kill.switch (PS2)
Ensi näkemän perusteella voisi luulla, että kill.switch on normaali hahmon takaa kuvattu toimintapeli ja sitä se periaatteessa onkin. Peli pitää kuitenkin sisällään muutaman tuoreen idean, jotka erottavat sen massasta.
Pelin juoni kertoo supersotilaasta, joka lähetetään suorittamaan erilaisia tehtäviä maailman eri kolkkiin. Vaikka juoni on selkeässä sivuosassa, on siinä silti pari mielenkiintoista käännettä, jotka pitävät pelaajan varpaillaan. Itse tehtävät eivät kuitenkaan tunnu liittyvän juoneen juuri mitenkään ja sen takia koko yksinpelikampanjaa vaivaa päämäärättömyys.
Taistelut ovat luonnollisesti toimintapelin pääosa-alue ja taisteluita tässä pelissä riittääkin. Jokaisessa huoneessa tai käytävässä pelaajaa odottaa kasa vihollisia. Aseet paukkuen vihollisten keskelle ryntäävä pelaaja huomaa kuitenkin nopeasti menettäneensä henkensä. Pelin omalaatuisin idea on suojien käyttö taistelussa. Seinien, laatikoiden ja vastaavien esineiden takaa räiskiminen pitää pelihahmon suhteellisen suojattuna ja näin vihollisten tappaminen käy helposti. Pelissä voi ampua jopa sokkona vihollisia kohti.
Vaikeustaso on kohdallaan. Tekoäly on hyvää ja vastustajilla tuntuu heilläkin olevan jonkinlainen hengissäsäilymisvietti. Nekin nimittäin osaavat käyttää suojia ja joskus jopa kiertää pelaajan selustaan. Myös tallennuspisteet puuttuvat, joten kuolema johtaa koko kentän uudelleen peluuseen. Vaikka kenttiä tulee useasti tahkottua moneenkin otteeseen, on pelin elinikä silti lyhyt. Koko kampanja on läpäisty reilusti alle kymmenessä tunnissa, eikä peli tarjoa mitään, jonka takia sen pariin pitäisi palata uudestaan.
kill.switchissä on pari ongelmaa, joiden takia peli ei nouse pelimaailman terävimpään kärkeen. Lyhyen eliniän lisäksi toiminta alkaa puuduttamaan jo muutaman pelitunnin jälkeen, sillä samaa kaavaa toistetaan taistelusta toiseen. Ensin kyykitään suojassa ja sitten tapetaan viholliset, vain ympäristöt vaihtuvat. Monta hyvää osa-aluettakin löytyy, joten huonoksi peliä ei voi moittia.
