Uusimmat

Mount & Blade: Warband (PC)

12.05.2010 16:20 Muropaketin toimitus

Indiepelit ovat hauskoja tapauksia. Pieniä puutteita annetaan megatuotantoja helpommin anteeksi, kunhan ne korvataan omilla ideoilla ja tekemisen riemulla. Osansa asiassa on toki silläkin, että pientä on helpompi ymmärtää.

Mount & Blade on tällainen maanrajasta ponnistanut tuhkimotarina. Yhden miehen projektista oikeaksi peliksi kasvanut kulttiteos on nyt saanut ensimmäisen maksullisen lisälevynsä. Miten taipuu moninpeli hevosen selässä?

Hevostelupelin hintapolitiikka on ollut veikeä. Ensimmäisiä betaversioita myytiin taskurahalla hinnan noustessa sitä mukaa, kun sisältö ja ominaisuudet kehittyivät. Koukkuna oli se, että alkuvaiheessa peliä tukeneet saivat päivitykset ilman lisämaksua. Warbandin katsottiin kuitenkin tuovan peliin sen verran uutta, että itsenäisenäkin teoksena toimivasta lisälevystä pyydetään rahaa myös alkuperäisen Mount & Bladen jo omistavilta. Perusteltua vai ei, otimme asiasta selvää.

Vanhassa vara parempi

Peruspeli on pääosin ennallaan. Kevyitä roolipelielementtejä, itseään toistavien tehtävien tahkoamista ja semitaktista miekankalistelua. Puhumattakaan hevosista, ratsastaminen ja humman selässä taisteleminen on yksi Mount & Bladen mukavimmista erityispiirteistä.

Graafisestihan peli ei ole koskaan loistanut, eikä lisäosa parannuksista huolimatta korjaa perusongelmaa. Ympäristöt ovat mallia ”karu”, kampanjakartta suorastaan kamala eivätkä hahmomallitkaan ole aivan nykypäivää. Onneksi se ei haittaa, sillä teoksen tunnusmerkki, hyvin suunniteltu taistelujärjestelmä toimii yhä. Sen sijaan tekoäly aiheuttaa välillä harmaita hiuksia omien joukkojen hiihdellessä vähän missä sattuu.

Kampanjakartta on uudistunut ja mukaan on saatu tuore, islamilaisen yhteiskunnan mukaan mallinnettu puolue, the Sarranid Sultanate. Myös käyttöliittymään on saatu ujutettua parannuksia erityisesti valtakunnan taloudenhallinnan saralle. Asiat löytyvät ja sujuvat entistä helpommin, mutta rehellisyyden nimissä on pakko todeta, etteivät valikot vielä ole siitä helpoimmin käytettävästä päästä. Pienten tuotantojen helmasynti, käyttöliittymän tietynlainen insinöörimäisyys paistaa läpi.

Pelkästään yksin pelaavan näkökulmasta Warbandin anti jää heikoksi. Se on toki tähän mennessä paras versio pelistä, mutta lisäyksiä ja parannuksia ei ole tarpeeksi, jotta ne perustelisivat lisäsijoituksen. Etenkin, kun alkuperäistäkin peliä saa muokattua erilaisilla ilmaisilla modeilla jos jonkinlaiseen suuntaan. Lisälevyn varsinainen myyntipointti on kuitenkin moninpeli.

Keskiaikainen Counter-Strike

Ehkä jopa pienenä pettymyksenä moninpelissä ei päästä kampanjatilan tai edes joukkojen käskyttämisen kimppuun. Toiminta keskittyy vain olennaiseen, kahdeksana eri makuvaihtoehtona tarjoiltuun joukkuepohjaiseen päähänlyöntikisaan. Ratkaisu on periaatteessa ymmärrettävissä, mutta kyllähän esimerkiksi kampanjapelin tahkoaminen yhteistyössä kaverin kanssa olisi maistunut makealta.

Tekijöitä on syytä kiitellä heti alkuun onnistuneesta teknisestä suorituksesta. Kentälle mahtuu normaalisti 64 soturia, muokatuilla servereillä jopa kolme kertaa niin monta, mutta verkkoviive pysyy silti kurissa hienosti. Jos Mount & Bladen taistelujärjestelmä maistuu, viihtyy myös verkkorähinöiden parissa mainiosti.

Pelitavat vaihtelevat perinteisestä kuolonottelusta joukkuepohjaisten kliseiden kautta linnan valtaamiseen saakka. Tasapainotus hyökkääjien ja puolustajien sekä erilaisten soturityyppien välillä toimii kohtuullisen hyvin. Kuolo korjaa, jos ei osaa, ei siksi, että vastustajalla olisi parempi hahmo.

Suurimmaksi ongelmaksi nousee jatkuvuuden puute. Peli lainaa perusrakenteensa Counter-Strikesta. Aluksi valitaan hahmoluokka, jota sitten varustellaan rahaa vastaan luovutettavilla aseilla ja haarniskoilla. Onnistuneet suoritukset kerryttävät kassaa, jolloin varustustaankin voi parannella saman matsin sisällä.

Seuraavana päivänä mikään ei kuitenkaan enää muistuta edellisillan saavutuksista. Hahmo ei kehity, kaappiin ei kerry pokaaleita palkinnoksi sankariteoista eikä pelaamiseen synny muuta motivaatiota kuin se, että miekkahippa nyt vain on ihan kivaa. Monelle tämä riittää, peliseurasta ei nimittäin ole puutetta, mutta itse kaipasin nykyaikaisista moninpeleistä tuttua hahmonkehitystä.

Modaajien muovailuvahaa

Mount & Blade: Warband ei uudista peliä niin paljon, että sen avuilla hankkisi juurikaan uusia faneja. Uusia ominaisuuksia ei tarjoilla myöskään tarpeeksi, jotta yksin pelaavien kannattaisi lyödä euroja pöytään. Moninpeliä kaivanneille lisälevy on sen sijaan rajoittuneisuudestaan huolimatta pakkohankinta.

Kannattaa myös muistaa, ettei Mount & Blade ole koskaan loistanut pelkällä perustoiminnallisuudellaan. Peli puhkeaa kukkaan vasta erilaisten modien avulla. Uusia kampanjoita, erilaisia vihollisia, mitä vain meleen tulee. Luoville modaajille M&B on muovailuvahaa, josta on helppo muokata roppakaupalla uutta, erilaista koettavaa.

Mielenkiinto kohdistuu ennen kaikkea moninpeliin. Warbandin verkkopelitarjonta on teknisesti erinomaista, mutta sisällöltään rajoittunutta. Juuri tämä on se osa-alue, jossa on mahdollisuuksia vaikka mihin. Silmät kannattaa pitää auki, vaikka varsinaisen Warbandin tarjonta ei vielä saisikaan tekemään ostopäätöstä.

Pelin voi ostaa noin 30-35 euron hintaan joko kaupasta tai 30 eurolla Paradoxin GamersGate-verkkokaupasta.

 

Tekijä: TaleWorlds
Julkaisija: Paradox Interactive
Testattu: PC Windows 7, Phenom 9850+, 3 Gt muistia, Radeon HD4870 X2
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: Pentium 4 2,0 Ghz tai Athlon XP 2000+ -prosessori, Geforce FX 5600 XT tai Radeon X600 -näytönohjain, 1 Gt muistia
Pelaajia: 1-64, muokatuilla servereillä jopa 200
Pelin kotisivu: http://www.taleworlds.com/
Juho Anttila

 

Lisää aiheesta

Mount & Blade 1.0 (PC)

PC-roolipelimaailmassa ollaan viime aikoina pelattu lähinnä laadulla määrän sijaan. Valitettavasti The Witcherin ja Neverwinter Nights 2:n jälkeen se kuuluisa laatukin loppuu jossain välissä kesken, ja lisää pitäisi saada.

Helpotusta on tällä kertaa luvassa indie-pohjalta väsätyn Mount & Bladen muodossa. Tale Worldsin tuotos lupaa varsin hengästyttävän paketin linnanpiiritystä, satoja kyliä tehtävineen, armeijoiden välistä taistelua, realistista miekkataistelua ja vaikka mitä. Kuinka pitkälle näin hengästyttävällä ominaisuuslistalla päästään pienellä budjetilla ja porukalla?

Mount & Blade (PC)

Mount & Blade sijoittuu sodan runtelemaan Calradian maahan, jossa kaksi taistelevaa kansakuntaa ja lukematon määrä onneaan koittavia ryöstelijöitä terrorisoivat viattomia lantsareita. Pelaaja on aloitteleva seikkailija, kuinkas muuten. Tarkoitus on kerätä itselleen mahtava posse, jolla voi jyrätä tieltään kaiken vastaantulevan.

Mount & Blade -seikkailun ensimmäinen laajennus eDomen syynissä

Paradox Interactive julkaisi viime vuoden lopulla Mount & Bladen lopullisen, kaupallisen version. Nyt studio työstää pelin ensimmäistä oikeaa laajennusta. Luvassa on muun muassa komea nettimoninpeli ja uusitut grafiikat. Otimme turkkilaisen peliveijarin, Mount & Bladen tuottaja Cem Cimenbicerin, kainaloomme ja jutustelimme tulevasta.

Mount & Blade -haastattelu – katsaus TaleWorlds-studion uumeniin

Tällä kertaa suurennuslasin alla eDomen videohaastattelussa on Mount & Bladen tuottaja Cem Cimenbicer. Millaista elämä TaleWorldsillä on? Miten Mount & Bladea suunnitellaan ja tuotetaan? Katso ja kuuntele.

 

Lue myös

Alan Wake (Xbox 360)

Moto GP 09/10 (PS3, Xbox 360)

Napoleon: Total War (PC)

Scene It Twilight (PC)

Super Mario Galaxy 2 -ennakko (Wii)

Supreme Commander 2 (Xbox 360)

Whispered World (PC)