Medal of Honor Airborne (PC, 360)

12.10.2007 13:49 Miikka Lehtonen

Tapahtui 60 vuotta sitten: miljoonat miehet taistelivat elämästään, arvoistaan ja vapaudestaan halki maailman. Tuon tasoista hävitystä ei ole maapallolla toiste nähty, eikä toivottavasti tulla näkemäänkään.

Nykyään veteraanien uhraukset ja kärsimykset muistetaan lähinnä käheiden elokuvien ja loputtomien toiseen maailmansotaan sijoittuvien räiskintäpelien ansiosta. Tällä kertaa inspiraation kohteena ovat jenkkien laskuvarjojääkärit, kieltämättä paremmin kuin koskaan ennen.

Laskuvarjojääkärit, nuo kaikille Band of Brothersista ja tuhannesta muusta aiheeseen liittyvästä elokuvasta ja kirjasta tutut valiosotilaat. Kun muut värisivät poteroissaan, laskuvarjojääkärit tekivät lähes itsemurhaksi tuomittuja iskuja vihollisen selustaan ja keskelle. Aivan uusi aselaji oli vielä lapsenkengissään, mutta sen painoarvoa sotaponnistuksissa ei kannata silti aliarvioida.

Tätä taustaa vasten onkin hieman yllättävää, että laskuvarjojääkärien määrittelevä ominaisuus – hyppy taivaalta paikkoihin ja kohteisiin, joihin tavallinen jalkaväki ei pääse – on otettu peliominaisuudeksi vasta nyt. Laskuvarjolla on toki hypitty ennenkin, mutta vain välianimaatioissa.

Suureen tuntemattomaan

Medal of Honor Airborne tekee taistelun aloittavasta hypystä tuntemattomaan keskeisen pelimekaanisen ratkaisun. Jokainen tehtävä – ja kuoleman koittaessa uusi yritys – alkaa taistelukentän yllä kaartelevasta C-47 Skytrainista, jossa kuvataan ensin pienellä välianimaatiolla miesten tunnelmia ja tämän jälkeen syöksytään yleensä kaaoksen vallitessa ovesta kohti taistelukenttää.

Efekti toimii upeasti. Tärisevä kamera, pelin runsaasti hyödyntämän visuaaliset efektit ja jokaisen sodasta kiinnostuneen perustiedot saavat laskuvarjohypyn nostamaan niskavillat pystyyn ja puristamaan pakaroita – tämä on jännittävää ja hauskaa! Itse hypyn aikana varjoaan voi ohjailla vapaasti kohti haluamaansa paikkaa.

Tehtävänannossa pelaajalle näytetään kartta taistelualueesta ja osoitetaan turvallisia ja vähemmän turvallisia hyppypisteitä. Halutessaan voi pudottautua vaikka keskelle tehtävän kohdetta, mutta tällöin elinikä mitataan yleensä sekunneissa. Kannattavampaa onkin etsiä vaikka torni, katto tai muu korkea tila, jonne voi pudottautua rauhassa ja tämän jälkeen häiritä vihollista yläilmoista käsin.

Todelliset pro-miehet voivat jahdata myös taitohyppyjä, jotka on kätketty pelin karttoihin. Nämä ovat niitä todellisia marjapaikkoja, joista pääsee aiheuttamaan kunnon kaaosta, kunhan on todellinen laskuvarjoammattilainen. Pudottautuminen raunioituneen tornin katon läpi tai IT-bunkkerin ilmanottoaukkoon ei nimittäin ole nyyppien hommaa.

Taistele tai kuole

Itse taistelukentällä peli on kuin mistä tahansa muusta toisen maailmansodan räiskintäpelistä, mutta pahuksen tyylikkäästi toteutettuna ja upealla grafiikalla varustettuna – ainakin mikäli konehuoneesta löytyy vääntöä. Kaikki visuaaliset efektit kattoon väännettynä peli näyttää parhaimmillaan aidolta sotakuvalta, mutta käytännössä tällainen loiste vaatiikin sitten uusinta mahdollista laitteistoa.

Mukana on myös kenties parhaat räsynukke-efektit ikinä. Peli osaa kytkeä räsynukkemallit päälle ja pois juuri oikeilla hetkillä, jolloin esimerkiksi vastapallosta vatsaan ammuttu vihollinen tuupertuu todella tyylikkään näköisesti eteenpäin ja käsikranaatti lennättää miehiä taivaan tuuliin komeasti. Makaaberia, mutta niin hienoa.

Muuten niin tavallista taistelua piristetään myös mahdollisuudella kurkkia suojasta sivu- tai yläkautta esiin asteissa. Ei tarvitse hyppiä vieteriukon tavoin kyykkyhyppyä, vaan voi vain nostaa päätään hieman reunan yli ja napsauttaa vihollista otsaan. Tällöin on tosin syytä olla nopea, sillä viholliset osaavat ottaa paikallaan kykkivän jermun suorastaan yliluonnollisen hyvin jyvälle.

Peli vie laskuvarjojääkärin Italian kautta Normandian rannoille ja sieltä Hollantiin, ennen kuin kampanja päättyy Berliinin eeppisen IT-tornin valloitukseen. Matkalla tulee vastaan alati kovenevaa vastusta, kun Italian mustapaidat vaihtuvat ensin saksalaiseen rivijalkaväkeen ja myöhemmin SS-eliittijoukkoihin. Lopussa homma menee jo vähän hölmöksi kun vastaan tulee kaasunaamareihin ja luotiliiveihin sonnustautuneita supersotilaita, jotka räiskivät MG-42:lla lonkalta ja vaativat pari lipasta kuteja kaatuakseen.

Airbornen suurin ongelma on sen onnettoman lyhyt kesto. Harjoitustehtävien ohella tarjolla on vaivaiset kuusi operaatiota. Taitava pelaaja selvittää kunkin operaation reilussa tunnissa, mutta tylsää ei kyllä tule missään vaiheessa. Tehtävät ovat mainiosti suunniteltuja ja sisältävät useita tavoitteita, jotka vaihtelevat aina IT-pesäkkeiden tuhoamisesta vihollisen panssarijunan eliminointiin.

Lisäriemua taisteluun tuo mainio ryhmätason tekoäly. Vaikka perussotilas onkin melko tyhmä mölli, vastakkaiset joukot taistelevat uskottavasti. Pari hyvää osumaa voi saada vihollisjoukon perääntymään kohti omia asemiaan ja kannustaa omat uuteen rynnäkköön. Kun kulman takaa paljastuu konekivääripesäke, suunta muuttuu taas.

Uusi komennus

Kun pelin onnettoman lyhyt yksinpelikampanja on ohi, sota ei suinkaan pääty, vaan veteraania odottaa uusi komennus takaisin kentille. Jo mainittujen taitohyppypisteiden keräily on mukavaa puuhaa, varsinkin kun peli palkitsee niiden löytämisestä mitaleilla. Lisäksi pääsee leikkimään aseseppää.

Peli nimittäin pitää kirjaa eri aseilla tehdyistä tapoista ja jakaa näistä kokemuspisteitä. Kun palkki kilahtaa kattoon, aseeseen saa jotain uutta kivaa, kuten vaikka huippuluokan luistin, paremmat tähtäimet tai pistimen konepistoolin alle. Asevalikoima on taas vaihteeksi räiskintäpelien perustasoa ja kattaa ne pakolliset konepistoolit ja kiväärit. Kuriositeetteina mukaan on mahtunut jenkkien joskus käyttämä pumppuhaulikko ja saksalainen STG-44-rynnäkkökivääri. Kun aseen on kerran tuonut kentältä kotiin, sen voi valita minkä tahansa tehtävän aloitusvarusteisiinsa, mikä helpottaa kokemuksen keräämistä.

Koska kyse on Medal of Honor -pelistä, mukana on tietenkin myös nettimoninpeli. Tällöinkin muuten niin tavallista räiskintää piristetään laskuvarjohypyillä, joilla jenkit aloittavat pelinsä. Hyökkäävä osapuoli pääsee näin valitsemaan aloituspaikkansa, kun taas saksalaiset voivat räiskiä avuttomana ilmassa killuvia jenkkejä haaskalta.

Valitettavasti peli ei ole tasapainoa nähnytkään, eikä välttämättä edes kuullut siitä. Monet aseista on mielletty valtavan ylitehokkaiksi ja pelin viralliset foorumit ovat täynnä vinkua ja parkua, kun kaikki vaativat kilpaa EA:ta korjaamaan moninpelin useita bugeja ja puutteita. HC-moninpelaajat siis varokoon.

Kokonaisuutena Medal of Honor Airborne on harmillinen tapaus. On selkeää, että peli on ratkiriemukas räiskintäpeli, joka kiilaa heti toisen maailmansodan runsaslukuisen pelijoukon kärkisijoille – mutta vain lyhyen kestonsa ajaksi.

Itse väänsin pelin totaalisen puhki yhdessä viikonlopussa, mikä ei ole 65 euron peliltä kovinkaan hyvä suoritus. Vaikka se viikonloppu meni riemukkaissa tunnelmissa, en raaskisi suositella pelin ostoa tähän hintaan kovinkaan monelle. Alennuskorista se kannattaa kyllä napata ehdottomasti mukaan.

Tekijä: EA Los Angeles
Julkaisija: EA
Testattu: Intel Core 2 Duo E6600+, GeForce 8800 GTS, 2 Gt keskusmuistia, Windows Vista
Saatavilla: PC, Xbox 360
Tulossa: PlayStation 3, julkaistaan 7.12.2007
Laitevaatimukset: Windows XP, 2,8 GHz prosessori, GeForce 6600 tai muu Pixel Shader 3.0 -yhteensopiva näytönohjain, 1 Gt keskusmuistia
Pelin kotisivu: Medal of Honor Airborne
Miikka Lehtonen

Toinen mielipide

MoH: Airborne on yksi vuoden parhaista PC-räiskinnöistä, kiitos rautaisen pelattavuuden ja tunnelman. Kokonaisuus näyttää ja kuulostaa vakuuttavalta. Muutama lisäjippo saa pelikonkarin hymyilemäänkin. Ensinnäkin immersio vahvistuu selkeästi, kun pelaaja pistetään istumaan tehtäväksiantoihin muiden mosurien kanssa, skapparin esitellessä tehtävän yksityiskohtia.

Toinen jippo on dynaaminen kehonhallinta. Se tekee suojautumisesta sekä esteiden takaa kurkkimisesta uudenlaisen kokemuksen. Enää ei streiffata nurkan takaa konekivääripesäkkeen eteen tai käytetä kömpelöitä nojaa vasemmalle/oikealle –nappuloita. Airbornessa rautatähtäimien läpi tiirustellessa pelaajan jalat liimautuvat maahan ja liikkumisen sijasta kontrolleilla hallitaan pelaajan vartaloa. Lisäksi aseiden kolmiasteisen kehittymisen ansiosta en juuttunut käyttämään vain yhtä ja samaa asetta. Ja hesus sentään sitä aseiden jytinää hidastettuna!

Tekoälyäkään ei voi moittia. Natsit eivät jumitu jokaiseen puuhun ja puskaan, vaan liikkuvat ja suojautuvat suhteellisen järkevästi. Kun aseet vielä tappavat ja osuvat, ei Airbornea voi kuin kiittää lyhyestä mutta sitäkin intensiivisemmästä toisen maailmansodan seikkailusta. Lisäreitä odotellessa.

Kalle ”Pride” Hahl