Kameo: Elements of Power (360)

Nimeni on Kameo, ja olen Lumotun valtakunnan haltiakuninkaan Solonin tytär. Kesti viisi vuotta koota tarinani yksiin kansiin. Jossain vaiheessa luulin että tapaisimme GameCubella, mutta olenkin nyt Xbox 360:n sankaritar. Mikäpä siinä, sain enemmän vihulaisia pieksettäväksi.

Totta puhuen en ole aivan tavallinen haltia. Osaan muuttua erilaisia kykyjä omaaviksi olioiksi, elementaaleiksi. Kyvyistäni ja edesmenneen isäni minulle suomasta hyvästä katkeroituneena sisareni Kalus vangitsi perheemme ja viisaat esi-isät, Haliksen, Yeroksen ja Lenyan. Perivihollistemme peikkojen kuningas Thorn liittoutui sisareni kanssa. Yhdessä heistä on todella riesaa, sen voin sanoa.

Satumaisen kaunista

Yritin pelastaa perheeni uhkarohkeassa hyökkäyksessä peikkojen linnaan, mutta kävi juuri niin kuin viisaat aina sanovat: hyvin valmisteltu on puoliksi tehty. Menetin kaikki kykyni, mutta vielä on toivoa. Wotnot-taikakirjaan pesiytyneen hajamielisen velhoystäväni kanssa voimme löytää elementaalit ja saada taitoni takaisin. Täytyy myöntää, että velhoksi hän osaa olla hankala. Hän vääntää asiat rautalangasta, vaikka en ole enää se pikkutyttö, joksi hän minua luulee.

Rehevä kasvusto, ympäriinsä pörräävät hyönteiset ja ilmassa leijuva siitepöly tekevät Lumotusta valtakunnasta satumaisen kauniin. Asiat sujuvat sutjakasti ilman turhaa hidastelua. Olin ällikällä lyöty, kun näin Thornin lähettämät satapäiset sotajoukot ja hirmuiset taisteluvaunut. Sota on todella alkanut. Syöksyin kimppuun hevoseni kanssa, ja niitin peikkoja kuin heinää. Peikot eivät kuitenkaan ole tyhmiä, vaan osaavat tarvittaessa väistää ja hyökätä laumassa. Onneksi omat soturimme olivat myös paikalla.

Suuria vihollislaumoja lukuun ottamatta seikkailuni on perinteinen. Etenen alue kerrallaan ja pelastan elementaalit pimeyden aaveiden kynsistä. Silloin tällöin tulee vastaan isompia köriläitä, joihin käytän ystävieni kykyjä. Itse asiassa minulla ei ole mitään virkaa, sillä elementaalit osaavat rutkasti enemmän.

Friteerattua peikkoa salaatinlehvällä

Lempparini on epäilemättä Major ruin, piikikäs muurahaiskarhua muistuttava otus, joka menee kerälle ja pistää vihulaisia halki, poikki ja pinoon pyörimällä tappavaa sotatanssia heidän mahansa päällä. Häntä käytetään enimmäkseen erilaisten esteiden ylittämiseen. Ash, tulipalloja syöksevä tulipunainen lohikäärme kuuluu osastoon joka paikan höylä. Häntä tarvitaan peikkojen grillauksessa ja jääesteiden poistamisessa.

Tärkeisiin kamuihin lukeutuvat myös jääpiikkejä heittelevä Chilla ja kasvien Mike Tyson, Pummel Weed. Hänen liikkeisiinsä ei esikuvan tapaan kuulu korvien napsuttelu, vaan leuan murskaus. Chilla osaa viekkaasti riuhtaista vihulaisen selässä oleviin piikkeihinsä. Ei ihmekään että hänellä on ilkikurinen kestohymy. Yhteensä pystyn käyttämään kymmentä persoonallista elementaalia, mutta koettelevin homma on saada ne kaikki. Avain onnistumiseen on niiden oikea-aikainen hyödyntäminen, kuten isäni toteaisi opettavaisesti. Hankaluuksia aiheuttaa jokaisen hieman erilainen ohjaaminen. Chilla tähtää erittäin herkällä otteella, mutta näin ei ole kaikkien kohdalla. Osa elementaaleista jää surullisen statistin rooliin, vain muutaman hassun jipon osaaviksi tähdenlennoiksi.

Persoonalliset elementaalit, maailmamme riemukkaat olennot ja kauniit maisemat ovat ilahduttaneet sukuani vuosisatoja. Viimeisen silauksen tuo mahtipontinen ja lumoava orkesterimusiikki. Tarinaa valitettavasti vaivaa identiteettikriisi. Epäselväksi jää, että onko tapahtumat tarkoitettu lapsekkaaksi saduksi vai aikuisten fantasiaksi.