Naughty Bear (PS3, Xbox 360)
On kurjaa olla erilainen. Kaikki muut pitävät hauskaa yhdessä, mutta hyljeksitty ei saa edes kutsua syntymäpäiväkekkereille. Päinvastoin, outolinnun kohtalo on kärsiä pilkkaa ja naurua. Mutta ei enää pitkään.
Naughty Bear on saanut tarpeekseen. Yksi loukkaus liikaa, ja teddykarhujen saari saa kohdata tuhmeliinin vihan. Olisi varmaan kannattanut miettiä ajoissa, sillä armoa on turha anella enää siinä vaiheessa, kun kiusattu tarttuu vesuriin.
Kyse on siis kostoretkestä mustan huumorin keinoin. Syrjitty tuhmakarhu pettyy kerta toisensa jälkeen Täydellisyyden Saaren muihin asukkeihin. Jossain vaiheessa kuppi kaatuu väistämättä, eikä jälki ole kaunista katsottavaa. Koston tielle lähtenyt kaivaa lukemattomia hautoja ja nauraa räkäisesti päälle.
Kiusatun kauhea kosto
Kolmannen persoonan toimintapelin muotoon puettu tarina jakaantuu seitsemään episodiin. Matkan varrella myös meininki taipuu absurdimpaan suuntaan. Tavallisista värillisistä teddykarhuista siirrytään ninjojen kautta robottikarhuihin ja lopulta ulkoavaruuden valloittajiin.
Tavoite on pohjimmiltaan aina sama: tuhmapisteitä kerätään mahdollisimman läski potti olemalla niin ilkeä kuin mahdollista. Tilipussi paisuu sekä rikkomalla paikkoja että piinaamalla muita teddykarhuja. Kentästä toiseen selviää yleensä aivottomalla räimeellä, mutta top-listojen kärkisijoja tavoittelevilta vaaditaan jo hieman taktista ajattelua.
Erilaiset ilkeydet kasvattavat nimittäin pistekerrointa, kun taas toimettomuus pudottaa sen takaisin maan tasalle. Pelottelua, sabotointeja ja väkivaltaa ketjuttamalla kertoimet pysyvät korkealla ja tilille ropisee pisteitä tasaista tahtia. Suoran tapon sijaan on usein edullisempaa esimerkiksi piinata kohde hulluuden rajamaille.
Kun muut karhut näkevät tuhojen jälkiä ja hulluuden rajamailla hoippuvia uhreja, leviää pelko ja paniikki kulovalkean lailla. Tarpeeksi pitkälle yli rajan tuupatut saaren asukit päästävät lopulta itse itsensä päiviltä, mistä palkitaan normitappoa huomattavasti topakammalla pistesummalla.
Tuhon levittämiseksi on tarjolla vino pino työkaluja. Erilaisia lyömäaseita riittää kotitarpeiksi, ja jokaisella näistä on myös oma yksilöllinen tappoanimaationsa. Myös ympäristöä voi ja tuleekin käyttää hyväkseen. Sabotoitua hätäpuhelinta korjaava nalle on helppo hakata hiljaiseksi puhelimen luurilla ja vastaavaa käyttöä löytyy myös vaikkapa nuotiolle tai peliautomaatille.
Kukkahattutäteilyä
En normaalisti vastusta peliväkivaltaa, päinvastoin. Kunnolliset verikekkerit ovat usein sitä parasta ja rentouttavinta viihdettä, sanoivat nuorison mielentilasta huolestuneet sitten mitä tahansa. Naughty Bear sai kuitenkin kaivamaan pölyisen kukkahatun komeron pohjalta. Jotain pelin maailmassa on väärällä tavalla vinksallaan, eikä kyse ole verestä. Sitä pelissä ei nähdä lainkaan.
On vain oikeus ja kohtuus, että kiusaajat saavat nenilleen. Mikään ei opeta yhtä hyvin kuin oman lääkkeen maistaminen. Naughty Bearin viesti, jos sellaista haluaa nähdä, on kuitenkin jotain aivan muuta. Älä kiusaa, sillä se luokan erilainen nuori saattaa oikeasti olla seuraava koulusurmaaja, joka odottaa vain signaalia napsahtaakseen ja teurastaakseen kaikki. Hieno opetus, näinhän niitä ennakkoluuloja torjutaan ja erilaisuuden hyväksymistä edistetään.
Tämänkaltaisilla peleillä on takataskussaan varsinainen natsikortti. Jos et pidä esitetystä väkivallasta tai pelin ajatusmaailmasta, olet huumorintajuton sosiaalitantta. Näin kaikki kritiikki voidaan väistää näppärästi ilman, että itse asioita joutuisi pohtimaan.
Aihetta sopii toki käsitellä mustan huumorin keinoin, brutaalistikin. Naughty Bearilla ei kuitenkaan riitä tähän rahkeita. Hermostuneet naurut irrotetaan halpahintaisilla ylilyönneillä ja provokaatiolla sen sijaan, että käsikirjoitukseen ja toteutukseen haettaisiin aidosti terävää ja ilkeää lähestymistapaa. Ei tällaisesta nauttiminen kiellettyäkään ole, mutta 12 vuoden ikäraja kummastuttaa.
Sisältöpuutostauti
Naughty Bearin kohdalla ei kuitenkaan tarvitse jumiutua keskusteluun moraalista, sillä kyse on myös tekniikaltaan suhteellisen kehnosta pelistä. Piirrosmaisuuteen vetoaminen ei poista sitä tosiasiaa, että graafinen toteutus vastaa hädin tuskin edellisen sukupolven vaatimustasoa. Äänimaailma on kelvollinen, pois lukien mukahauska kertojanääni, joka ei todellakaan jaksa naurattaa.
Kontrollit toimivat vähän sinnepäin. Kelvollista, mutta töksähtelevää. Jos sisältöpuolella riittäisi täytettä, näiden kanssa pärjäisi eikä jatkuva kaatuilukaan haittaisi. ”Jos” on avainsana, sillä Naughty Bearin tarjonta on lievästi sanottuna ohkaista.
Seitsemän episodia ei ole kummoinen määrä, etenkin, kun samoja pienikokoisia alueita kierrätetään surutta. Toki pelikokemukseen saa pituutta pistejahdilla ja jälleen samoja maisemia hyödyntävillä haasteilla, mutta Naughty Bearin pelillinen tarjonta on käytännössä koettu alle tunnissa. Sen jälkeen luvassa on pelkkää toistoa.
Moninpelikään ei auta, se kun tuntuu kovin päälle liimatulta. Pelimekaniikka taipuu huonosti ihmispelaajien väliseen puukkohippaan eikä vähäinen pelaajamäärä motivoi juuri jatkamaan neljästä erilaisesta pelimuodosta huolimatta.
Naughty Bear on sisällöllisesti ontto rahastus. Lähtöasetelmassa olisi potkua, mutta lähestymistapa on auttamattoman halpa. Kun pelillisetkin ansiot ovat vähintäänkin kyseenalaiset eikä sisältöä riitä edes yhdeksi illaksi, on lopputuloksena peli, jonka paikka ei todellakaan ole kaupan hyllyssä muiden täysihintaisten pelien joukossa.
Tekijä: Artificial Mind and Movement
Julkaisija: 505 Games
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1, verkossa 2-4
Pelin kotisivu: http://www.naughtybearthegame.com
Juho Anttila
Lisää upeita pelivideoita eDomen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet.
Lue myös
Alan Wake: The Signal DLC (Xbox 360)
Blacklight: Tango Down (PC, PS3, Xbox 360)
Singularity (PC, PS3,Xbox 360)
WarioWare: Do It Yourself (DS)
