Luigi’s Mansion 2 (3DS)

25.04.2013 16:10 Miikka Lehtonen

Tekijä: Next Level Games
Julkaisija: Nintendo
Testattu: 3DS
Saatavilla: 3DS
Pelaajia: 1, 2-4 (lähiverkossa ja internetissä)
Pelin kotisivu: Luigi’s Mansion 2
Arvostelija: Miikka Lehtonen

GameCuben julkaisupeleihin kuulunut Luigi’s Mansion ei nauti maailmalla suunnatonta suosiota, mutta on pelillä ystävänsäkin. Esimerkiksi minä! Voi sitä riemun määrää, kun vastoin kaikkia odotuksia Luigi’s Mansion 2 näki päivänvalon!

E3:n tahtiin hihkuessamme emme tosin vielä tienneet, että jatko-osa on monilla tavoin erilainen kuin edeltäjänsä, mutta ei sillä tärkeimällä: Luigi’s Mansion on yhä umpihurmaava peli.

Luigi’s Mansionissa Marion vihreä veli perii yllättäen kartanon, jota ei ollut pari päivää aiemmin ollut olemassakaan. Luigi kutsui toki Marion paikalle juhlimaan, mutta myöhästyi itse hieman. Ja kun hän vihdoin saapui paikalle, Mariosta ei näkynyt jälkeäkään. Jotain talossa kuitenkin oli: kummituksia. Kymmenittäin!

Tästä alkoi yllättävän hauska ja tunnelmallinen seikkailu, jonka aikana kohdattiin ja voitettiin lukemattomia hauskoja kummituksia, nautittiin aikanaan hämmentävän laadukkaista valo- ja varjoefekteistä sekä muutenkin pidettiin reippaasti kummitushauskaa. Mutta ei kovin kauan, sillä Luigi’s Mansionin pelasi läpi iltapäivässä.

Useamman vuoden tauon jälkeen on aika palata taas kartanoon, sillä oudosti väriään muuttanut kuu on tehnyt kaikista kummituksista taas ilkeitä. Niinpä jonkun täytyy tarttua kummitusimuriin ja puhdistaa talo. Arvatkaa kaksi kertaa, kuka se on?

Who you gonna call?

Luigi’s Mansion 2:n perusidea on yhä hyvin samanlainen kuin ennen: Luigi seikkailee kummitustalon huoneesta toiseen etsien kätkettyjä aarteita ja suorittaen tarinaa eteenpäin vieviä tavoitteita. Joskus etsitään rattaita jättimäisen oven avaavaan koneistoon, toisinaan jahdataan tärkeän avaimen pöllinyttä kummitushauvaa pitkin kartanon käytäviä ja huoneita.

Pesäerona aiempaan peliin Luigi’s Mansion 2 ei tapahdu enää yhdessä suuressa kartanossa, vaan viidessä pienemmässä. Eikä peli ole enää myöskään avointa seikkailua, vaan tehtävävetoinen. Kussakin talossa heitetään puolisen tusinaa noin puolen tunnin mittaista keikkaa, jonka jälkeen kellistetään lopussa odottava pomo ja siirrytään seuraavaan.

Nopean päässälaskun avulla jo tästä kuvauksesta huomaa, että Luigi’s Mansion 2 on selvästi edeltäjäänsä pitempi peli. Siinä missä ykkönen tosiaan meni läpi iltapäivässä, nyt pelattavaa riittää helposti yli lähemmäs 15 tunniksi ja enemmänkin, jos viettää aikaa etsien kätkettyjä salaisuuksia ja jahdaten kartanoissa piileskeleviä Boo-erikoiskummituksia.

Tehtävämäinen rakenne tuo mukanaan yhden jutun, josta en pitänyt lainkaan: pelissä ei ole enää minkäänlaisia checkpointeja tai tallennuspisteitä. Peli tallennetaan tehtävien välissä, mutta muuten mennään ilman suojaverkkoa. Jos sattuu kupsahtamaan 40 minuuttia pitkän tehtävän loppumetreillä, edessä on takapakkia keikan alkuun saakka. Se syö pitkän päälle miestä, varsinkin kun tehtävien vaikeuskäyrä on vähän rosoinen. Yleensä mennään aika kepeästi, mutta sitten väliin tulee minipomo tai muu yllättävä juttu, jossa hengenlähtö onkin lähellä.

Ainoan poikkeuksen muodostavat kultaiset luut, jollaisen Luigi voi löytää kustakin tehtävästä. Sellaisen löytämällä saa kuoltuaan yrittää kerran tehtävää uudelleen, mutta onhan se nyt vähän outoa, että jatkomahdollisuus täytyy erikseen hakea kaappeja ja arkkuja penkomalla.

Se tärkein juttu, eli charmi, ei kuitenkaan ole hävinnyt mihinkään. Jo aivan alkumetreistään saakka Luigi’s Mansion 2 hurmaa. Grafiikka on 3DS-peliksi mainiota ja tunnelma on taas katossa hyvien valo- ja varjoefektien ansiosta. Luigi itse on mitä hauskin pelikaveri: välillä miekkonen hyräilee taustamusiikin tahtiin tai vesiputouksen alle käveltyään päättää ottaa yllätyssuihkun. Hauskaa meininkiä ja hyvää mieltä on tarjolla koko rahan edestä ja itse hymyilin leveästi suurimman osan 15 pelitunnistani.

Kummituskalastusta

Merkittävin pelillinen muutos liittyy luonnollisesti 3DS:n ohjauslaitteisiin. Siinä missä GameCubessa oli kaksi analogitikkua, 3DS:ssä on vain yksi. Tämä vaikuttaa välittömästi siihen, miten kummituksia pyydystetään. Alkuperäisen pelin tavoin kummajaiset hiippailevat oletusarvoisesti näkymättöminä pitkin huoneita ja yrittävät pelästyttää Luigin. Jotta ne voisi pyydystää, ne täytyy ensin tainnuttaa väläyttämällä kummajaisia taskulampun valokeilalla. Sitten alkaa kummituskalastus.

Luigi pamauttaa kummitusimurinsa kehiin ja kummitus jää sen ilmapyörteeseen rimpuilemaan. Sitten väännetään analogitattia vastasuuntaan, jolloin imurimittari täyttyy. Kun se on tarpeeksi korkealla, Luigi kiskaisee nappia painamalla haamun säiliöön ja tuulettaa riemuissaan. Helppoa? Ei aina, sillä kummitukset liikkuvat usein suuremmissa laumoissa. Kaikki kerralla taintuneet saa aina yhtä aikaa imuriin, mutta se vaatii joskus vähän kummitusten paimentamista, sillä pirulaiset yrittävät luonnostaan kiertää selän taakse. Ja jos niitä on vapaana kesken kalastusyrityksen, ne tulevat tietenkin päälle.

Ja tässä on myös se suuri ero: siinä missä Luigi’s Mansionissa pystyi vielä liikkumaan imuroinnin aikana ja näin väistelemään kummituksia, nyt seistään paikallaan. Imuroinnin aikana ainoa puolustuskeino on hyppy, joka nollaa imurointimittarin. Parempi sekin kuin nyrkki takaraivoon.

Ei tämä toki muutamaa hetkisempää hetkeä lukuun ottamatta ole suuri ongelma, sillä vaikeustaso on hiottu hyvin kohdalleen. Koko ajan on sellainen olo kuin saisi pelata tosissaan, mutta peli ei yleensä tunnu epäreilulta. Tästä siis peukku Nintendolle.

Muutakin puuhaa toki on. Pelin aikana Luigi saa jos jonkinlaisia työkaluja, joilla sitten ratkotaan yksinkertaisia puzzleja, etsitään kätkettyjä aarteita ja bonuskummituksia. Onkin aika kuvaavaa, että itse en tainnut pelata yhtään tehtävää läpi vain kertaalleen, vaan palasin kaikkiin etsimään myöhemmin juttuja, joita olin sivuuttanut aiemmin.

Silti suurin uudelleenpeluuarvo löytyy moninpelistä, joka on – enkä olisi itse tätä ennakkoon uskonut – ratkiriemukasta puuhaa.

Neljä Luigia!

Luigi’s Mansion 2:n moninpeli on eräänlainen selviytymistila yhdestä neljään pelaajalle. Edessä on vaikeustasosta riippuen neljästä 25:een kerrosta kummitusten täyttämää pilvenpiirtäjää odottamassa voittajiaan. Yhteistyö, sekä sopivissa paikoissa hajaantuminen, ovat avaimet voittoon, sillä kummituksia on paljon ja aikarajat tiukkoja.

Pelattavuus on kuin yksinpelissä konsanaan: Luigit imuroivat kummituksia, etsivät salaisuuksia ja keräävät rahaa, joilla voi sitten parannella yksinpelissä varusteitaan. Tarjolla on myös vaihtoehtoisia pelitiloja, joissa pitää vaikka jahdata kummitushauvelia tai törkkiä alati hupenevaa aikarajaa ylöspäin kummituksia kaappailemalla.

Pelasi miten pelasi, Luigi’s Mansion 2:n moninpeli on todella hauskaa ajanvietettä. Valitettavasti myös teknisesti vähän ongelmallista. Itse en saanut kertaakaan testijakson aikana nettipeliä toimimaan, vaikka omissa laitteissani ei ongelmia pitäisi olla. Onneksi moninpeli onnistuu myös lokaalisti: tarvittaessa yhdestä pelistä voi jakaa moninpelikopiot kaikille kavereilleen. Ja näinhän se peli myös toki on parhaimmillaan, sillä kommunikaatio on tärkeää.

Kokonaisuutena Luigi’s Mansion 2 on juuri sitä mitä odotinkin. Se on hurmaava, hauska ja viihdyttävä peli. Suurin ongelma on rosoinen vaikeustaso, jonka ansiosta muutamat kentät ovat vähän turhauttavia. Itse olisin pitänyt myös enemmän avoimesta pelimaailmasta, sillä kun samaa pientä kartanoa ramppaa läpi viidettä kertaa, alkaahan se tuntua nähdyltä. Toki tehtävästä toiseen esineiden sijoittelua ja salaisuuksien paikkoja vaihdellaan, mutta ei se toki ole sama asia.

Nämä ovat vain pieniä valituksen aiheita, sillä nekin huomioiden Luigi’s Mansion 2 on alkuvuoden ja 3DS:n parhaita pelejä. Ehdoton suositus kaikille laitteen omistajille.

Toinen mielipide

Luigi on elänyt koko pienen ikänsä tunnetumman punanuttuisen veljensä varjossa. GameCubella Luigi sai kuitenkin oman kummitusten täyttämän haamujahtinsa ja viisiminuuttisensa parrasvaloissa. Nyt hahmo palaa kummitusten pariin 3DS:llä. Hyvä niin, sillä paluu on todella onnistunut.

Luigi’s Mansion 2:sta paistaa jatkuvasti läpi kehittäjien mielikuvitus. Samoja ideoita ei kierrätetä pulmissa ollenkaan, vaan pelaaja saa koko yksinpelin ajan eteensä uusia ja mielenkiintoisia tilanteita. Vihollisia riittää moneen lähtöön ja taistelua sekoittavat myös kummitukset, jotka osaavat turvautua erilaisiin esineisiin. Kummitusten ja pulmien lisäksi vaihtelua riittää myös itse kartanoissa.

Pelaaminen itsessään on rytmitetty hyvin käsikonsolille sopivaksi. Pelaaminen tapahtuu lyhyissä pätkissä, joten peli soveltuu vallan mainiosti pelattavaksi esimerkiksi junamatkoilla. Itse pelasin pelin läpi kotisohvalta käsin ja huomasin usein ajattelevani, että ”vielä yksi tehtävä…” Pelin pariin uppoutuu siis mielellään myös pidemmäksi aikaa.

Yksinpelillä on kestoa noin 13 tuntia, mutta jos haluaa etsiä kaikki salaisuudet, niin kelloon tulee varmasti lisää tunteja. Yksinpelin lisäksi mukana on myös nettimoninpeli, jossa pääsee metsästämään kummituksia neljän pelaajan voimin. Moninpeli on yksinkertaista kummitusjahtia, mutta siitä saa hupia muutamaksi kerraksi.

Luigi’s Mansion 2 on kokonaisuutena loistava paketti. Se näyttää todella hyvältä, pelaaminen on hauskaa ja pelissä on runsaasti hyväntuulista huumoria. Toivottavasti hahmo saa myös tulevaisuudessa tähdittää yhtä laadukkaita seikkailuja.

Mikael Miilumäki