No Man’s Land (pc)
eDomen arvostelussa PC:n No Man’s Land
Reaaliaikastrategiat ovat reilussa vuodessa kehittyneet voimakkaasti. Varsinkin Warcraft III ja Rise of Nations ovat tuoneet lajityyppiin uudenlaisia elementtejä ja lähestymistapoja, jotka ovat muokanneet vanhaa peruskaavaa uuteen uskoon. Tämä aiheuttaa tuleville naksuttelustrategioille paineita, sillä niitä tulee väistämättä verranneeksi alan uusiin mestareihin. Yksi ensimmäisiä vertailukokeeseen joutuneita julkaisuja on CDV:n tuore No Man’s Land.
Amerikkaa valloittamassa
Peli kuvaa Amerikan mantereen valloitusta ensimmäisistä tutkimusretkistä Yhdysvaltojen vapaussotaan ja rautatien rakentamiseen saakka. Se ei kuitenkaan pyri kuvaamaan mitään tiettyjä historiallisia tapahtumia, vaan tyytyy hyödyntämään eri aikakausilta tuttuja teemoja hyvin yleisluontoisella tavalla. Tämä johtaa lievään irrallisuuden tunteeseen, sillä ilman selkeitä kiinnekohtia pelin tausta voisi olla melkein mikä tahansa. Selkeästi määritellyt osapuolet – espanjalaiset, englantilaiset, uudisasukkaat, patriootit sekä metsä- ja tasankointiaanit – auttavat kuitenkin sijoittamaan tapahtumat Amerikan mantereelle.
Rakenteeltaan tulokas seuraa perinteisistä reaaliaikastrategioista tuttua kaavaa. Jokaisen kylän keskellä sijaitsee hermokeskus, josta putkahtelee tarvittaessa ulos resurssien keräämiseen ja rakentamiseen erikoistuneita työläisiä. Nämä kantavat varastoihin puuta, ruokaa ja kultaa, joiden avulla pystytetään uusia rakennuksia, tutkitaan uutta teknologiaa ja värvätään sotilaita. Kun joukkoja on saatu kasaan tarpeeksi, on aika aloittaa hyökkäys vihollista vastaan.
Siveysvöillä voittoon
Pelintekijät eivät ole sortuneet toteuttamaan vanhaa peruskaavaa orjallisesti, vaan sekaan on heitetty kiitettävän paljon omia ideoita. Hyvä esimerkki tästä ovat vastustajien kiusaamiseen ja hidastamiseen suunnitellut teknologiat. Osapuolet voivat esimerkiksi kehittää ruton heikentääkseen vihollistensa ruuantuotantoa tai siveysvyöt vähentääkseen työläisten lisääntymisnopeutta. Systeemi ei ole täysin realistinen, mutta se on mukava lisä käytettävissä oleviin sodankäyntikeinoihin.
Pelin parasta ja omaperäisintä antia ovat sotilaat. Kullekin ryhmittymälle on tarjolla täysin oma yksikkövalikoimansa, joka sisältää kaikkea tavallisista perusjässiköistä suuriin sankareihin ja erikoisyksiköihin. Pelaajat pääsevät leikkimään mm. tarkka-ampujilla, salamurhaajille, palkkionmetsästäjillä ja shamaaneilla. Yksiköt eroavat toisistaan paitsi ominaisuuksiensa, myös erilaisten erikoiskykyjensä ansiosta. Esimerkiksi intiaanisoturit osaavat sukeltaa veden alle lähestyäkseen vihollisten laivoja näkymättömissä ja palkkionmetsästäjät voi lähettää jahtaamaan yksittäisiä taistelijoita. Kaiken kaikkiaan tarjolla olevat erikoiskyvyt ovat sekä hauskoja että hyödyllisiä ja ne tekevät eri osapuolten suosikkitaktiikoista selvästi erilaisia.
Paketista löytyy yhteensä kolme kampanjaa, joista jokainen koostuu kymmenestä tehtävästä. Espanjalaisten tarinassa keskitytään yhden retkikunnan saapumiseen uuteen maailmaan ja heidän sisämaahan suuntautuviin tutkimusretkiinsä. Metsäintiaanien riveissä pelaaja pääsee taistelemaan alueelle tunkeutuvia valkonaamoja vastaan ja britti-kampanjassa seurataan Amerikkaan saapuvan perheen vaiheita uudisasutuksen ensi hetkistä vapaussodan tiimellykseen saakka. Kaikki tarjolla olevat vaihtoehdot ovat varsin mielenkiintoisia ja antoisia kokonaisuuksia, mutta on hieman sääli, ettei muilla kolmella ryhmittymällä pääse pelaamaan yhtä paljon.
Ideoita lainaamassa
Tehtävänsuunnittelunsa suhteen pelin kampanjat ovat melkoisesti velkaa Warcraft III:lle. Suurin osa niistä on tarinavetoisia kokonaisuuksia, jotka kehittyvät ja muuttuvat tapahtumien edetessä. Tietyissä tavoitteissa onnistuminen aktivoi yleensä uusia juonenkäänteitä, joiden lisäksi pelaaja saattaa esimerkiksi saada vahvistuksia riveihinsä käymällä lävitse lyhyitä sivutehtäviä. Tarjonta on myös kiitettävän monipuolista, sillä tavanomaista reaaliaikastrategian kaavaa ei toisteta läheskään jokaisessa kentässä. Sen sijaan vastaan tulee säännöllisin väliajoin jaksoja, joissa pelaajan on rajallisen yksikkövalikoiman turvin onnistuttava tuhoamaan vihollisensa tai saattamaan tietty henkilö turvapaikkaan.
Warcraft III:n antamasta esikuvasta poiketen nämä No Man’s Landin erikoistehtävät ovat useimmiten erittäin vaikeita. Ne on periaatteessa tasapainotettu hyvin, mutta pelin tekoäly ja käyttöliittymät tekevät niiden läpäisemisen hankalaksi. Pelaajan ohjaamat joukot kykenevät vain rajoitettuun toimintaan ilman jatkuvaa kontrollia. Sotilaat osaavat puolustaa itseään ja ajoittain jopa hyökätä lähestyvien vihollisten kimppuun, mutta yleensä toiminnassa ei ole mitään logiikkaa. Aggressiivisiksi määritellyt yksikötkin saattavat seisoskella tumput suorina, vaikka vieressä kaverit taistelevat henkensä edestä intiaaneja vastaan. Useamman vihollisen ristituleen joutunut sotilas saattaa puolestaan juosta edestakaisin hyökkääjien välillä valiten uuden kohteen aina saadessaan osuman.
Pelaajan mahdollisuudet hallita monien taisteluiden pienimuotoista kaaosta löytyvät pelin hiirivetoisesta käyttöliittymästä. Se on pohjimmiltaan melko helppokäyttöinen ja siitä löytyvät kaikki lajityypin perustyökalut muodostelmia, taisteluinnokkuuden säätelyä ja näppäinoikoteiden avulla määriteltäviä ryhmiä myöten. Tämä auttaa kontrolloimaan useimpia tilanteita, mutta hiiren kohdistinta vaivaava epätarkkuus vaikeuttaa pelaamista jonkin verran. Esimerkiksi tietyn vastustajan paikallistaminen suuren taistelun keskeltä tuntuu olevan täysin tuurin varassa. Lisäksi useamman yksikön valitsemiseen käytettävä sininen neliö kohdistuu käytännössä täysin eri kohtaan kuin silmämääräisesti näyttäisi.
Junarata on iloinen asia
Kampanjoiden lisäksi paketista löytyy jonkin verran myös muuta pelattavaa. Tarjolla on kiitettävä valikoima erilaisia skenaarioita, joita voi pelata sekä yksin että moninpelinä netin välityksellä. Vaihtoehdot eivät ole rajoittuneet pelkästään perinteisiin deathmatch-mittelöihin, vaan mukana on yhteensä puolen tusinaa erilaista pelityyppiä. Pelien luominen on helppoa ja niiden lähtökohtiakin pääsee muokkaamaan jonkin verran. Valikoiman omaperäisimmät vaihtoehdot ovat vastustajan tärkeimmän yksikön tappamiseen ja junaradan rakentamiseen keskittyneet koitokset, joista varsinkin jälkimmäinen on piristävä tuttavuus. Se lähestyy koko aihetta täysin uudenlaisesta näkökulmasta ja onnistuu tarjoamaan kiinnostavan pelikokemuksen.
Grafiikan suhteen pelillä olisi jonkin verran opittavaa kollegoiltaan. Sen visuaalinen ulosanti on paikoitellen hieman karua ja osa erikoisefekteistä on ikääntyneitä. Pelimaailman hahmot on mallinnettu melko persoonallisesti, mutta jostain syystä lopputulos näyttää kummallisen litteältä ja lässähtäneeltä. Paketin parhaisiin oivalluksiin kuuluvat jokaisen ryhmittymän oma, selvästi muista poikkeava rakennustyyli, vaikka useimmissa vaihtoehdoissa erilaisten talojen erottaminen toisistaan onkin hankalaa. Äänipuolella pelillä menee hieman paremmin ja hetkittäin kaiuttimien tarjonta onnistuu jopa hymyilyttämään. Patrioottien tapa hyräillä Piippolan vaaria kuulostaa sekä huvittavalta että mukavan innostuneelta.
Tekniseltä puolelta löytyvien ongelmiensa vuoksi No Man’s Land ei pysty nousemaan reaaliaikastrategioiden terävimpään kärkeen. Jonkin verran sen pisteitä laskee myös kunkin osapuolen erilaisten rakennusten ja yksikkötyyppien vähälukuisuus. Muun sisältönsä suhteen tulokkaalla ei sen sijaan ole mitään hävettävää kilpakumppaneiden rinnalla. Pelattavaa on tarjolla runsaasti ja pakettiin on mahtunut myös muutamia omaperäisiä ideoita. Uutta naksuttelustrategiaa etsiville No Man’s Land onkin varteenotettava vaihtoehto.
