ja sen parissa kuluu kaikkein eniten aikaa. Muista pelaajatyypeistä lyöjät voivat ajoittain häiritä toisen joukkueen kuvioita ryhmyjen avulla. Parhaimmillaan tämä on erittäin tehokasta, mutta käytännössä kiikkerä ohjattavuus tekee pallojen tehokkaasta hyödyntämisestä melko vaikeaa. Pitäjän tehtävät on jätetty yksinomaan suoraviivaisen tekoälyn harteille.
Eniten harmaita hiuksia pelintekijöille on todennäköisesti aiheuttanut etsijöiden toteutus. Huispauksen omituisen pistelaskun vuoksi kaksikon välinen kamppailu siepistä ratkaisee lähes kaikki ottelut. Useimpien kenttätapahtumien kannalta etsijät ovat kuitenkin täysin ulkopuolisia. Tämä ongelma on ratkaistu kuvaruudun ylälaidassa sijaitsevalla mittarilla, jossa kaksi siepin puoliskoa lähestyy toisiaan joukkueiden suoritusten määräämässä tahdissa. Niiden kohdatessa kaikki muu toiminta keskeytyy ja etsijät syöksyvät siepin perään.
Tällöin pelaajan on seurattava kultapallon jättämää vanaa mahdollisimman tarkasti, hyödynnettävä taitavan lentämisen myötä latautuvaa supernopeutta ja ajoitettava sieppausyrityksensä oikein. Tämä mallintaa elokuvista tuttuja lentokilpailuja melko hyvin, mutta ei tavoita kirjoissa esiteltyä kiihkeää etsimisen tunnelmaa lainkaan. Lisäksi ratkaisu johtaa siihen, että sieppi havaitaan joka kerta suurin piirtein samaan aikaan eikä muilla kenttätapahtumilla ole juurikaan vaikutusta ottelujen lopputulokseen.
Vauhdikasta ja helppoa
Pelattavuuden suhteen paketin silmiinpistävin yksityiskohta on korkeussuunnassa tapahtuvan liikkeen puuttuminen lähes kokonaan. Nopeiden nousujen ja syöksähdysten tekeminen on mahdotonta eikä pienillä korkeuseroilla tunnu olevan mitään vaikutusta ottelutapahtumiin. Tämä varmasti helpottaa tilanteen hallitsemista melkoisesti, mutta huispauksen kolmiulotteisen luonteen huomioon ottaen ratkaisu jää harmittamaan jonkin verran. Toinen merkittävä ongelma pelin toteutuksessa on kenttää esittävän kartan puuttuminen. Pelaajalle ei tarjota minkäänlaista informaatiota joukkueiden sijoittumisesta ja muusta yleistilanteeseen liittyvästä, vaan kaikki päätökset on tehtävä puolittain sokkona.
Pelaaminen on muutenkin hyvin arcade-henkistä eivätkä pelintekijät ole vaivautuneet paneutumaan huispauksen taktiseen puoleen. Monimutkaisten kuvioiden sijaan hyökkäykset ovat pääasiassa suoraviivaista pallottelua, jossa kaatoa heitellään jahtaajalta toiselle vastustajan häirintäyritysten välttämiseksi. Maalin tai torjunnan jälkeen peliväline päätyy tavallisesti vastapuolelle, jolloin se on riistettävä takaisin onnistuneella taklauksella. Tämä on etenkin normaalilla vaikeustasolla erittäin helppoa, joten ottelut päättyvät yleensä pelaajan suurinumeroiseen voittoon. Vastustajien taitotasoa säätämällä touhuun saa hieman enemmän haastetta, mutta pelaaminen on silloinkin lähinnä vauhdikasta koheltamista.
Arcade-tyylistä ja helposti lähestyttävää pelattavuutta on tavoiteltu myös pelin kontrolleissa. Lentävien luutien ohjaaminen tuntuu hämmästyttävän luontevalta ja kaikki perustoiminnot omaksuu jo selkeiden harjoitustehtävien aikana. Lisäksi soppaa on maustettu erikoisliikkeillä, joiden avulla voi tehdä tavallista näyttävämpiä väistöjä tai syöttökuvioita. Aluksi käytössä on vain muutamia yksinkertaisia temppuja, mutta pelaamalla valikoimiin ilmestyy jatkuvasti uusia vaihtoehtoja. Erikoisliikkeiden käyttäminen ei ole yhtä sujuvaa kuin esimerkiksi EA Big -sarjan peleissä, mutta ne lisäävät ottelujen viihdyttävyyttä mukavasti.
Hyviä hetkiä ja kaukaisia unelmia
Pelattavaa paketista löytyy kohtuullisesti. Aluksi pelaaja opastetaan Tylypahkan tupamestaruuskilpailuihin, joihin voi osallistua niin Rohkelikkojen, Luihuisten, Puuskupuhien kuin Korpinkynsien joukkueella. Tämän jälkeen edessä ovat lajin MM-kisat, jotka koostuvat karsintaotteluista ja finaalista. Taitojen ja palkinnoiksi saatavien huispauskorttien karttuessa koitoksen voi käydä lävitse usealla eri vaikeustasolla. Lisäksi paketista löytyvät yksittäiset näytösottelut, joiden tärkeintä antia on kaksinpelimahdollisuus. Kokonaisuutena virtuaalihuispaus on yllättävänkin hauskaa touhua, joten tarjolla olevien pelimoodien parissa viihtyy ongelmitta muutaman tunnin ajan. Pidemmän päälle kunnon taktiikoiden puute alkaa kuitenkin rasittaa kokonaisuutta sen verran, että mielenkiinto lajia kohtaan katoaa.
Visuaalisesti peli on melkoisesti velkaa Potter-elokuville. Sen grafiikan parasta antia ovat näyttävät ja parhaimmillaan erittäin luovasti suunnitellut huispausareenat, jotka sijoittuvat eri puolille maailmaa. Luutiensa selässä istuvat pelaajat on sen sijaan mallinnettu melko karkeasti, vaikka hahmot eroavatkin toisistaan kiitettävän paljon. Pelin audiopuoli sen sijaan kärsii lisenssituotteille tyypillisestä persoonattomuudesta ja varsinkin ääninäyttelijöiden suorituksissa olisi paljon parantamisen varaa.
Kokonaisuutena Harry Potter: Quidditch World Cup on mielenkiintoinen tuttavuus. Sen vetovoima perustuu ennen kaikkea Rowlingin kehittämään fiktiiviseen urheilulajiin, jota peli mallintaa melko onnistuneesti. Paketin suurin heikkous on syvyyden puute, jonka vuoksi luutapalloilu alkaa muutaman tunnin jälkeen kyllästyttää. Tämän vuoksi satunnaisen pelaajan kannattaa tutustua Quidditch World Cupiin korkeintaan tyydyttääkseen uteliaisuuttaan. Potter-faneille tulokas on sen sijaan varteenotettava vaihtoehto loppuvuoden pelijulkaisujen joukossa. Heidän on kuitenkin syytä varautua siihen, että tämän pelin ääressä on entistä helpompi toivoa huispauksen olevan oikea urheilulaji.
