UUSIMMAT

Might & Magic: Heroes VI -ennakko (PC)

09.08.2011 17:30 | Miikka Lehtonen

Kehittäjä: Black Hole Entertainment
Julkaisija: Ubisoft
Testattu: PC
Tulossa: PC, 13.10.2011
Pelin kotisivu:http://might-and-magic.ubi.com/
Testaaja: Miikka Lehtonen

Heroes of Might & Magic on vuosien varrella noussut yhdeksi PC-pelaamisen pitkäikäisimmistä sarjoista. Kuin vaivihkaa jo kuudenteen osaansa ehtinyt sarja on kuitenkin yllättänyt pitkäikäisyytensä ohella vielä enemmän sillä, että se pysyy yhä juurilleen uskollisena.

Pelimaailma on ehtinyt viimeisen 16 vuoden aikana muuttua moneenkin kertaan, mutta HOMM ei. Sarjan ensimmäisiä osia pelannut olisi kutososan parissa kuin kotonaan. Ehkä vähän turhankin kotonaan, kuten ennakkoversiota pelaamalla huomasin.

Heroes of Might & Magic kuului aikanaan ehdottomiin suosikkisarjoihini ja pelasin pelin kaksi ensimmäistä osaa puhki useaankin kertaan, samoin kuin sarjan henkisenä esi-isänä tunnetun King’s Bountynkin. Sen jälkeen tiemme erkanivat, eivätkä ne yhtyneet ennen kuin Heroes of Might & Magic 5:n myötä. Jo tuolloin hämmästelin sitä, miten nopeasti pääsin taas sinuiksi vanhan ja tutun pelisarjan kanssa. Pieniä käyttöliittymämuutoksia ja tuunauksia lukuun ottamatta peli tuntui kovin tutulta.

Ja niin tuntuu edelleen. Vaikka vetovastuu on siirtynyt Puolaan ja nimi muuttunut Might & Magic: Heroes –muotoon, HOMMa oli yhä niin tuttua, että tuntui kuin olisin pukenut päälle nuoruusvuosien suosikkihousuni. Tosin sillä erolla, että näistä housuista meni nappikin kiinni.

Tuttua, niin tuttua

HOMM 6 on yhä HOMM. Pikkuiset sankarit kipittävät vuoropohjaisesti pitkin karkin tavalla väritettyä fantasiamaailmaa vallaten kaivoksia, keräten raaka-aineita ja laajentaen valtakuntiaan. Kokemustasot karttuvat, ominaisuudet kehittyvät ja yksikkövalikoima laajenee ja parantuu skenaario skenaariolta. Kun on aika taistella, se tehdään erillisessä ja kovasti shakkia muistuttavassa taistelutilassa.

Niin ikään aiempien HOMMien tavoin peli on tiukan tarinavetoinen. Kussakin kampanjassa pelataan tiettyä hahmoa, jolla on tietyt tavoitteensa ja niitä tukemassa tarinallisia elementtejä. Jälleen, tämäkin on tuttua kaikista HOMM-sarjan peleistä.

 

Ja niin on taistelukin. Vuoropohjaisesti kulkevassa taistelussa yksiköt marssivat vuorotellen ruudusta toiseen ja hutkivat toisiaan. Kaikki on kovin yksinkertaista ja pääpaino tuntuu olevan sujuvuudella syvällisyyden sijaan. Ja tämä on toki ihan pätevä suunnitteluvalinta, mutta itse huomasin yllätyksekseni, että Heroes VI:n taistelut kyllästyttivät minut nopeasti.

Osa ongelmasta johtuu varmasti siitä, että lyhytmittaisessa previkassa pääsi komentamaan vain todella rajoittunutta yksikkövalikoimaa, jota ei saanut edes juuri muokata haluamansa kaltaiseksi. Lopullisessa versiossa erilaisia leluja tulee olemaan paljon enemmän. Vaihtelu tunnetusti piristää.

Mutta riittääkö se pelastamaan Heroes VI:n? Siitä en olisi niinkään varma, sillä kyllästyksen suurin tekijä oli itse taistelumoottori, joka tuntuu aivan liian yksinkertaiselta. On selvä, että kehitystiimi on halunnut painottaa sujuvuutta syvyyden sijaan, mutta mielestäni aivan liikaa. Nyt peli ei sisällä käytännössä mitään taktisia mahdollisuuksia: yksiköt voivat kävellä vihollislinjojen aukkojen läpi kuin sunnuntailounaalle konsanaan, eikä esimerkiksi selkään puukottaminen tunnu olevan yhtään tehokkaampi tapa lyödä kuin suoraan edestä miekkailu.

Niinpä taisteluista tulikin jo alusta saakka saman kaavan toistoa, jolla pärjäsi hyvin, olipa vastassa sitten kauhea demoni, kiero örkki tai hintelä luuranko.  Kun taistelu on näinkin suuri osa pelin sisällöstä, tämä ei varsinaisesti lupaa hyvää.

Hyvän ja pahan tienhaarassa

Heroes VI:n suurin ja ennakkoon mainostetuin uudistus on moraalisysteemin lisäys peliin. Kuulen jo, miten miljoonat lukijat kirkuvat innosta. Moraalisia valintoja? Strategiapelissäni! Se on todennäköisempää kuin uskotkaan!

Se on toki todettava, että ainakaan ennakkoversiossa moraaliset valinnat eivät niinkään ilmenneet ”pelasta orpokoti / grillaa makkaraa orpojen ruumiiden päällä” –tyyppisinä valintoina, vaan enemmänkin luontevasti pelaajan pelityylin mukaan. Blood and Tears –nimellä kulkeva systeemi tarkkailee pelaajan pelityyliä ja antaa sen mukaan käyttöön uusia ominaisuuksia ja yksiköitä, sekä kuulemma myös kokonaan uusia tehtäviä.

Käytännössä homma menee niin, että jos pelaaja on puolustava ja joukkojaan suojeleva kyttäilijä, hän kerää Tears-pisteitä. Jos taas painaa aggressiivisesti päälle ja pyrkii voittamaan nopealla ja päättäväisellä väkivallalla, saa Blood-pisteitä. Pisteiden avulla voi sitten vaikka muuttaa perustason parantajan joko tehokkaammaksi suojelijaksi, tai vihollistensa elinvoimaa imeväksi velhoksi.

Kuulostaa ihan mielenkiintoiselta, mutta testaamassani previkkaversiossa ominaisuus oli mukana vain luurankona, joten mitään tämän ratkaisevampaa en uskalla vielä sanoa.

Viime hetken lykkäys

Viikon verran pyöritelty ja maisteltu Heroes VI ei siis lopulta jättänyt jälkeensä mitään varsinaisen polttavaa odotusta, vaan tuntui enemmänkin vanhan (ja paikoin todella wanhan) kertaukselta. Tämä on ilmeisesti huomattu myös Ubisoftilla, sillä tiettävästi pelin julkaisua lykättiin aivan äskettäin kuukaudella, jotta kehitystiimi saa vielä tuunata hieman peliään.

Jää nähtäväksi, mitä kuukaudessa lopulta ehtii, mutta turha siitä on vielä stressiä ottaa. Antaa poikien sykkiä sykkimisensä loppuun ja me palaamme asiaan lopullisen arvostelun myötä syyskuun loppupuolella.

 

 

 

25 vuotta Might & Magicia

Might & Magic -pelisarja on pitkäikäinen ja huima. Ja sarjan teoksia on nähty vuosikymmenten mittaan varmaankin kaikilla mahdollisilla pelikoneilla. Sen täsmempi historiikki kannattanee säästää ihan omaan artikkeliinsa, mutta yritetäänpä ottaa jonkinasteinen aikajana M&M:n maailmaan.

  • 1986 Might & Magic
  • 1988 Might & Magic II
  • 1991 Might & Magic III
  • 1992 Might & Magic IV
  • 1993 Might & Magic V
  • 1995 Heroes of Might & Magic
  • 1996 Heroes of Might & Magic  II
  • 1998 Might & Magic VI
  • 1993 Heroes of Might & Magic III
  • 1999 Might & Magic VII
  • 2000 Heroes Might & Magic (3DO, Game Boy Color, KnowWonder)
  • 2000 Might & Magic VIII
  • 2002 Heroes of Might & Magic IV
  • 2002 Might & Magic IX
  • 2006 Heroes of Might & Magic V
  • 2006 Dark Messiah – Might & Magic
  • 2006 Heroes of Might & Magic V: Hammers of Fate (lisälevy)
  • 2007 Heroes of Might & Magic V: Tribes of the East (lisälevy)
  • 2009 Might & Magic Clash of Heroes (DS)
  • 2009 Might & Magic Heroes Kingdoms (online)
  • 2011 Might & Magic Clash of Heroes HD

 

 

Lisää aiheesta

Heroes of Might and Magic V (pc)

Pelisarjan ystäville tarjolla on hyvin vähän uutta – itse asiassa sitä ei ole juuri lainkaan. HOMM V tarjoaa tuttuakin tutumpaa tutkimista, taistelua ja resurssienhallintaa upeassa fantasiamaailmassa kirjavine asukkeineen, eikä pelijärjestelmää ole kuin korkeintaan viilailtu sieltä täältä hitusen sujuvammaksi kokonaisuudeksi.

Might & Magic: Clash of Heroes (DS)

Might & Magic -roolipelisarja ja sen strategia-spinoff Heros of the Might & Magic ovat yksiä PC-fantasiapelien legendaarisimmista tuotoksista. Viimeaikaiset Might & Magicit eivät ole kuitenkaan olleet tasoltaan kovin mairittelevia tai herättäneet suuria tunteita, joten sarjan nimellä ratsastava DS-strategia Clash of Heroes ilmestyi kuin varkain.

Lue myös

Call of Juarez: The Cartel (PC, PS3, Xbox 360)

From Dust (PC, PS3, Xbox 360)

Journey-ennakko (PS3)

Michael Jackson: The Experience (Xbox 360)

Star Raiders (PC, PS3, Xbox 360)

 

Keskustelu

Mhhmm.. No katsotaan mitä tuleman pitää.. Vähän nihkeältä vaikuttaa ja Kings Bounty on kyllä jyrännyt Heroes sarjan päältä aika tehokkaasti.

Mikähän siinä muuten on että jotkin pelifirmat luulevat että PC-pelaajat haluavat yksinkertaistettuja ja virtaviivaistettuja pelejä? Luulevatko ne että PC-pelaajat ovat yhtä yksinkertaista porukkaa kuin konsolipelaajat, että pitää tarjota valmiiksi pureskeltua geneeristä paskaa? Varsinkin strategia painotteisissa peleissä tämä ihmetyttää..

Näyttää ihan vitoselta.

Paras osa on edelleen kakkonen. Ah sitä fiilistä, kun onnistuu voittamaan skenaarion ritareilla korkeammilla vaikeusasteilla. Kolmonen olikin sitten täysin ryssitty tasapainottamalla osapuolet. Ei sitä mitään tule, jos jokaisella osapuolella on ”kerää 20, tapa kaikki” -superyksikkö.

Täytyypi kommentoida tätä ennakkoa sen verran, mitä tuli tuota betaa kokeiltua että muutoksia edellisiin osiin on mielestäni tullut runsaasti ja suurelta osin huonompaan suuntaan. Päällisinpuolin tämä näyttää edellisen osion parannetulta versiolta, mutta tämän pelaaminen tuntuu aivan siltä kuin pelaisi jonkinlaista lite-versiota HOMM:sta.

Beta oli sanalla sanoen keskeneräinen.
Taitojen balanssit olivat ihan mitä sattuu, ctd:tä tuli viiden minuutin välein ja kaikenlaisia grafiikkapuolen glitchejä oli todella paljon.
Konsepti on kuitenkin perus Heroes mättöä, mutta paljon yksinkertaisemmassa muodossa.
Resursseja on vanhan kuuden sijaan neljä, factioneita on vain viisi ja kaikista edellisistä Heroes peleistä tuttu random -elementti loistaa poissaolollaan, eli mage guildeista on luovuttu kokonaan ja taitosysteemissä kaikki taidot + taiat valitaan itse. Tuo moraalisysteemi tuntui melkoiselta raakileelta ja en tiedä, kuinka se tulee moninpelissä toimimaan. Ihan positiivinen lisä on ns. control zone, jolloin päästään eroon rasittavista resurssitaisteluista ja nopeiden pikkusankareiden kaivoksenvaltausreissuista. Town Screenien puute oli yksi älyttömimmistä ”ominaisuuksista” beta-versiossa. Tilalla oli pienet ikkunat, joissa oli todella karun/halvan näköinen linnoitus.

Ei tästä uutta Heroes III:sta tule tekemälläkään, mutta potentiaalia tässä kuitenkin on ihan mukiinmenevään tekeleeseen, kunhan Black Holen porukka vain kuuntelee, mitä testaajilla on sanottavana. Luulisin, että lisälevyjen ja päivitysten jälkeen tämä voipi olla varsin mukiinmenevä lisä Heroes -sarjan pitkään jatkumoon, mutta tällaisenaan tämä ei ihan vakuutanut. Heroes III:n toista tulemista odotellessa..

Hyvältä näyttää, kyllä HOMM maistunee. Pelkoa tietysti ei vähennä että edellinen osa oli tähän astisista huonoin ja suunta on ollut kolmosen jälkeen alas.

Noh, toivottavasti tulee hyvä!

Muropaketin uusimmat