Uusimmat

Knights of Honor (pc)

26.10.2004 00:00 Miikka Lehtonen

Knights of Honor on Euroopan keskiaikaan sijoittuva laajan skaalan strategiapeli. Valittavana on kolme aikakautta 1000- ja 1500-lukujen välistä. Kullakin aikakaudella on laaja valikoima erilaisia valtakuntia ympäri Eurooppaa, joista jokaisella on teoriassa omat heikkoutensa ja vahvuutensa.

Pelaaja toimii jonkinlaisena keskiaikaisen eurooppalaisvaltakunnan ohjaavana henkenä. Hän säätelee veroja, palkkaa ritareita hoviinsa, päättää uskonkysymyksistä ja sotii muita ruhtinaita vastaan. Käytännössä peli on kuin yhdistelmä Heroes of Might and Magicia ja Civilizationia, tosin reaaliaikaisena. Valitettavasti soppaa ei ole sekoitettu taidolla, joten lopputulos ei onnistu nappaamaan mukaan kummankaan pelin parhaita osia.

Keskiaikainen Eurooppa on jaettu sektoreihin, joissa kussakin on yksi kaupunki. Kaupunkia tukevat eri kokoiset kaivokset, kylät, farmit, satamat sun muut tuotantolaitokset. Näihin ei voi itse juurikaan vaikuttaa, vaan ne kehittyvät itsenäisesti pelaajan valtakunnan yleistyylin mukaisesti. Kaupunkia hallitseva valtakunta hallitsee myös koko sektoria, joten toiminta keskittyy väkisinkin niiden ympärille.

Koska pelaaja on itse vain ruumiiton henki, joka leijailee ympäriinsä vääntelemässä vipuja ja säätämässä mittareita, tarvitaan konkreettista otetta. Knights of Honor on Heroes of Might and Magicin tyyliin rakennettu sankarien, tässä tapauksessa ritarien ympärille. Armeijoiden johtamisen lisäksi ritareille voi antaa erikoisammatteja, jolloin he esimerkiksi lisäävät hallitsemansa kaupungin rahavirtaa tai moraalia. Kiinnostavimpana ammattina ritarin voi kouluttaa vakoojaksi, jolloin hän lähtee lusmuamaan vieraan valtakunnan nurkkiin. Kun kohdemaa palkkaa ritareita, pelaajan vakooja voi saada erilaisia tehtäviä vihollisen leivissä. Hänen työnkuvastaan riippuen pelaaja voi tämän jälkeen määrätä agenttinsa vaikka käännyttämään armeijat kapinallisiksi, tuhoamaan satoja tai julistamaan sodan vieraalle valtakunnalle.

Ritarien ohella pelaajan tärkein työkalu on hallitsijasuku. Pelin alkaessa siihen kuuluu vähintään miespuolinen ruhtinas ja yleensä myös tämän vaimo. Iloisella perheellä voi olla vielä jälkikasvuakin, joista miespuoliset koulutetaan ennemmin tai myöhemmin ritareiksi ja naispuoliset naitetaan muihin perheisiin liittojen lujittamiseksi. Suvun hallitseminen on kiikkerää puuhaa, sillä kotona nyhjäävästä prinssistä ei ole mitään hyötyä, mutta he ovat kuolevaisia siinä missä muutkin alaiset. Jos prinssinsä onnistuu tapattamaan pelin aikana, suku loppuu lyhyeen.

Suvun lisäksi mikromanagerointia riittää muillakin valtakunnan osa-alueilla. Civilization-tyyliin kaupunkeihin saa rakennella niiden elinlaatua parantavia rakennuksia kolmessa kategoriassa. Sotilaalliset rakennukset tuottavat uusia joukkotyyppejä tai parantavat puolustusta, kaupunkirakennukset taas antavat bonuksia moraaliin, viljelyyn ja moraaliin. Kiinnostavimpana rakennustyyppinä ovat uskonnolliset rakennukset. Kuten oikeastikin, uskonto ja sen manipulointi on tärkeä osa kansan hallintaa. Eri kokoiset temppelit ja kirkot antavat erilaisia bonuksia riippuen siitä, mitä jumalaa pelaajan kansakunta kumartaa. Uraauurtavasti pelaajan ja hänen valtakuntansa ei nimittäin tarvitse olla katolista sorttia, vaan valtakunnan levitessä pelaaja voi muuttaa virallisen uskontonsa vaikka muslimeiksi. Ongelmia tulee viimeistään, mikäli tarpeeksi suuri osa kansasta ei tunnusta virallista uskontoa, sillä uskonsotiin verrattuna tavallinen kapinakin kalpenee.

Paperilla peli kuulostaa siis lähes kenen tahansa historiafriikin unelmapeliltä. Valitettavasti hyvät ideat eivät ole siirtyneet kovin osuvasti monitorille ja muutama itsestäänselvä tärppi on jäänyt käyttämättä. Knights of Honorin suurin ongelma on se, että se on suunnilleen yhtä viihdyttävä kuin lukion historiankirja. Pelin asialliseen linjaan olisi toivonut ripettä fantasiaa tai edes kuningas Arthurin tarinoita. Legendaariset ritarien seikkailut jäävät kokematta, sillä armeijoiden johtamisen lisäksi nämä panssaripojat eivät miekkojaan heiluttele. Heroes-tyylisten seikkailupaikkojen lisääminen olisi jo tuonut peliin reilusti lisää tekemistä.

Myös taistelut ovat tylsiä. Jälleen kerran puitteet ovat kohdallaan, eikä esimerkiksi joukoista tule pulaa. Kaikille kansakunnille yhteisten joukkojen lisäksi jokainen kansa ja vieläpä alue pystyy rakentamaan omia, kalliita erikoisjoukkojaan. Näin esimerkiksi myöhempien aikojen brittiarmeijoissa nähdään tappavia jousimiehiä ja kelteillä puolestaan pelottomia berserkkejä. Monipuolisista ja kiinnostavista joukoista ei kuitenkaan ole paljoakaan iloa, sillä itse taistelu on yksityiskohtaisimmillaankin kuin Heroes of Might and Magicin hidas serkkupoika. Pelaaja naksuttelee vuorotellen omia ja vihollisen joukkoja ja toivoo, että keihäsmiehet onnistuisivat kerrankin tappamaan lapioilla ja paistinpannuilla aseistetut maajussit. Taistelun toinen ongelma on nimittäin liiallinen tasapainottaminen. Ei ole kovinkaan paljon järkeä rakentaa jumalattoman kalliita sveitsiläisiä peitsimiehiä, kun nämä kuitenkin ottavat puolet ajasta turpaansa lähes ilmaisilta farmareilta. Taktisia vaihtoehtoja ja erilaisia muodostelmia löytyy mukava määrä, mutta niiden käytännön vaikutukset ovat olemattomia.

Knights of Honor on harmillinen peli. Potentiaalia olisi vaikka mihin, mutta jatkuvasti sitä pelatessaan huomaa ajattelevansa, miten paljon paremmin lähes kaikki on tehty jo aiemmin muissa peleissä. Ennemmin tai myöhemmin alkaa ihmetellä, miksei samalla pelaisi Heroes of Might and Magicia tai Civilizationia vesitettyyn kopioon tyytymisen sijaan. Varmasti Knights of Honor tulee löytämään oman kohderyhmänsä, eikä ole vaikea kuvitella sen olevan vielä vuosienkin päästä kulttihitti. Tällaisenaan peli on kuitenkin suunnilleen yhtä jännittävää puuhaa kuin talon maalaaminen, eikä siitä ole uudeksi strategiakuninkaaksi.

Tekijä: Black Sea Studios / Sunflowers
Julkaisija: EA
Testattu: pc
Saatavilla: pc
Laitevaatimukset: P3 1 GHz, 256 Mt, 16 Mt näytönohjain
Pelin kotisivu: www.knights-of-honor.net