Manhunt 2 (PS2, Wii)

24.02.2009 16:45 Miikka Lehtonen

Ennen Manhunt 2:n julkaisua peli oli otsikoissa vähän väliä. Milloin joku vaati Rockstarin pahoja miehiä linnaan hillittömän väkivaltaiseksi pelätyn pelin johdosta, toisinaan peliä oltiin sensuroimassa ja joskus kieltämässä kokonaan. Euroopan julkaisukin meinasi mennä sivu suun.

Julkaisun jälkeen on kuitenkin ollut melko hiljaista, eikä pelistä ole paljon puhuttu. Miksiköhän? Vaikka siksi, että peli ei ole kovinkaan hyvä.

Pintapuolisesti Manhunt 2 on kolmannesta persoonasta kuvattu hiippailupeli, jossa päähenkilömme yrittää ratkoa menneisyytensä saloja, todistaa syyttömyytensä perheensä väkivaltaiseen murhaan ja saada oikeat syylliset vastuuseen. Tältä pohjalta peliä ei kuitenkaan ostaisi kukaan, mutta onneksi siinä on myyntivaltti.

Pelin keskipisteessä on nimittäin melko ronski väkivalta. Vastustajia eliminoidaan käytetyillä ruiskuilla, veitsillä, pesäpallomailoilla, kirveillä ja moottorisahoilla tai vaikka takomalla päätä kaivon kannen alle, kunnes aivomassa virtaa.

Jujuna on, että mitä kauemmin pelaaja onnistuu hiippailemaan hyökkäysnappi pohjassa pahaa aavistamattoman pahiksen takana, sitä härskimpi ja väkivaltaisempi tappovideo on tuloksena. Wii-versio varsinkin pääsi otsikoihin murhasimulaattorina, sillä siinä teloitukset tehdään Wiin kapuloita liikuttelemalla.

Kauhistunut parku ja voivotus oli taas turhaa, sillä liikkeet ovat todella ylimalkaisia eivätkä varmasti opeta kenellekään mitään väkivallasta. Peliin ne kuitenkin tuovat edes vähän intoa, sillä yllättäen murhat voivat mennä pieleen ja pelaajan on syytä olla todella varma asiastaan – tai kyvystään seurata ruudulla näkyviä ohjeita.

Tämähän kuulostaa nyt sangen kauhealta, mutta totuus ei ole aivan niin graafinen. Rockstar nimittäin antoi periksi paineen alla ja sensuroi kauhua aiheuttaneet tappovideonsa. Siinä missä alkuperäisissä videoissa pystyi ihailemaan, miten iskuporakoneen terä tunkeutui korvaan, nyt ruudulla näkyy vain punavalkoista kohinaa ja väläyksiä väkivallasta. Puheet teoista ovat siis huomattavasti järkyttävämpiä kuin itse pelin sisältö.

Karu meininki

Kun hurmehiset välianimaatiot riisuu pois, jäljelle jää puiseva, yksinkertainen ja kankea hiippailupeli. Pelaaja etenee pisteestä A pisteeseen B yrittäen välttää tai pilkkoa vastaansa tulevia vartijoita. Tässä hänellä on apunaan tutka, joka ilmaisee alueella liikkuvien vihollisten valppauden ja liikesuunnan. Pääasiallisena koukkuna on arvata oikeat etapit ja edetä hitaasti varjosta toiseen vartijoita vältellen.

Suoraan yhteenottoon ei ole varaa, sillä kun sankarimme ei pääse yllättämään takaapäin mattopuukon kanssa, hän on melkoinen vässykkä. Yksikin vartija pistää hänet yleensä päiviltä ja kun pirulaiset vielä osaavat huutaa apua, turpaan tulee.

Hiippailupelit yleensä ovat hauskuuden kryptoniittia, eikä Manhunt 2 tee poikkeusta. Kontrollit ovat kankeat, kamera tökkii ja pelaaminen on pääasiassa yritys ja erehdys –festivaalia, jossa kuollaan kerran toisensa jälkeen oikeita reittejä etsittäessä.

Onkin selvää, että jos pelissä hiippailtaisiin vaikka vakoojatunnelmissa, siitä ei olisi kukaan puhunut ikinä sanaakaan. Se suurin koukku on selvästi väkivalta ja itse olen niin kyyninen mies, että uskon vakaasti Rockstarin itse lietsoneen vihan liekkejä tietäessään, että pelistä tulisi sangen huono.

Ei Manhunt 2:sta nytkään kannata paljon puhua. Kauhuteoksena se on samaa tasoa kuin marketin alelaarin kahden euron mestariteokset: veri lentää ja kiroillaan niin pirusti, mutta todellista tunnelmaa ei ole missään. Pelinä se ei pärjää paljon paremmin, vaan häviää 10-0 Splinter Celleille ja muille enemmän pelattavuuteen ja vähemmän paheksuttavuuteen panostaneille hiippailupeleille.

Tekijä: Rockstar North
Julkaisija: Rockstar Games
Testattu: PlayStation 2, Wii
Saatavilla: PlayStation 2, Wii
Pelin kotisivu: http://www.rockstargames.com/manhunt2
Miikka Lehtonen